Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
»Tavallisissa oloissa sanoisin, herra West, että tämä askel on otettu liian lyhytaikaisen tuttavuuden perusteella, mutta tässä onkin aivan erityisiä seikkoja vaikuttamassa. Puhuakseni suoraan», lisäsi hän nauraen, »voin sanoa, että vaikka suostunkin ilomielin tuumaanne, ei teidän oikeastaan tarvitsisi ensinkään välittää minun suostumuksestani, sillä se on vain muotoseikka.
Sitte hän kääntyi minuun ja hänen selittämätön katseensa, punastuvat poskensa ja hymyilevät huulensa vaikuttivat aivan hurmaavasti, kun hän jatkoi: »Mitä arvelette, jos sanon, että asia riippuu teistä itsestänne?» »Minustako?» kysyin ihmeissäni. »Kuinka se on mahdollista?» »Herra West, nyt menee kaunis kappale hukkaan». Se oli hänen ainoa vastauksensa.
Kun he sitten ryntäsivät vävypojan, kreivi Göstan huoneeseen, heittäytyi West nopeasti erääseen vaatekaappiin. Samassa silmänräpäyksessä oli siinä jo Sara rouvakin huutaen: »Onko West täällä?» Kreivi naurahti ja kysyi: »Mitä asiaa anopilla olisi hänelle?» »Minä tapan hänet!» Silloin kiljahtaa West vaatekaapissa, kauhistuneena hirveästä uhkauksesta ja ilmiantaa siten piilopaikkansa.
Ovathan teidän edellytyksenne niin perin erillaiset kuin hänen. *Rebekka*. Mitä edellytyksiä te tarkoitatte? *Kroll*. Minä tarkoitan sukukannan, alkuperän edellytyksiä, neiti West. *Rebekka*. Vai niin. Niin, se on kyllä totta, minä olen hyvin halpaa sukua. Mutta kuitenkin *Kroll*. Minä en tarkoita arvoa enkä asemaa. Minä ajattelen siveellisiä edellytyksiä. *Rebekka*. Edellytyksiä? Mihinkä?
*Rebekka*. No niin, taitaa olla niin. Mutta entä minä? Mitä minusta luulette? *Matami Helseth*. Hyvänen aika, eihän teistä ole suurin sanottavaa. Ei sitä yksinäisen naisen ole niinkään helppoa pysyä lujana arvelen ma. Kaikkihan me olemme ihmisiä, neiti West. *Rebekka*. Se on tosi sana, matami. Kaikki me olemme ihmisiä. Mitä te kuuntelette? Herra Jesus, siellä se tulee suoraa päätä.
Olen vakuutettu, herra West, että jos tarkemmin ajattelette asiaa, myönnätte varmaan, että teidän aikuistenne hallitusten toimialaa oli luonnottomasti laajennettu, vaan ei meidän. Vaikka olisi kysymyksessä mitä parhaimmat tarkoitusperät, eivät nykyiset ihmiset antaisi hallituksillensa sitä valtaa, joka niille ennen myönnettiin mitä huonoimpiin tarkoituksiin».
Kansan varallisuus kasvaa lakkaamatta polvi polvelta, kuten virtaava joki, joka alituisesti levenee sekä syvenee». »Teidän liikepulanne, herra West», jatkoi tohtori Leete edelleen, »olisivat jo mainitsemaini parin muun suurenmoisen tuhlausmenettelyn kanssa voineet yksinäänkin pitää teidät alituisessa köyhyydessä kautta aikojen.
Se, mitä te sanotte ja teette, ei oikeastaan kummastuta meitä, kun taas me emme voi sanoa emmekä tehdä mitään, mikä ei teistä ole vierasta. Näette siis, herra West, että jos te luulette voivanne ajanoloon tottua meihin, ei teidän tarvitse ihmetellä, että te ette tuntunut meille aivan oudolta ensi hetkenäkään».
Hän päätti ansaita paljon rahaa, ja äiti muuttaisi hänen luokseen asumaan. Hän rakentaisi suuren talon Lontoon West Endiin, niin suuren, ettei semmoista oltu ikinä ennen nähty, ja maalle hän rakentaisi toisen talon, ja he eivät milloinkaan tekisi työtä. Peter Halket istui kuin kivettyneenä ja tuijotti tuleen.
Ja hienolle paperille se oli kirjoitettu. Ja takapuolella oli hienoa, punaista lakkaa. *Rebekka*. Ja teille se uskottiin vietäväksi. No, sitte ei ole vaikea arvata, keneltä kirje oli. *Matami Helseth*. Noh? *Rebekka*. Se oli tietysti jotain, jota rouva Rosmer-parka sairasmielisyydessään *Matami Helseth*. *Niin* sanotte te, neiti West, enkä minä. *Rebekka*. Mutta mitä siinä kirjeessä sitte oli?
Päivän Sana
Muut Etsivät