United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Te erehdytte; silloin hän lausuu hänelle suurimman kohteliaisuuden, kun sanoo häntä sydämelliseksi. Sallikaa minun puhua loppuun. Te olette vielä vähän harvinaisempi, te olette lujaluontoinen nainen. Minä pyydän, älkää minua keskeyttäkö; miksikä teitä imartelisin? Tiedänhän, että vihaatte minua.
Koko hänen olossaan äidin hienous ja sulo miehuuden innon ja ritarillisen reippauden kaunistamana, niin että näytti siltä, kuin hän olisi aiottu suuria mailmassa toimittamaan. Joka hänen vaan näki, ilostui kohta. Niin ei ollut hänen toverinsa laita, joka vihdoin ylpeällä katseella vastasi: "Te erehdytte, ystäväni. Te ette tunne Lothringin herttuaa."
Noita esteitä hän ei tahtonut oikein ilmaista, mutta oli kuitenkin selvää, että hän oli miettinyt asiaa ja pelkäsi saavansa rukkaset. Mutta kenties erehdytte, virkkoi kreivitär. Kuka kunniallinen tyttö halveksisi noin kelpo miehen tarjousta? Voisi niinkin käydä, vastasi Bergflykt huoaten. Sen, jota minä haluaisin, sanotaan olevan hyvin rikas.
Mutta niinhän se oli, ja nyt vakuutti hän taas sitä samaa... Mitä syytä olisi hänellä sanoa niin, jos hän ei niin ajattelisi ja tuntisi?... Mutta hänen teki mielensä kuulla se vielä kerran... Mutta jos te vain niin luulette? ... jos te erehdytte itsenne suhteen?
»Mutta jos kohta se olikin savua mitä meillä on sen kanssa tekemistä?« »Te erehdytte, sennorito. Tässä maailman osassa sellainen merkitsee paljoa. Se voipi ennustaa vaaraa.« »Lasketteko leikkiä kanssani, sennor Vicente.« »En suinkaan, muchacho. Ei savua ilman tulta, vai kuinka?« Henry nyökäytti pilkallisesti päätänsä myönnytykseksi muka tälle vanhalle sananparrelle.
VARRO. Ette suinkaan, hyvä rouva, luulen, että erehdytte. Tuota tunnetta ei voi sanoa rakkaudeksi. Kaarlo pitää häntä arvossa, ihailee hänen sulouttaan, viehättäväisyyttään ja hyviä ominaisuuksiaan, joita hän joka päivä on tilaisuudessa näkemään. Mutta, että Kaarlo rakastaisi häntä se ei ole totta. LIINA. Häntä? Siis on olemassa todellakin joku hän.
»Indiaaneja!« vastasi don Juliano. »Niitä voipi tosin kohdata parvittain Sonorassa, mutta ei ole syytä pelätä, että he uskaltaisivat hyökätä lukuisan ja hyvillä aseilla varustetun matkueen kimppuun.« »Siinä te erehdytte, ystäväni.
Mies kääntyi, tarkasteli häntä ja aikoi huomauttaa heidän erehtyneen; mutta nyt läheni eri tahoilta vanginvartijoita soihtuineen, ja heidän kysymyksistään ja vastauksistaan ilmeni, että he hakivat velhonaisia. Pian vaunuihin! kuiskasi Eerikki vapiseville naisille. Herra pastori, te erehdytte ... nämä ovat mynher Vanloon vaunut, lausui viittaan puettu mies. Vanginvartijat lähenivät.
ALMA. Kyllä, kyllä hän on ne saanut. Mutta näetkös, me arvelimme siellä kaikki, ett'ei hänen pitäisi tulla, ett'ei se olisi hyvä sinullekaan. SYLVI. Minulle? Oi, kuinka te erehdytte! ALMA. Ei, Sylvi kulta, emme me erehdy. Se vaikuttaisi sinussa mielenliikutusta, ja semmoista sinulla on muutenkin ollut tarpeeksi asti. Ja sitä paitsi on siihen vielä muitakin syitä.
Hän on Gascognesta niin kuin minäkin, ja minua pelottaa, että hän antaa heille vettä myllyyn, niin kuin sanotaan, heidän väittäessään, että maamieheni ovat liian puheliaita ja riidanhaluisia. Te nauratte, hyvä herra?" "En, te erehdytte." "Minä luulin, että teitä huvitti joku, jota minä sanoin.