Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Sotamiesten ulkona atrioidessa istuivat herra Vanderstraten, upsieri ja Emmerich sisällä, talon viileimmässä huoneessa, keskustellen Maron-neekereistä ja niistä vaaroista, joiden alaisina kasvumaat alinomaa olivat tämän hurjan joukon vuoksi. Emmerich mainitsi, mitä vouti tuolla ulkona oli siitä asiasta puhunut, ja herra Vanderstraten yhdistyi voudin lauseisin.
Rajusti Krankka torjui Nuo iskut päältähän, Ja Nuijajoukko horjui, Kun jälleen iski hän. Ei iskut häntä yllä, Ja miehet huutamaan: "Hän Krankka on, hän kyllä Kädestä tunnetaan." Ja melske huima herkes, Ja kukin ä'issään, Niin nopeaan kuin kerkes. Taas voudin etsintään. Mut hänt' ei löytynynnä, On turhaa kaikki työ: On vouti lymynnynnä, Ja suojanans on yö.
Mutta kuitenkin pitää hänen olla sekä räätärin, leipojan ja keittäjän, sahdin panijan ja lahtarin, makiaisten leipojan, kahvin keittäjän, värjärin, sukan kutojan, kynttiläin kastajan, puutarhurin, voudin, yövahdin ja pikkukaupungeissa puotipalvelijan. Sitä paitsi pitää hänen olla äiti ja emäntä, lasten hoitaja ja opettaja, kyökkipiika, sairasten hoitaja ja miehensä palvelija.
Mitä kuuluu?" virkkoi kapteeni. Se oli voudin palvelia, sunnuntaivaatteisin puettuna ja kirje kädessä. Se piti annettaman kapteenille itselleen... "Vai niin? Tuleeko tähän vastausta? No, no! ... mene keittiöön, niin saat jotain virvoketta ja ryypyn."
Sillä miehellä oli rohkeutta, ei pelännyt itseään piruakaan iskemästä... Kuului askelia porstuasta, ja joku raotti ovea. Kuka siellä? Minä, vastasi Reidan ääni. Kuulkaahan, kuiskasi hän, nyt se on satimessa. Kuka? Panu on voudin saunassa ... tekee taikojaan ... sillä on sairas käsissään ... minä kuulin sen hokevan ja loitsivan ja näin ruumistaan vääntelevän ja käsillään huitovan...
Ei ollut Joukokaan vielä päässyt tätä salaista paikkaa näkemään; vasta sitten, kun oli oppinut sen, mitä kotona oli opittavaa, lupasi isä ottaa hänet sinne, ja sitten oli hän kohta oleva täysi tietäjä, valmis toimeensa kastettavaksi. Voudin tuloaika oli käsissä.
Niin kului talvi puolilleen, ja jo oli pastori vaimonsa kieltelyistä huolimatta päättänyt Reidan kanssa ja ilman opasta lähteä umpimähkään kesäpäivän nousua kohti hiihtämään, kun tuli tieto, että vouti hankkii karhun ajoon Korpijärvelle. Tie oli auki ja voudin jälkiä noudatellen lähtivät Martinus Olai ja Reita Reidanpoika kirkkaana kevättalvi-aamuna retkelleen.
Porvoo tosin oli lähellä, ainoastaan jonkun virstan päässä, mutta sielläkään ei ollut ketään, jota hän olisi voinut odottaa, saatikka halusi tavata. Voudin ja rengin kanssa olivat päivän kysymykset suoritetut, naisten tehtäviä järjesti emännöitsijäksi määrätty vanha talon palvelijatar, ja siten ei ollut majurilla muuta seuraa kuin hän itse.
Iso-Ola oli pitänyt huolta voudin hevosesta ja seisoi nyt taas siellä, suureen messupaitaan puettuna ja survoi huhmarillaan... Kops ... kops ... kops ... kops...
Olen siitä niin iloinen, onhan hän kuitenkin niin onneton ihminen. Olai kertoi, minkä merkillisen kalun hän oli kirkon oveen naulattuna löytänyt ja miksi hän oli Reidan voudin luo lähettänyt ja millä terveisillä. Mutta kuka se voi olla, joka hänen henkeään uhkaa? Sitä en tiedä. Yleinen on viha häntä vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät