United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hilpeydellä lopuksi tarkoitan ilon lajia, jolla on se omituisuus, että sen vienous enenee entisten kärsimyksien muistosta, joista vapautuminen tuntuu vallan samalta kuin hartijoilta laskettaisiin kauan kannettu taakka. En kolmessa viimeksimainitussa mielenliikutuksessa näe mitään erityisesti huomattavaa.
Mutta pyhän neitsyeen kautta, minä tunnen hiukka tuonlaiset rakkaudenseikat ne alkaa äänettömällä kunnioittamisella ja kaukaisella ihailemisella, mutta kun tilaisuus eteen sattuu, enenee tuttavuus, ja niin mutta turha vaiva on puhua sille, joka pitää itseänsä koko mailmaa viisaampana".
Vaan tänne etäälle se ranta näyttää ystävälliseltä, sovinnolliselta ja somalta ja lempeämpi kuva painuu siitä nyt sieluuni. En näe siinä pienoismaailmassa nyt sydämmetöntä ankaruutta enkä sortoa, se päinvastoin ajaa mieleeni toivoa ja intoa. Tunnen voimani paisuvan ja tahtoni saavan tarmoa. Näen edessäni taas aavan työalan ja voitettavia voittoja ja uskallukseni enenee.
Maanjäristys ei, myrsky, tulva, palo Hävitä maata, mert'; ei sammu taivaan valo! Ja ihmiset ja elukat vain enenee; Vaikk' isken miljoonittain noita, En loppumaan saa kataloita, Ei! Aina vaan uus' veri elelee! Kun summatonta siemen-määrää muistan, Mink' ilma, vesi, manner idättää, Ja kuiva, märkä, kuuma, jää Niin hulluuteenpa miltei suistan!
Vienosti väreilevään meripeiliin kuvastuu loistava tähtitaivas; monet ja kaukaisten valtioiden laivat kelluvat vieretysten, ja yksinpä muhkeat sotalaivatkin, kuun juhlavalossa, näyttävät paljoa vähemmin peloittavilta. Rio on iso kaupunki, ja vuosi vuodelta isonee sekä sen väkiluku enenee. Nyt siinä on enemmän kuin 400,000 asukasta.
Yleensä olen huomannut, että huoneen viehätysvoima vähenee samassa suhteessa, kuin sen korkeus enenee, ja kaksi- tahi viisitoista jalkaa korkeat huoneet saattavat olla hyvinkin kauniita ja komeita, mutta eivät koskaan tunnu kodikkailta. Niiltä puuttuu tuo vetovoima, joka löytyy mataloilla huoneilla, jotka juurikuin kutsuvat meitä äidilliseen syliinsä.
Niiden joukko taas vuosi vuodelta ilahuttavasti enenee, niin että kaikki suomen kieltä taitamattomat jäävät häpiään ja ummikoiksi omassa syntymämaassansa. Ks. Mikael Agrikolan rukouskirjan alkupuhetta.
«Isä!« huutaa Maria äänellä, jota turhaan koettaisimme selittää. Hän ei vielä tiedä, että se, jolle hän tämän nimen antaa, on muuttanut pois murheen laaksosta. Majurin viimeiset sanat olivat: «Sammuta tahi vie pois kynttilä, minä en siedä sen valoa«. Vaan aina lähemmäksi tulee valkea, aina enemmän enenee savu huoneessa. Maria ja Anna eivät näy siitä huolivan.
Niin ei oikea, taivaallinen. Se kiihtyy, se enenee, se nousee, se vanhenee niinkuin ikämme, ja lujenee samassa. Koetukset kaikki se kestää. Ei ole mikään sille mahdoton, ei ole kuolema sille katkera rakastettunsa tähden«. «Muista Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan! Meidän rakkautemme ei voi Jumalan rakkaudelle vertoja vetää; mutta meidän rakkautemme voi lähestyä sitä«. «Mitä rakastamme?
Ei rippi-isän eli papin lohduttavaiset sanat ole tässä tukemassa murtunutta mielentilaani. Yö pimenee, kylmyys enenee ja sitä myöten monen soturin tuskatkin, kunnes viimein tuo tuonen armotoin käsi on tehnyt lopun kaikista kivuista ja vaivoista, päästäen hänen siihen rauhalliseen leiriin, jossa ei ikinä enää sota pauhaa.