United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuntui siltä kuin ihmiset olisivat unohtaneet puhumisen taidon ja olleet raivoisan hulluuden vallassa, jolloin eivät muuta muistaneet kuin huudon: kristityt jalopeurojen eteen! Päivät olivat kummallisen helteiset ja yöt viileämmät kuin koskaan ennen. Itse ilma tuntui olevan täynnä hulluutta, verta ja rikosta. Mutta samassa määrin kuin julmuus kasvoi, kasvoi marttyyriuden ikävöiminenkin.
Sekä syntiset että vanhurskaat kuolevat tänään samalla kuolemalla, mutta Herra on omansa tunteva. Voi teitä, sillä jalopeurojen kynnet ovat teidän ruumiinne repivät, mutta teidän syntinne Jumalan edessä jää entiselleen. Kerran osoitti Herra laupeuttaan yllinkyllin, kun Hän salli itsensä ristiinnaulittaa, mutta nyt Hän tulee pelkästään tuomarina, joka ei yhtäkään syntiä rankaisematta jätä.
Sotamiehet katselivat toisiinsa kummissaan. Aamuruskon ensimäinen kultainen ja ruusunkarvainen hohde levisi taivaalle. Huuto "kristityt jalopeurojen eteen!" levisi leviämistään pitkin kaupunkia.
Eivät he enää pelkää Caesarin häijyyttä ja hurjuutta, heidän silmissään on hän lakannut olemasta elämän ja kuoleman herra. Kerran auringon laskettua kuulivat he jalopeurojen ja muiden villien petojen kiljunnan etäisistä vivarioista. Ennen olivat äänet pahoina enteinä kauhistuttaneet Vinitiusta. Nyt he vain hymyillen katselivat toisiinsa ja nostivat silmänsä illan ruskoja kohti.
"Tässä on vielä kolmas kirje Bysanttiin? Kenelle? Teodoralle, Justinianuksen jalolle puolisolle? Kuinka? Sirkustanssijattarelle? Jalopeurojen vartijan hävyttömälle tyttärelle?" Hänen silmänsä salamoivat. "Hänellä on suuri vaikutusvalta puolisoonsa", huomautti Cassiodorus. "Ei, tyttäreni ei saa kirjoittaa portolle, joka on häväissyt kaikkien naisten kunnian."
Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Tiberiuksen talon edustalla seisoi sankka, levoton ihmisjoukko, humalaisena kuten ennenkin, mutta se ei enää tanssinut eikä laulellut, vaan miltei raivosi. Etäältä kuului huutoja, joista Petronius ei heti saattanut saada selvää mutta jotka kasvoivat ja kiihtyivät, kunnes ne vihdoin muuttuivat villiksi kirkunaksi: "Kristityt jalopeurojen eteen!"
"Sinä olet niin viisas, sinä olet hänen neuvonantajansa, hänen uskottunsa." "Siksi juuri olen hänelle vaivaksi. Ja" hän tarttui taas Petroksen käsivarteen "ota huomioon: hän on kuninkaantytär, syntyperäinen hallitsijatar, minä taas olen jalopeurojen vartijan halpasäätyinen tytär.
"Käskihän Kaligula heittää heidät jalopeurojen eteen?" "Ei, herra, Caesar Cajus pelkäsi Jehovan vihaa." He nostivat päänsä, sillä mahtavan Jehovan nimi rohkaisi heitä. Luottaen hänen apuunsa katsoivat he jo rohkeammin Neroa silmiin. "Syytättekö kristittyjä Rooman polttamisesta?" kysyi Caesar.
Kiitettyään lahjasta tuli Vinitius Petroniuksen luo ja lausui: "Kuinka minä voinkaan kiittää sinua kaikesta, mitä tänään olet tehnyt hyväkseni." "Uhraa Euterpelle pari joutsenta," vastasi Petronius, "ylistä Caesarin laulua ja naura enteille. Toivottavasti ei jalopeurojen kiljunta enää häiritse sinun eikä lygiläisen liljasi unta." "Ei," sanoi Vinitius, "nyt olen aivan levollinen."
Petronius hymähti. "Sellaista ei vielä ole tapahtunut," puhui hän, "että konsulien poikia tai vaimoja olisi pantu arenalle jalopeurojen eteen. Ei teitä siis odota se kuolema, vaikka kyllä voi odottaa mikä muu tahansa. Kuka sitäpaitsi takaa, että pedot olivat jalopeuroja? Germanilaiset metsähärät osaavat mylviä aivan yhtä komeasti. Minä puolestani teen pilkkaa enteistä ja merkeistä.