United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä sitä näkee sellaista, mitä ei todellisessa elämässä näe ... niitä suuria luonteita ja suuria intohimoja, joita lie jossakin joskus ennen aikaan ollut ... sitä suurta rakkautta ja sitä suurta vihaa ... murhia, tappeluita ja myrkytyksiä. Hän puhui jälleen niinkuin joka sana olisi ollut juuri Paavo Kontiolle erikoisesti tarkoitettu.
Arvaan, että teidän miehellänne on tällä hetkellä sama mielipide, lausui Pajalan herra filosofisesti. Myöskin minä tunnen sielussani merkillistä taipumusta samaan ajatustapaan. Hän käy aina haaveelliseksi, kun hän on juonut liikaa, oli Sinikka-rouva kuiskaavinaan Paavo Kontiolle. Silloin muistaa hän aina morsiantaan, minun tytärpuoltani.
Pian he kaikin olivat toimessa; Meeri ripusti jahtitorven olallensa, herra Kontiolle uskottiin maitohinkka ja Helka otti viedäkseen kopan, jossa voileivät olivat.
Se Kontio on laannut tykkänään ryyppäämästä, sitten kun sai Munkkiniemen herralta kotiripitykset, ja tullut kunnon mieheksi. Munkkiniemen herrakin on hyvillään, että hän niin on itseänsä kunnostanut, ja antoi minulle vähän rahaakin Kontiolle vietäväksi." "Viepikö tuo ukko teidät aivan perille asti?" kysäsi Elsa.
Uupuneena paneutui tyttö siihen levähtämään. Tuli kontio pesälleen, otti tytön vaimokseen, ja sai tyttö kontiolle pojan. Kului aikaa vähäisen, pirahteli pikkuruisen, niin jo kasvoi poika mieheksi, ja isä vanheni. Sanoi isä eräänä päivänä vaimolleen: »En jaksa elää minä, vanhuus vaivaa, ikä uuvuttaa.
Hän otti sanomalehden takkinsa sisätaskusta, oikaisi sen suoraksi, etsi paikan ja ojensi lehden Paavo Kontiolle otsaketta sormellaan osoittaen. Tuossa! Lue! Missä? Paavo Kontio tempasi lehden häneltä ja luki hätäisesti:
Tämän tarttuvan perhostunnelman vallitessa he rupesivat nyt lähemmin tarkastelemaan nykyistä tilannettaan ja asianhaaroja, jotka olivat sen aiheuttaneet. Minä puolestani olen päättänyt ainakin toistaiseksi jäädä tänne, selitti Sinikka-rouva, iskien samalla veitikkamaisesti silmää Paavo Kontiolle, joka par'aikaa oli vaipunut hänen valkean, kaarevan joutsenkaulansa ihailuun.
Kelmeänä katseli kuu alas, hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen haamu, näyttäen metsän kontiolle, hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut, sammaleiset juuret. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta, joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa.
Vielä kerran heilutettiin lakkeja ja nenäliinoja viimeisiksi jäähyväisiksi vanhemmille ja siskoille sekä herra Kontiolle, joka seisoi siinä niin surullisena, ettei saanut sanaakaan suustaan. Propelli jyskytti, rannat liukuivat pian ohitse, ja monet kaipaavat katseet tähdättiin kohti rakasta Kerttulaa. Kaupungissa.
Eikä niitä löydä muutkaan, jotka niitä todellisesta elämästä etsivät. Ne täytyy ottaa mielikuvituksesta. Suuri kirjailija huokasi surumielisesti. Hän kärsi pysyväistä aiheiden puutetta nimittäin. Mutta sitten hän vilkastui taas ja lupasi Paavo Kontiolle viisi markkaa, jos tämä keksisi hänelle sellaisen draaman aiheen.