United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuratkaa nyt minua, niin näytän teille, kuinka teidän tulee häntä lähestyä. KAIKKI. Hyvä, hyvä! MENENIUS. Olette väärässä; niin ovat tehneet Mit' arvokkaimmat miehet. CORIOLANUS. Mitä sanon? Ma pyydän . Hitto vie! ei moiseen taivu Mun kieleni. Mun nähkääs haavojani; Isänmaan palveluksessa ne sain, Kun moni teistä oman rummun ääntä Pakeni mylvien. MENENIUS. Ei, herran tähden! Siit' ei saa virkkaa.
CORIOLANUS. Sille aina Ma työni, henken' uhraan. MENENIUS. Siis ei muuta Kuin puhuminen kansalle. CORIOLANUS. Ma pyydän, Mun suokaa jättää tapa tuo; en saata Pukeuta vaippaan, näyttää haavojani Ja kerjätä heilt' ääniä. Ma pyydän, Mua siitä päästäkää. SICINIUS. Ei, herra, valtaans' Ei jätä kansa; tavasta ei tingi Se tippaakaan.
Kotiin tai lähimmäiseen asuntoon en olisi jaksanut vaeltaa, ja jos yksin olisin ollut, niin elävänä en olisi Harvialan metsästä päässyt, jos ensinkään olisin päässyt sieltä. Kun Jussi hämärissä saapui hevosineen, oli Pollekin juuri äsken palannut ja minä otaksuin nyt että minä sitä sentään olin eloon jäänyt ja karhu kuollut. Pahasti kirventeli haavojani ja kuvettani pakoitti kovasti kotimatkalla."
ALCIBIADES. Mun unehutti varmaan vanhuutenne, En muuten joutuis siihen häpeään, Ett' turha pyyntö multa kielletään. Se haavojani polttaa. 1 SENAATTORI. Uhmaattenko? Siis pari sanaa, joiss' on teho suuri: Ijäksi maasta pois! ALCIBIADES. Pois maasta minä? Pois tyhmyys maasta, pois, ja väärä voitto, Jok' on vain häpeäksi senaatille.
Minä rukoilin häntä uudestaan omakseni tulemaan, mutta hän vastasi vain: 'Sydämmeni on särkynyt, sitä en enään voi kenellekkään antaa; äläkä etsi minua, sillä sinua nähdessäni haavojani pahemmin kivistää. Vielä kerran jää hyvästi, ystävyyteni sinua seuraa! Kun sydämmeni on terve, sitten kutsun sinua luokseni'. "Näin me nyt erkanimme.
Miehet olivat tulleet vielä lähemmäksi rantaa. Arvioin ampumavälin olevan 450:n metrin paikoille. Haavojani käsivarressa kirveli ilkeästi, ja minua ilahdutti jo edeltäkäsin miesten nolostuminen, jos osuisin heidän alukseensa. En voinut heti laukaista asettani, sillä tuuhea koivu oli minun ja veneen välillä. Ampumaviivan ollessa taas hetken perästä esteetön oli vene suunnattu suoraan minua kohti.
Mihin joutuisivat heidän ihanat näkynsä Suomen kansan muinaisesta kulttuurista, mihin heidän haaveensa ja heidän toivonsa Suomen tulevaisuudesta? Vaikeroiden saisi heidän kansallinen sydämensä huutaa: »kuka enää kykenee haavojani parantamaan? onko miestä missään, joka loisi minuun uutta uskoa?» Nyt on meidän vuoromme astua näyttämölle.