Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Yksinäni oman itseni kanssa olen minä kasvanut ja saanut siksi, mik' olen niin hyvässä kuin pahassakin." "Sinull' on herttainen, ylevämielinen luonto," sanoi Andreas Thorsen, silmäillen häntä isällisellä rakkaudella, "ja sinull' on luja tahto. Sinun on huokea toimia ja taistella, mutt' aivan varmaan vaikea kärsiä ja suvaita." "Sit' en minä voi," sanoi Olga, "mun täytyy sinulle tunnustaa totuus."
Sen ainaisina koristeina ovat juonikkaat, pauhaavat virrat, jotka vierivät Andreas Thorsenin asumuksen ohi. Sammalta ja katajapensaita kasvavalla huoneen katon harjalla istui useimmiten noina valoisina öinä valkoinen kissa ja lämmitteli puoliyöauringon paistehessa.
Se on latinainen, niinkuin usiammat senaikaiset kirjat; suomennettuna on sen nimi: kirjallinen Turku . Sen tekijä oli *Andreas Antonius Stjerman*, jonka Wieselgren sanoo kuuluvan "jättiläissukuun" Ruotsin kirjallisuudessa. Hänen kirjallinen Turkunsa ei ole lavia; se sisältää lyhykäisiä elämänkertoja Turun rohvessoreista, ja luettelee heidän kirjalliset tekonsa. Abo Litterata, Holmiæ; 1719.
Usein kävi hänen muotonsa surumielisen näköiseksi, ja Lypsäjä-Tiina, jota hienotuntoisuus ei sanottavasti vaivannut, sanoi hänelle eräänä päivänä vasten silmiä: Sinä et varmaankaan kauan elä, pieni Andreas! Ellen, joka kuuli tämän, nuhteli Lypsäjä-Tiinaa.
Andreas Thorsen huomasi pojan mielihalun ja oli osaa ottavaisena hänen nuoruutensa toivehessa. Oliko hänkin muinoin samaa toivonut? Illoin aamuin rukoili hän Jumalaa siunaamaan hänen pyrintönsä, saada André ulos maailmaan; ulos, oppimaan sitä, mit' ei isä ollut oppia saanut, ulos, valmistautumaan Jumalan valtakunnan aseenkantajaksi ja ihmisten, etenkin Finmarkenin siunaukseksi.
Syntini poltti, se korvensi sieluani, minä isosin, minä janosin nähdäkseni sinun kasvos, mutt' en saanut sanotuksi; 'Anna minulle anteeksi. En voinut nöyryyttää minuani, Andreas, minun itsepintaisuuteni on tarvinnut seitsemänkolmatta vuotta päästääksensä minut sinun luokses. "Vaimo," sanoi Andreas Thorsen suudellen häntä. "Sinä tulit, vaikka vast' yhdennellätoista hetkellä.
Kulkiessansa tuon paikan ohitse seisattui hän, ja katseli kuollutta eläintä. Hän meni kotiin alla päin ja ajatuksiin vaipuneena. Seuraavana päivänä seisoi Andreas kartanon pihalla ja muutamia miehiä hänen ympärillänsä, jotka puhuivat noista suurista pidoista, joita aiottiin viettää Jens Mortensenin luona.
Tuo luonnonlapsi näytti kesyttömältä eläimeltä, jonka vaisto vaatii vapautta; juur kuin eläin vaappui hän varpaillansa murtautuaksensa ulos vankeudestansa. Tuimaa tuskaa ilmaisevilla, mutta samalla armahtavaa rakkautta vakuuttavilla silmäyksillä Andreas katseli häntä. Hän ymmärs Ainon aivoituksen, hän ties, että tämä sen, minkä hän häneltä kieltää, on varmaankin varastamalla hankkiva itsellensä.
Henrik huusi: pidä vaari! vaan Andreas ei sitä kuullut, hevoset kaasivat hänet maahan. Uha! Ellen pidätti hevoset, vaan se oli myöhäistä. Hän ikäänkuin tunsi omissa säärissään miltä se tuntui, kun etu-pyörät vyörivät Andreaksen ruumiin yli; sitten tuli takapyörät, vaunut hypähtivät ilmaan... Neiti! Neiti Ellen! Hyvä Jumala neiti!... Ellen heräsi ja hieroi silmiänsä. Mikä on? Kuka kutsuu?
Andreas huokaeli, hän katseli samassa niin ihaellen haltijatarta kuin hän olisi tahtonut sanoa: kauan tai ei, kun vaan saan elää hänen läheisyydessään niin kauan kuin elän! Ellen taputti häntä olkapäälle ja Tiina asetti hänen etehensä vahvasti ruokaa sanoen: Syö, pieni Anders! Ainakin tarvitset vähän lihaa luittesi päälle! Henrik oli antanut Ellenin kauan odottaa tuloansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät