United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Sokea tyttö Nydia», Sallustus vastasi, »hänen kätensä on pelastanut Kalenuksen haudasta ja vapauttanut Glaukuksen leijonan kynsistä.» »Siitä myöhemmin», preetori virkkoi. »Kalenus, Isiksen pappi, sinä siis syytät Arbakesta Apekideen murhasta?» »Aivan niin.» »Näit siis teon itse?» »Preetori näillä silmilläni » »Riittää täksi kerraksi yksityiskohdat käsitellään toisessa paikassa.
Olintuksen vilkas ja hillitön mielikuvitus oli jo keksinyt, että Apekideellä oli käsissään valta paljastaa petetylle kansalle Isiksen oraakkeliennustusten taikatemppuiset salaisuudet. Hänen mielestään taivas oli tämän aseen lähettänyt aikoen siten aukaista joukon silmät ja valmistaen siten tietä ehkä koko kaupungin kääntymiselle.
Erotessaan he sopivat siitä, että Olintus kertoo heidän suuresta aikeestaan huomatuimmille uskonveljille, pyytää heiltä neuvoa ja heidän apuaan ratkaisevana päivänä. Olikin niin laita, että kaksi päivää tämän neuvottelun jälkeen piti olla suuret juhlat Isiksen kunniaksi. Juhla sopi mainiosti aikeen toteuttamiseen.
Kenturio astui nyt esiin ja kysyi: »Kuulehan, Olintus, tai mikä nimesi lienee, perustuuko Arbakeehen kohdistamasi syytös selviin todistuksiin vai onko se vain epäluulo?» Olintus oli vaiti; egyptiläinen hymyili pilkallisesti. »Sinä siis tahdot Isiksen papin ruumiin haudata natsarealaisella eli kristillisellä tavalla?» »Tietysti.»
Sisempänä näkyi korkeahkolla jalustalla kaksi veistosta, toinen Isiksen, toinen hänen seuralaisensa, vaiteliaan ja salaperäisen Oruksen.
Ruumis käännettiin, ja suuri oli katselijoiden kauhu ja pyhä suuttumus, kun he tuossa elottomassa tomumajassa näkivät kunnioitetun Isiksen papin; mutta ehkä vieläkin suurempi oli heidän ällistyksensä huomatessaan syytetyn loistavaksi ja ihailluksi atenalaiseksi. »Glaukus!» he huudahtivat yhteen ääneen. »Kuka olisi uskonut!»
Toinen ilta kuulustelusta oli kulumassa, ja oli käsillä jotenkin se hetki, jolloin Sosia aikoi lähestyä pelottavaa Tuntematonta, kun puutarhan portille, jonka orja todella oli jättänyt auki, ilmestyi ei mikään salaperäinen maan tai ilman henki, vaan ruhoruumiinen ja varsin maallinen Kalenus, Isiksen pappi.
Istujat olivat omituinen pari: toinen nuorimman uskonnon tunnustaja toinen mailman vanhimman uskonnon pappi. »Oletko ollut onnellinen senjälkeen kun minut niin äkkiä jätit?» Olintus kysyi. »Onko sielusi saanut rauhan tuossa papillisessa puvussasi? Oletko Jumalan ääntä kaivatessasi löytänyt lohdun Isiksen oraakkelin kuiskauksesta?
Hänen nuoruutensa ja kauneutensa vain lisäsivät hänen kelpoisuuttaan arenataisteluihin. »Tuokaa tänne joku lauta tai kantotuoli, jos sellainen on saatavissa ruumis viedä pois!» Arbakes virkkoi. »Isiksen pappia ei viedä temppeliin niinkuin tavallinen kaatunut gladiaattori korjataan arenalta.»
»Ah!» Apekides alotti, mutta hän huomasi samassa joukon uteliaita, jotka mielellään olisivat kuulleet, mitä vihatulla natsarealaisella ja Isiksen papilla oli toisilleen sanottavaa. Hän vaikeni äkisti ja lisäsi sitten matalalla äänellä: »Emme voi tässä keskustella. Seuraan sinua joen rantamalle. Siellä on lehtokuja, joka tähän aikaan on autio ja tyhjä.» Olintus hyväksyi ehdotuksen.