United States or Mauritania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä se kuitenkin ehtoisilla itsekseen soitti suruisia säveleitä; lapset joutuivat niitä kuulemaan; kellon kätköpaikka keksittiin ja se otettiin taas entiseen toimeensa. Niin kansa Juvan kellosta kertoi, jolla piti oleman helein ääni koko Suomen kaikista kelloista. Viidet jyrkät portaat kävivät kellotapuliin, ja niistä olivat ylimmäiset irtonaiset, niin että ne saatettiin nostaa ylös.
Hän varastaakin, kun ei muuten pääse tuhlaamaan meidän varojamme viinaan. Tänään on kadonnut äidin hopeainen kello, ja kuka senkin on vienyt muu kuin Joppi". "Ai ai, emännän sievä hopeakello!" päivitteli Anna. "Kyllä minä kohta häntä kovistelen tuosta kellosta", sanoi Taavi. "Jaa, Hovilaisen käynnistä alotin no, Hovilainen kävi meillä, ja arvaappas millä asialla".
Minä olin päässyt omalle portilleni ja seisoin kuunnellen Saint Paul'in syvä-äänistä kelloa, jonka huminan luulin saattavani eroittaa monesta muusta lyövästä kellosta, kun ihmeekseni näin, että tätini huoneen ovi oli auki ja että heikko valo eteisestä loisti kadun poikki.
Kertoi hän kellokauppahistoriansakin ensimäisestä kellosta tähän viimeiseen: »ja tämä on niin tarkka ettei horisontti tarkempi», oli loppulause kertomuksessa. Oli kokoontunut Kustille suuri kuulijakunta ja yhä hän jatkoi esitelmäänsä »tästä kellosta». »Se karusellin isäntä olisi ostanut minulta tään kellon, hän kun tarvitsisi ihan tarkan kellon», jatkoi Kusti. »Minkä karusellin?» kysyi joku.
Kummitus saa kellosta eriskummallisen helähdyksen, aivan toisellaisen kuin jos sitä muuten soitetaan. Enkä ole sanonutkaan kellon näkyväisesti liikkuvan. En yhtään kummeksi ettette sitä kuullut. Mutta minä sen kuulin. Ja oliko kummitus muka näkyvissä, kun te katsoitte ulos? Se oli siellä! Kumpaisellakin kerralla? Hän vastasi vakaisesti: Kumpaisellakin kerralla.
Mitä sinä alinomaa mainitset tuota kelloa? Henrikson. Totta kai. Se kun on hyvä kello! Ilmanko se onkin lyömäkello! Kelloseppä näet tahtoi ottaa kukkaron kellosta... Ei, kun kellon avaimesta... Ei, kun kellon kukkarosta... Ei .. en tiedä itsekään mitä sanon. Loviisa. Minä tiedän: Kello oli kukkarossa... Emma. Ei, kun kellonavain oli kukkarossa... Heinonen.
Suurin osa kirkkomiehistä ei tiennyt wielä mitään tuosta suntion kummallisesta "kaaleppi"=kellosta ja jos joku tiesikin ei hän sitä nyt muistanutkaan, sillä olihan nyt kohta kuultawissa isompi kello, joka löi paljon isommasti kuin mikään kaaleppi. Niin unohtui suntiolta koko tuon oman kellonsa yöllinen, surullinen juttu ja hän alkoi taas iloisesti hyräilemään.
Niin, eihän hänellä ollut nyt suntiota wastustettawana. "Mitäs Tiitus pitää uudesta kellosta?" kysyi joku joukosta. "Eipä se ole minun mielestäni mikään erinomainen." "Ei minunkaan." "Ja kun tuokin kohta särkyy." "Mistä sen tietää?" "Mönkön muori on jo nähnyt unta, että se särkyy." "Kyllä taitaa muori horista."
Nytpä tuli paljon kansaa ulos, niiden joukossa Anttikin, joka, nähdessään veljensä seisovan satuloidun hevosen vieressä, ei voinut ymmärtää, mitä Yrjö siinä tuumaili, vaan huusi hänelle: "kiitoksia, Yrjö, kellosta! Et sitä päivää näe, jolloin veljesi olisi tielläsi!" "Etkä sitäkään päivää, jona ratsastan kotiin takasin," vastasi Yrjö kalpeana ja hyppäsi samassa hevosen selkään.
Ilman sitä uskoa ei se olisi voinut pystyssä pysyä ja kestää kovan onnensa kohtaloita. Usko Korkeimman johtoon ja Hänen apuunsa, se ehkä juuri on antanut sille sen ihmeellisen rauhallisuuden odottaa maallisenkin onnensa täyttymistä. Se tietää, että ajan kello on varmasti lyövä sen vapautuksen tunnin ja että siitä kellosta ei ole veto loppuva.