United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt minä kyllä pidän huolta siitä, että nostan käteni aurinkoa vasten käydessäni pappilan ohitse, sanoi Ellen ylpeästi. Niin nyt ihmiset saavat nähdä että me todellakin olemme pariskunta, ja nyt menemme pian naimiseen, eikö totta? sanoi Henrik. Kun syksy on ohitse vietämme häitä! nauroi Ellen. Oli varhain iltapäivällä, kun Henrik tärkeässä asiassa oli tullut kartanoon. Andreas kävi heidän ohitse.
Andreas oli vähän vanhempi tavallista ikää, Ellen taas tavallista nuorempi. Mutta herra Jansen oli juuri tahtonut että he yhdessä kävisivät papin luona. Andreas ei ollut niin väkevä ruumiiltaan kuin muut pojat talossa; käytyänsä ripillä kuului hän miesten pariin ja hänellä oli silloin kyllä vaikutus-alaa, jossa voimia kysyttiin; ei hänelle vahingoksi ollut että hän oli odottanut hiukan.
"Aina, Aina!" itkien nyyhki tuo vanha mies. "Miks'et ole ennemmin tullut kuin vasta nyt?" "Häpeä esti minua takaisin tulemasta, Andreas.
Andreas seisoi siellä taputellen Ruskoa ja kyyneleet juoksivat karpaloina alas poskia myöten. Ellen meni hänen luoksensa ja kysyi häneltä kovalla äänellä miksi hän itki! Sen sinä tiedät varsin hyvin! vastasi Andreas nyyhkien.
Hämmästyneinä kysäisette Te: "Kuinka on mahdollista kaikki tämä pohjoisen leveyden 70 asteella? Mik' ihme on luonut tämän?" Ja vastaus on; "Golf-merivirta!" Mutta kesä rientää, niinkuin tuulen liekka kaislistossa, ja talvi tulevi sijahan. "Meidän täytyy eritä, Andreas." "Eritä!" Norjalainen katsoi kainulaisvaimoansa, jok' oli ovehen päin vetäinnyt. Hän katsoi ja seisoi kädet ristissä rinnoilla.
"En minä tahdo olla valapatto Jumalan edessä, en sinun enkä itseni puolesta. Viimeistä turvaas en sinulta tahdo ryöstää." Andreas auttoi häntä päällysvaatetta yllensä asettaessa. "Sinä menet kait äitis luo?" "Niin; kun otan sukset, niin tunniss' olen siellä." "Huomenna lähetän tavaras sinne." Poikanen nousi sängyss' istualleen ja ihmetellen katseli heitä. "Meneekö äiti ulos?" kysyi tämä.
"Jumalan nimessä!" ajatteli Thorsen, samalla kun hän alkoi lukea alkurukousta. Mutta samalla kajahti korkea, voimakas ääni kautta kirkon: "Kirottu ole sinä, Andreas Thorsen!" Kanttori käännähti ja näki Lamik Rikkutin, joka seisoi tuoll' ylähällä saarnastuolissa ja tähysteli Thorsenia tuonne kuorihin alas vihaa puhkuvin kasvoin.
Vaimonsa tuli kuolonkipeäksi kun Andreas sairastui salissa, ja Jens Mortensen arveli että vaimosta kuitenkin riippui kahden henki, paitsi hänen omaa henkeänsä, ja että Andreas oli poiskannettava ja jälestäpäin autettava. Tohtori! sanoi toinen mies lyhyesti ja vakaasti. Tässä ei mikään tohtori auta; sen lapsikin tietää! Ellen huokasi.
Andreas oli mielestänsä tullut ikäänkuin enemmän samalle kannalle herrasväen ja tuon neidon kanssa, joka puoleksi oli hänen leikkisiskonsa, puoleksi hänen haltijattarensa. Eräällä kävelymatkalla tuli hän maininneeksi jotakin tähän suuntaan, mutta hän asetti sanansa vähän sopimattomasti, jotta sattui mennä vähän yli rajan. Ellen rypisti hienoja silmä-kulmiansa, vaan ei sanonut mitään.
Tuo pienokainen, joka peljästyi äidin, julmuutta kuvaavia kasvoja, purskahti itkemään ja painoi päänsä isän rintaa vasten. "Niin, siinä näet sä," naureli Aina ivallisesti, "velka velasta. Hän ei rakasta minua, hän on isänsä lapsi. Anna minulle vapaus, Andreas, anna minulle vapaus. Viis vuotta olen ollut elävältä haudattuna Kautokeinossa.