United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toistelen toistelemistani itsekseni, että minun täytyy, maksoi mitä maksoi, saada samanlainen vapa ja samanlaiset muutkin vehkeet, josta minulle on alkava uusi onkijakausi uusine iloineen. Sillä on paljon edellytyksiä tässäkin koskessa, kaikissa sen puroissa ja pienissä väylissä, kaikkialla muualla paitsi suuressa koskessa.
Te luulette, siksi että teidän sieluunne sisältyy kymmenen pikku sielua, myös voivanne tyydyttää kymmenen pikku naisen onnen. Mutta siinä te erehdytte. Ihmissydän on maailma itsekseen, iloineen ja suruineen, toivoineen ja pettymyksineen, eikä ole sitä naista maan päällä, joka ei haluaisi olla kuningatar omassa valtakunnassaan, olkoon se sitten kuinka pieni ja vähäpätöinen tahansa.
Näin ihmemuotoihin, muodon alle, loi Luoja sielunsa maailmalle. Loi laulun laaksot, alpit, aatevuoret, loi vihan virrat vaahtosuut, loi rantamille rauhan lehdot nuoret ja antoi armon öljypuut, loi linnut puihin, loi tarutarhat, loi ihmelähtehet iloineen ja surun hattarat, toivon harhat ja kaaret kaunihit kyynelveen. Ja kaiken kauniinsa viimeiseksi loi ihanne-uskonsa ihmiseksi.
Sellaisina hetkinä huomaamme selvimmin, kuinka äärettömästi paljon vähäpätöisempi maailma on meille iloineen ja riemuineen verrattuna taivaalliseen autuuteen tekisi melkein mieleni kuolla silloin, saadakseni juoda valon lähteestä. Kerran, eikä niin kauan sitten, luulin minä tulevani runoilijaksi. Se oli korkeinta, mitä voin ajatella. Se oli kaikkien unelmieni määrä.
Seuraelämä pikkukaupunki=iloineen, lukiolais=tanssiaisineen ja muine huveineen ei näy olleen hänelle, hänen ujoudestaan huolimatta, aivan vierasta ja sai sekin, muiden runollisempien mielijohteiden ohessa, hänet runosuontansa koettamaan. Erään ensimäisistä nuorukaisajan yrityksistään on hän omistanut äidilleen tämän nimipäivänä.
Kolmen ikäluokan elämän iloineen, taisteluineen, sortumisineen näemme tuossa sarjassa, se on sekä ulkonaisesti että psykoloogisesti laajimpia kaunokirjallisia yrityksiä, mitä suomenkielellä on.
Hiiltyköön, mitäpä hän turhia rupeaa lörpöttelemään, vielä nauravat... Ja mitäpä hän joutavia rupeaa suremaan, onhan sitä ajattelemista paljon muutakin, lukemista paljon, joululuvat tulossa iloineen, mitäpä maksaisi pitkiä suruja kantaa, hänhän on vain koulutyttö. Hauskaa perheiltamaa oli juuri vietetty sulhasen kodissa, jossa hänen ja morsiamen lähimmät sukulaiset olivat olleet koolla.
»Jopa joo, niin se on», sanoi lopuksi vanha merimies. »Nuoruus iloineen on meidät jättänyt, niinkuin se jättää kaikki, vanhentaa kaikki itse vanhentumatta koskaan. Me katselemme nuoruutta tässä, ja kun nuo ovat vanhenneet, jotka tuossa nauttivat ihaninta aikaansa, näkevät he, niinkuin me nyt näemme toisten nuoruudessa oman nuoruutensa kuvan. Katsohan tuossa noita tanssijoita, tuota paria.
Tuo ennen mainittu maisteri, joka ei poiskaan lähtenyt, ei juomarahaakaan antanut, sillä hän sanoi ei hänellä rahaa olevan ennenkuin isänsä tulisi. Kun joulu kaikkine lahjoineen ja iloineen oli ohi, tuli eräänä iltana, kun kaikki oli erittäin rauhallista mamselin asunnossa, pihalle ajaen jonnin joutavalla hevosluuskalla ja vanhalla reellä, vanhanpuoleinen lihava herrasmies.
Kirje sisälsi paljon muutakin ja Aino luki ihastuneena. Kaupunki kaikkine muistoineen, iloineen ja huvineen sekä imartelevine viehättävine sanoineen oli ikäänkuin lumottu hänen eteensä. Hän nousi äkkiä tuoliltaan, hymyili ja lauloi. Sitten juoksi hän kirjoituspöytänsä luo, otti esiin paperin ja istuutui kohta kirjoittamaan vastausta.