Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Sinä saat tuon punaposkisen äijän kohta rahoilla omaksi ... saat sitten waikka maata sen wieressä", sanoi eräs joukosta, wiimeisen puhujan eteen astunut mies. "No ei sitä nyt sentään maata..." sanoi toinen hämillään. "Paljon, paljon on tuo wailla, puhukaa mitä tahdotte: ei yhtään enkelin kuwaa, eikä apostolin askelta, niinkuin entisessä..." sanoi eräs mies huokaawalla äänellä.
Kun waan sain aikaa, istuin minä hänen wuoteensa wieressä. Hän houraili usein ja hänen ajatustapansa sisällyksenä oli hänen entiset harwat lauseensa. 'Joulukartuusi ... noin iso ... eihän sitä niin paljoa ... puh eihän se kun houriota ... mitäpä minä enään maailmasta... sanoi hän eräänä kertana hänen wuoteensa luona istuessani.
Kenties ... olen sitten jäljestä päin kuullut, että he kuitenkin wiettiwät häänsä; ja sen johdosta soisin monin kerroin, että se tapaus olisikin ollut sattumus waan. Kesäinen aika on. Köyhä waimo kahden pienen poikasensa kanssa istuu kylän läpi menewän maantien wieressä.
Eräänä kertana itkiwät molemmat wanhemmat riutuneen ja loppuaan lähenewän poikansa wuoteen wieressä. Woimattomuus, kun eiwät osanneet häntä mitenkään auttaa, särki niin heidän sydämensä ett'eiwät he kyenneet muuta tekemään kuin itkemällä sydäntänsä wuodattamaan. "
Minä rupesin aina selwemmästi erottamaan kaikki esineet turwe=tuwalla ja sen ympäristöllä. Suureksi ihmeekseni huomasin, että Honka=Kristo oli jo näin warhain ylhäällä; hän seisoi kaswitarhassaan turwepenkin wieressä, päin siihen.
Se saakelin tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän säihkywillä silmillään ja ja woi kuinka hän oli kaunis ja isänmaallista tulta täynnä!" Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt.
Tällaisissa ajatuksissa tohtori kumppaninensa lähestyi Salojärweä. Molemmat ajoiwat wiimeisen matkan hiljaista juoksua, kunnes pieni puinen kirkko ja sen wieressä punaiseksi siwelty wähäinen asuinrakennus tuliwat näkywiin. Silloin kääntyi tohtori matkakumppaliinsa päin ja lausui: "Katsokaa, Anna, tunnettehan tuon paikan?" "Niin, minä tunnen", wastasi Anna.
Kätkyt oli samalla paikalla takan liedellä, johon se illalla nostettiin ja pärewalkea oli pihdissä palamassa, jonka alla oli iso koko korsia. Isä ja äiti istuiwat kätkyen wieressä ja katsoa tuijottiwat kätkyeesen; he näyttiwät olewan melkein kiwettyneet. Selwään näki, että runsas kyyneltulwa oli walunut alas kummankin kaswoja myöten, mutta kyynelten lähteet oliwat nyt kuiwuneet.
Eipä siinä wielä kyllä, mutta mummon laatikon wieressä seisoi siro ja kalpea nuori herra, ylioppilas näöltään. Häneen katsoi mummo katkeamatta niin, niin hartaasti ja koetti hymyillä niin wiehkeästi kuin suinkin hänen kulmikkaat ja karsaat kaswonsa perään antoiwat.
En huomannut heittää irti kuolleen waimoni kädestä, waan yhä istuin hänen wuoteensa wieressä ja katsoa tuijotin hänen kalpeihin kaswoihinsa, joista kuolon rautainen käsi oli puristanut wiimeisenkin elon menin. Jumala tiesi kuinka kauan olisin siinä istunut, jos eiwät muut olisi tulleet ja muistuttaneet minua lähtemään siitä pois.
Päivän Sana
Muut Etsivät