United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No?" kysyi isäni melkein hengästyneenä mielen ahdistuksesta, minun sisään astuessani. "Herra Claudius sanoo muistorahaa vääräksi!" kerroin minä tukehtuneella äänellä. Vieras herra purskahti hillitsemättömään nauruun hän tuskin voi tyyntyä. Isäni sitä vastoin nykähytti ylenkatseellisesti olkapäitään... "Kauppiaan viisautta", sanoi hän. "Senkaltaisten ihmisten kanssa ei san ruveta tekemisiin."
Lappalaiset hämmästyivät ja katselivat ensin aivan kauhistuneina Andréta, mutta pian kuitenkin voitti heidät Andrén naurattava kasvojen juonnematkinta, jossa hän matki juuri heidän omia kasvojensa juonteita, ja lopuksi pärähtivät he itkusuin hillitsemättömään nauruun.
Sitte tapahtui eräänä päivänä, että nuori herra Johnny Stidgers, jonka sija oli likinnä ikkunaa, kun opettajatar paraillaan luetti, muitten mielestä peräti suotta purskahti aivan hillitsemättömään nauruun, joka miltei pilannut koko luokan järjestystä.
Jonkun aikaa tuommoista surullista ja kuolettawaa elämää elettyämme, saimme surullisen tiedon, että Tiina oli kuollut. 'Woi rakas sisareni! Kuinka nuorena jouduit sinä kawaluuden ja itsekkäisyyden wiattomaksi uhriksi! huudahti waimoni ja hän pillahti katkeraan ja hillitsemättömään itkuun.
Ja sitä laulaessaan hän uneliaasti ja veltosti ruumistaan hetkutteli ja vanhoja kenkärajojaan nakkeli ja yhteen kopsautteli. Eivät malttaneet pojat totisina tuota kauan katsoa. Pian purskahti Janne hillitsemättömään nauruun ja Antti jälkeen. Ja pikku Liisu se oikein hyppi ilosta mamman ympärillä ja kättään huiskuttaen huusi: "muttilaitta! muttilaitta!"
RAHIKKA. Minä en helpolla tulistu, minua ei hevillä kiihkoon saa, mutta jos se kerran tapahtuu, unohdan itseni, minä voin joutua hillitsemättömään raivoon. SELMA. Tiedätkö mitä, Pekka... RAHIKKA. No? SELMA. Minä pidän sinusta! Juuri tuollaisen pitää miehen olla. Tyynellä kirkas kuin meren pinta, mutta myrskyllä kiehuva pilviin asti.
Suotta oli hän niin antautunut allemielin ennen aikojaan. Näin oli hän parantuvalla mielialalla kerran, kun Liisa tuli. »No onko sinulla nyt hyviä uutisia?» kysyi Viion leski. Liisa heittäysi hänen kaulaansa ja purkautui hillitsemättömään itkuun. »Lapsi kulta, Liisa kulta! Mikä on? Sano, muuten aavistan kauheita. Mikä on sinua kohdannut, onneton?»
Kun hän sitten huomasi Mariuksen, joka oli kokonaan hautautunut kokardilla koristettuun korkeaan hattuunsa, niin että vain pikkusen nenän päätä näkyi hatun reunan alta, ja jonka molemmat jalat olivat kuin hameissa kauhtanan liepeiden sisällä, niin että suunnattoman suuret saappaat eriskummallisesti törröttivät niiden alta esiin, ja kun hän näki pojan kallistavan päätään taaksepäin voidakseen käyttää silmiään, kurottavan kaulaansa voidakseen astua aivan kuin harpatakseen ojan yli, ja hapuilevan kuin sokea käskyjä täyttäessään, joutuen siinä kokonaan päästä pyörälle ja kadoten väljiin vaatteisiinsa, niin purskahti hän semmoiseen hillitsemättömään nauruun, ettei siitä tahtonut tulla loppua ollenkaan.
Ensin tuijotti hän minuun ällistyneenä ja epäillen, vaan sitte purskahti hän hillitsemättömään nauruun. "Siis on keskinäinen välimme niin runollista laatua? Sepä on taivaallista! Ja minä kuin olin niin lapsellinen, että hetken aikaa pelkäsin no, pienokaiseni," keskeyttihe hän iloisesti; "se työ on loppuva sinä päivänä, jolloin kohtaloni muuttuu, siitä voit olla varma! Sitten en enää kärsisi sitä!
Joku vanha vaimo, joka oli hartaana kuunnellut Friidan sanoja, lankesi yhtäkkiä polvilleen, ja purskahti hillitsemättömään itkuun. Armahda Herra minun kurjaa sieluani, huusi hän, ja vavistus puistatti hänen heikkoa ruumistansa. Tahtooko hän, ettemme lähtisi Amerikkaan, kysyi joku siirtolaisista toiselta. Se on myöhäistä nyt.