United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Opettaja Touhio ojentautui äkkiä suoraksi, astui aivan lähelle tohtoria, loi häneen ankaran katseen ja virkkoi painavasti koko suullaan: "Sanokaa suoraan tahdotteko vai ettekö tahdo uhrata yhtä ainoata lyhyttä tuntia elämästänne kansan hyväksi?" Minä huomasin kuinka hikipisarat kohosivat tohtorin otsalle, kun hän syyllisen näköisenä sopersi: "Tietysti kyllähän minä aina mutta "
Jaakko oli vaiti vähän aikaa, mutta sanoi sitte: »Kyllä käsitän neuvonne hyväksi ja halusta sitä seuraankin mutta Mikko, kertokaa elämästänne minulle vähäisen; olen yhtä ja toista kuullut siitä puhuttavan, vaan en koskaan ole oikein selvää saanut elämänvaiheistanne.» »Hm noh, vaikka vain Liisun tähden sen teen, olkoon se sinulle opiksi ja varoitukseksi. Liisulla oli täti hän oli morsiameni.
"Minä en peräydy mistään sanoista maailmassa olkoon ne mitkä tahansa", sanoi parooni täydellisellä tyyneydellä, "mutta minä pelkään, että te aiotte tehdä minulle kavalan kepposen". "Minäkö?" kysyi eversti kummastuneena. "Mikä kepponen se on, josta te puhutte? Että minä aion tehdä lopun teidän katalasta elämästänne, siihen kepposeen pitäisi teidän olla valmistettu!"
Epäilemättä arvelette, että ei kovinkaan hätä tai puute voisi pakottaa teitä elämään sillä, minkä voisitte suuremmalla taidollanne tai voimallanne riistää toisilta, jotka tarvitsevat osansa yhtä hyvin kuin tekin. Mutta otaksutaanpa, ettei teidän ole pidettävä huolta ainoastaan omasta elämästänne.
Minun pitäisi teitä vihata, jopa inhotakin, te kiittämätön ihminen, kun ette näin pitkään aikaan ole rivilläkään ilmoittanut minulle elämästänne ja olinpaikastanne! Mutta siihen ei nyt ole aikaa. Minulla on hyvin tärkeä asia teille uskottavana ja minua ilahduttaa, etten ole tullut liian myöhään. Vasta tänä iltana minun onnistui saada selko olinpaikastanne enkä tahtonut menettää yhtään hetkeä.
Onko sittenkin, jos minä sanon, että minä menen ja tapan itseni, että sinä sillä sanallas olet minut ajanut kuolemaan?" "Se on viimeinen sanani! Mitä minä huolin teidän sekä elämästänne, että kuolemastanne? Menkää nyt!" "No!" huusi kreivi raivostuneena, puristeli hänen käsiänsä ja katsoi häntä polttavilla katseilla silmiin. "Kuule myöskin sinä minun viimeinen sanani!
Ja sitten tuo vanha kivettymä...» »Minä panen veikkaa, että tiedän, mistä teitä nuhdeltiin», sanoi Ernest. »Ettepä voi arvata, vaikka kolmasti koettaisitte», naurahti isä. »Ensimmäisellä kerralla minä sen arvaan», intti Ernest. »Eikä se ole arvaamista. Minä tiedän sen. Teitä nuhdeltiin yksityisestä elämästänne.» »Aivan niin», huudahti isä. »Mistä te sen arvasitte?» »Minä tiesin, että niin kävisi.
Oliko Toini äitimme?» kysyi Ilma. »Oli, vaikka minä tietysti hänen nimensä Toiniksi muutin. Hänen arvoansa ja hyvyyttänsä te kyllä kaikin olette saaneet kokea.» »Ja me kun emme ollenkaan sitä aavistaneet!» sanoi Aino. »Oi mummo, kertokaa vielä meille jotakin, kertokaa omasta elämästänne!» »Niin, kertokaa, mummo kulta!» pyysi Ilma.
"En huoli toisten rakkaudesta, en huoli teidän elämästänne, juhlistanne, häpeämättömyyksistänne ja rikoksistanne!" "Mitä sinussa nyt liikkuu? Oletko ehkä jo kristitty?" Nuori mies piteli käsillään päätään ja rupesi toistelemaan, ikäänkuin epätoivoissaan: "En vielä! en vielä!" Petronius läksi kotiin olkapäitään kohautellen ja sangen tyytymättömänä.
Riisukaa viisikymmentä vuotta elämästänne, niinkuin riisutte kuluneen takin yltänne; tulkaa kerran vielä kahdenkymmenen ikäiseksi, ja minä olen katsova, mitä teistä voisi tehdä. Tiedän olevani liian vanha, sanoi Larsson ujosti, enkä pyydäkään, että opettaisitte minulle taitonne.