United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin kohtasivat häntä taulusta nuo unohtumattoman kauniit, haaveilevat silmät, joilla Regina von Emmeritz kerran oli lumonnut hänen kovan isänisänsä.
Menkää, neiti von Emmeritz, minä annan teille anteeksi, että te munkkien sokaisemana olette tahtonut oikealta tieltään taivuttaa Herran soturin.
Eräänä synkkänä syysiltana alkupuolella lokakuuta 1631, noin kolme tai neljä viikkoa Breitenfeldin tappelun jälkeen, istui Würzburgin linnan tornikamarissa nuori Regina von Emmeritz, piispan sisaren tytär, kolmen tai neljän kamarineitsyensä seurassa, ja kirjaili neitsyt Marian kuvaa valkoisesta silkistä tehtyyn sotalippuun, joka oli aiottu voittoa tuottavaksi lahjaksi linnan varusväelle.
Olkaa rauhallinen, neiti von Emmeritz, minä en pelkää ketään muuta kuin Jumalaa. Ei, ei, pyhimykset ovat jo päivänne lukeneet. Minä tiedän, että luotatte tähän sormukseen, ja Regina tarttui kuninkaan käteen, mutta se ei ole teitä auttava. Sire, minä sanon teille, että kuolemanne on varma, enkä minä ole tullutkaan tänne pelastamaan teitä ja sen kautta kavaltamaan pyhää kirkkoamme.
Kuningas nosti toisen kerran hurmautuneen tytön seisoalleen, katseli häntä lujasti ja rauhallisesti säkenöiviin silmiin ja vastasi totisesti: Kun minä olin niin nuori, kuin te nyt olette, neiti von Emmeritz, kasvatti minut opettajani, vanha Skytte samaan palavaan hartauteen omaa evankeelista uskoani kohtaan kuin mitä teillä nyt on katolista uskoa kohtaan.
On tarpeetonta mainita, minkä lukija varmaankin jo on arvannut, että tuo solakka tyttö Maria Eleonoran kannella ei ollut kukaan muu kuin Regina von Emmeritz, tuo nuori haaveilija, joka Frankfurt am Mainissa tahtoi kääntää katoliseen uskoon kuningas Kustaa Aadolfin.
So, so, arvoisa herra, puhutelkaa siivosti kuninkaallisen majesteetin ja kruunun miehiä. Minä vaan sanon, että se saksalainen petturi, se paavillinen noita-akka, neiti von Emmeritz on onnistunut viime yönä pakenemaan Korsholmasta, ja että se, joka ei tahdo olla avullisena hänen vangitsemisessaan, on maanpetturi...
Tuon äänen kuultuaan hyppäsi vastaan tulevasta reestä nuori mies nopeasti maahan ja tuli pakenijain luo. Neiti von Emmeritz! huudahti tutunpuoleinen, hämmästyksestä vapiseva ääni. Te erehdytte, ystäväni, kiiruhti jesuiitta vastaamaan teeskennellyllä äänellä, antakaa tietä, se on tohtori Albertus Simonis, sotalääkäri kuninkaallisen majesteetin palveluksessa!
Kun »Regina von Emmeritz» imeksittyään myrkkypaperia keikahtaa selälleen maahan, pitää Kustaa Aadolf hänelle ruumis-saarnan, paljastaa päänsä ja huutaa lopuksi: »Soturit, kunniaa!» Ja pappienkin olen nähnyt sille tapaukselle taputtavan helliksi kämmenensä. Semmoisenhan siis jos minkään oikein kehoittamalla pitäisi kehoittaa päiviänsä päättämään.
Tiedätkö sinä, viheliäinen vanginvartija, kenet sinulla on kunnia vastaanottaa huoneeseesi? Etkö tiedä? Niinpä sanon minä sen sinulle. Tämä on korkeasukuinen, kaikkein jaloin neiti Regina von Emmeritz, syntyisin Emmeritzin, Hohenlohen ja Saalfeldin ruhtinatar, Wertheimin ja Bischoffshöhen kreivitär, Dettelsbachin ja Kissingenin perillinen y.m. y.m. y. m.