United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Työnteko on meille suuri siunaus; se virkistää ruumiin ja sielun voimat ja tuottaa meille, Jumalan avulla, jokapäiväisen leivän. Mutta työn päätyttyä on lepo myös ihana Jumalan lahja. Kuu on yön silmä, joka vartioitsee ihmisen rauhaa." Valtteri kuunteli tätä tarkkaan, mutta hänen ajatuksensa olivat niin maan alaisissa aarteissa ja taikavalkeissa kiinni, ett'ei hän vähällä helpottanut.
Semmoisen oli sanonut itsellään olevan kelloseppäkin ... eikä sitä tavallinen mies sen parempaa tarvitsekaan... Eikä se viittäkolmatta sitten maksanutkaan. Neljäänkolmatta markkaan ja viiteenkymmeneen penniin oli kelloseppä tosioston tullessa helpottanut ja antanut vielä vitjat yhteen hintaan. Hyvinpä ne nyt välkkyivätkin samettiliivien päällä.
Elsa kastoi rievun ja painoi sen mummon otsalle. Maisteri seisoi kyökin pöydän edessä, josta hän katseli asiain menoa. "Huu, huu, uh, mikä se niin otsaa kylmentää?" kysyi mummo. "Otetaan pois piipun hiki hampaasta", sanoi maisteri. Mummo nousi istualle. "Niin vaan, minä luulenkin että se on vähän helpottanut", tuumi mummo. "Te pyörryitte", sanoi Elsa.
Tuuli oli tähän aikaan ehkä vähän helpottanut, vaikkei tuntuvammin, kuin jos se kanunain jylinä, josta olin nähnyt unta, olisi vähentynyt sen verran, että puoli tusinaa sadasta olisi vaiennut. Mutta meri, jota koko edellinen yö lisäksi oli kiihdyttänyt, oli sanomattoman paljon kauheampi, kuin milloin viimein näin sen.
Itse Raolo Bratianukin oli nojannut niskansa seinää vasten, ja hiljainen värinä kulki yli hänen kasvojensa, joiden silmät olivat suljetut. Pohjolan mies istui taasen leuka kädessään: Crangier istui tuolilla tunnin, ja minä en helpottanut, vaan jatkoin. Lopuksi tuli mies aivan levolliseksi.
Ehkäpä meidän ukkokin olisi puolet helpottanut, kun toinen olisi arvannut tinkiä, mutta nyt se etu on mennyt.» Menköön vain. Tehty seisoo. Ja nyt jos saataisiin viinaa, niin juotaisiin, että yksi kolmesta kuolisi, vaikka meidän joukostamme ei yksikään, sanoi Kentän ukko puoleksi huudahtaen.
Mies minä olen ei pidä ampua, mieshän minä olen, rukoili hän surkealla äänellä, mutta kun Kalle vain yhä iski eikä helpottanut, niin sai kuoleman kauhistus hänen säärensä viimeinkin liikkeelle. »Ehkä se ei laukeakaan», ennätti hän ajatella ja kursaisi viidakosta polkua kohti. Sille kerran päästyään kirmaisi hän eteenpäin kuin hullautunut hevonen.
Tamma hoi! tokko sinä tiedät, kuka sinulla ajaa ... häh? häh? ... kuka sinulla ... häh ... ja Matti kohosi polvilleen reessä, löi ohjasperillä tammaa selkään, löi, ja huuti joka lyönnillä: »häh!» Tätä tämmöistä ei ollut tammalle tapahtunut vielä milloinkaan, ja siksi se laski laukkaa, minkä kerkesi, mutta Matti ei helpottanut.
Tai pääsee puhuessa joku ääni, joka on liian kova täällä kuulumaan, ja säännöllinen täti siitä heti häneen katsahtaa. Maata pannessa ratkesi taas kaikki ikävä, mikä päivän kuluessa oli sydänalaan kokoontunut, katkeraan itkuun, vielä katkerampaan kuin eilen illalla. Eikä se nyt helpottanut vähääkään, yhä eneni vain.
Uutela oli hetken vaiti, ikäänkuin hänkin olisi asiaa ajatellut. Mutta sitten hän hymyili tyyntä hymyään. »Ei en minä pappia tarvitse», sanoi hän harvaan ja vakuuttavasti, katsoen emäntää silmiin ja ikäänkuin varmemmaksi vakuudeksi vielä nyökäyttäen hiljaa päätään. »Ja mitäs tässä muutenkaan papilla kun yskäkin jo on helpottanut pian minä nyt paranen.»