United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Senpä vuoksi tulee lasten myös tuntea tämä suuri suomalainen runoilija." "Vieläkö Topelius elää?" "Hän kuoli syvästi kunnioitettuna, rakastettuna ja kaivattuna vuonna 1898, kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä. Hanki itsellesi lainakirjastosta Topeliuksen 'Lukemisia lapsille' ja lue niitä lupa-aikoina. Tulet huomaamaan, kuinka tämä mies todella oli Suomen lasten suuri ystävä ja opettaja."
On se tyhjää, vakuutti Liisa. Lapsiahan me oltiin kauan, mitä toistemme palvelijoita meissä oli, ja eihän me nyt isompana ole kaivattuna kenenkään palvelusta. Ei, elä nyt hyvittele minua, kyllä se on niinkuin sanoin. Sinä olet ollut minulle parempi kuin sisar olisi ollut. Ja sinä minulle, ehätti Liisa sanomaan. En, en; elä sanokaan. No, lopeta pois tuo joutava puhe, pyysi Liisa.
Me näemme tuon joka päivä; vähäpätöisin ja yksinkertaisin ihminen, joka on hyvä ja rauhallinen, lähtee maailmasta enemmän rakastettuna, enemmän kaivattuna kuin runsas-lahjainen, joka väärin on käyttänyt eräänsä, joka kaikella ihanuudella, nerollansa ja sydämmen-lämmöllänsä ei ole ainoatakaan olentoa onnelliseksi tehnyt.
Ei hän kuollunna kotona, Sairastanna saapuvilla; Vasta viimein viikon päästä, Kun oli kulkenna kotoa, Kaonna ja kaivattuna, Veli veljensä tapasi Ve'en rannalta veneessä, Ilman alla aukialla.
Kuka kaikki kertoneepi, Kuolon tuumat tutkineepi; Ei se aikoja valitse, Eikä paikkoja paraita; Ei kysele kynnyksellä, Taho tietä tanhualla, Joko oisi outettuna, Eli kauan kaivattuna, Vai tuli kovin varahin, Kesken töihen täyttämättä. Siitä syystä syntisiltä Vaaitaankin valmistusta, Kun on kuolo tietämätön, Joka hetki Herran käessä.
Lasten unelasta liiteli enkeli läpi öisen maailman. Kaikkialla, missä sydän häntä kaivaten odotti, oli hän heti läsnä; huokaus, toivotus vaan, jos se lähti puhtaasta, vilpittömästä sydämmestä, oli kylläksi jouduttamaan hänen lentoaan; ja missä hän kaivattuna ilmestyi, siellä oli oikea Joulu: sydämmien joulu. Vaan missä ei enkeliä kaivattu, siellä oli niin pimeä, kynttiläin loiste oli kylmää ja mielet niin noloja, outoja jopa kärtyisiäkin ja ilkeitä: joulua, oikeeta Joulua ei siellä ollut, ainoastaan teeskenneltyjä, matkittuja tapoja ja turhaa, tyytymätöntä mielten kuohua. Nämät näki enkeli kaikki. Hän näki kuninkaan ja miljoonia vallitsevan ruhtinaan hopean hohtavassa, kullan kiiltävässä linnassaan syviin mietteisiin vaipuneena huo'ahtavan: "Oi jospa oisin köyhä mökkiläinen, tai mikä muu tahansa vapaa alammainen valtakunnassa. Sillä heilläpä on edes nyt riemua, jota ei suru sekoita, eikä pelko hämmennä; heillä on sydän vapaana Jumalaa palvelemaan; mitäpä heillä olisi muuta juhlana ajattelemista. Vaan minä minä, joka kaikkia hallitsen, olen kuitenkin kaikkien orja, enkä voi edes juhlan rauhaiseksi hetkeksi heittää hallituksen raskasta taakkaa hartioiltani, voidakseni yhtä kepeästi, kuin muutkin kuolevaiset haihduttaa huoleni ijäisyyden suurilla ajatuksilla. Oi jospa oisin mökkiläinen." Vaan erämaan synkässä sydämmessä istui mökkiläinen kehnossa majassaan. Hän oli jo karistanut arki-noen päältään, pukenut ylleen puhtaan, valkean paidan ja istui puhdevalkean ääressä tuolillaan.
Sanat vaa'alla valitse, Puhehesi puntarilla, Ilolla isiä kiitä, Jumalata julkisesti, Kuin on suonut Suomen kielen Oppihin otolliseksi, Parannuksen alle pannut, Jota on kauvan kaivattuna Talonpoikaen taloissa, Kun ei tuttu tuomarilta, Raatiherroilta hyviltä Suomen kielen kirjoitusta.
Kauvan hänt' on kaivattuna, Kaivattuna, kaihottuna, Tosin häntä toivotahan, Toivotahan, tarvitahan: Laita lailla lentäväisen, Tuomana merisen tuulen!» Hetken ääneti istuttuansa joukko taas alkoi valmistaita matkaan, yöksi luostariin päästäksensä. Minäkin kiirehdin kotiini. Illalla olin rauhassa, omassa huoneessani ja päivän rasituksista väsyneenä, mutta nukkua en kuitenkaan voinut.
Seuraelämässäkin oli hänen huoneensa etevimpiä, ja hän kuoli rakastettuna ja kaivattuna mieheltänsä ja pojiltansa. Kivi-Taneli Lesken pelto. Jäännöksenä entisistä varakkaammista ajoista oli pieni pelto erään lesken ainoa tavara. Siitä sai hän ja kolme tytärtänsä leipänsä, niin että kuin lisäksi tuli kättensä ahkera työ, niin eivät tarvinneet tulla toisten ihmisten rasitukseksi.
Parooni kävi mielellään metsästämässä ja sattui kerran vilustumaan kovasti, joka pani hänen tauti-vuoteelle, jossa hän levollisesti nukkui viimeiseen uneensa Tammikuun neljäntenä päivänä vuonna 1847. Ihanaa mahtaa olla kuolla, kuin kuolee niin ikävöittynä ja kaivattuna kuin hän.