United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Paavo Kontio osoitti peukalollaan sinnepäin, minne Pajalan herra äsken oli hävinnyt. Sinikka-rouva katsoi silmät suurina häneen. Pertti? Mitä hänestä? Onhan hän luonnollisesti teidän rakastajanne. Sinikka-rouva kääntyi nyt kokonaan ja nojasi samoin leukansa nyrkin varaan. Näin tuijottivat he jälleen kotvan aikaa toisiaan. Niinkö? Niinkö te todellakin minusta ajattelette? Niin.
Tämä esti hänen aikeensa, mutta ei vetänyt kuitenkaan pois kättään, joka jäi Paavo Kontion kätten väliin lepäämään. Näin vierähti jälleen hetki pari. Sinikka-rouva aukaisi silmänsä, katsoi ympärilleen kuin hänkin kummeksien, missä hän oli ja mitä oli tapahtunut. Veti sitten kätensä hitaasti pois, korjasi hiuksiaan ja nousi ylös. On jo myöhäistä, sanoi hän hiljaa.
Tämän tarttuvan perhostunnelman vallitessa he rupesivat nyt lähemmin tarkastelemaan nykyistä tilannettaan ja asianhaaroja, jotka olivat sen aiheuttaneet. Minä puolestani olen päättänyt ainakin toistaiseksi jäädä tänne, selitti Sinikka-rouva, iskien samalla veitikkamaisesti silmää Paavo Kontiolle, joka par'aikaa oli vaipunut hänen valkean, kaarevan joutsenkaulansa ihailuun.
Eivätkä he tunteneet oikein turvassa olevansa, ennen kuin he istuivat roihuavan lieden luona samassa pyöreässä tornikammiossa, missä Sinikka-rouva oli viettänyt yönsä edelliselläkin kerralla täällä käydessään, istuivat silmä silmää, käsi kättä vasten, sydän toisen sydämen sykintää kuuntelevana. Kerro! sanoi Paavo Kontio. Ja Sinikka-rouva kertoi.
Te tietysti toivoisitte, että hän ei huolisi? virkahti hän sitten ohuimmalla, salakavalimmalla äänellään. Sinikka-rouva säpsähti ja katsahti sitten epäröivästi häneen kuin ei olisi kuullut oikein. Päinvastoin minä soisin kaikkea hyvää heille, hän virkahti. Taikka ... mitä te tarkoitatte? Paavo Kontio hymyili edelleen äskeistä, ärsyttävää hymyään.
Eikö itse viisas Salomon ollut sanonut jotakin sen tapaista? Sinikka-rouva nauroi niin, että vedet kihosivat hänen silmiinsä ja hänen täytyi välillä kuivata niitä nenäliinallaan. Anteeksi, sai hän siihen lomaan sanotuksi. Mutta minä en muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa. Vapaus sallittu, huomautti Paavo Kontio kuivakiskoisesti. Hän nousi, lisäsi puita uuniin ja sytytti sikarin.
Lienee jo aika meidän sanoa hyvää yötä toisillemme. Paavo Kontio nousi ylös hänen kerallaan. Ei vielä, virkahti hän rukoilevasti, ei ennen kuin olette sanonut antavanne kaikki anteeksi minulle. Sinikka-rouva hymyili halki kyyneltensä. Kaikki? sanoi hän äskeinen veitikkamainen välke jälleen silmissään, jotka loistivat kuin kukkanurmi yöllisen sateen jälkeen. Kaikkiko?
Hän nousi ylös ja virkahti toisella varsin virallisella ja täsmällisellä äänellä: Olette oikeassa! Vähin mitä voitte pyytää meiltä, on selitystä. He nousivat kaikki ylös. Paavo Kontio katsoi kysyvästi kumpaankin heihin. Nuori mies loi silmänsä alas. Sinikka-rouva sensijaan kohtasi hänen katseensa yhtä tyynenä ja lujana kuin hän itsekin oli. Niin, jatkoi hän hetken vaitiolon jälkeen.
Kuinka? huudahti hän tuskallisesti. Te, te anotte yösijaa minulta? Mitä se merkitsee? Se merkitsee, jatkoi Sinikka-rouva edelleenkin samalla tinkimättömällä suoruudella, se merkitsee, että minulla ei ole enää kotia. Nyt te tiedätte sen! Hän ikäänkuin hengähti helpotuksesta sen sanottuaan. Paavo Kontio katsoi kuin ymmärtämättä häneen. Sitten kohotti hän kätensä hitaasti kulmilleen.
Ketä varten tämä narripeli? kysyi Sinikka-rouva matalalla äänellä. En tiedä. Minä en ole sitä järjestänyt. Lopettakaamme se siis! Heidän katseensa kohtasivat toisensa. Ja taas tuntui heistä sillä hetkellä, ettei koko maailmassa ollut ketään muita kuin he kaksi ja että riippui heillä keskinäisestä suhtautumisestaan, missä määrin uudet, paremmat sukupolvet tulisivat maan täyttämään.