Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Taikka, totta puhuen, kyllä sen tiedän, jos sanoa tahdon: Volmar on mustasukkainen eikä sietänyt nähdä meitä yhdessä, Ottoa ja minua, siinä koko juttu. Minä en Volmarin läsnä ollessa milloinkaan saattanut olla vapaa enkä luonnollinen Ottoa kohtaan, hänen tarkastelevat silmänsä vaivasivat minua. Mutta nyt siihen sijaan tervehdin häntä tuttavallisesti kuin vanhaa, hyvää ystävää ainakin.
Kas, vaunut kullatut pilvestä Nyt sillalles suikahtaa, Kuin tulen nuolet ne kiiltävät Nuo ylpeät orihit. Kas, ruhtinaallinen seurue Välähtelee seudussa; Se riemun ruhtinas Volmar on Ja veljensä riemuton.
Mutta mitä sanovat Eero ja Volmar? Minä katsoin Emmiin. Hän hiukan epäili hänkin. Tulkoot he jäljessä, sanoi Sanni, Heikki saa viedä heille sanan, Otto pannaan ohjaksiin. No niin, no. Vai, mitä arvelet, Emmi? Mennään! Otto auttoi meidät ylös vaunuihin ja nousi itse kuskipenkille. Heikki jätettiin tielle.
Sanni palaa Rautalammilta lankonsa kanssa, sanoi Emmi. Ovatko he olleet Rautalammilla? Ottokin? Etkö sitä ole tiennyt? Johan he menivät viikko sitten. Vai niin! Te taidatte harvoin olla yksissä nykyaikana. Ennen olitte niin hyviä ystäviä. Kyllähän me vieläkin ... vaan Volmar ja Otto kun eivät oikein viihdy toistensa seurassa Sepä merkillistä. Eero taas pitää hyvin paljon herra Veijolasta.
Ja herra Veijola on pitänyt meistä niin hyvää huolta, kyydinnyt meidät kotiin ja noussut varhain meidän tähtemme Mitä nyt puhutte joutavia, Emmi rouva, vastusteli Otto. Oli meillä aikaa kertoa sillä välin kuin Eero ja Volmar laittelivat venettään. Raukat he olivat hirveän väsyneitä, me huomasimme sen vasta sitten, kun he nousivat ylös sillalle ja kääntyivät meihin päin.
Eikä milloinkaan tullut meille toistemme seurassa ikävä, ei milloinkaan loppunut puhe, niinkuin Volmarilta ja minulta usein tahtoi tehdä. Mikä siihen syynä lieneekin olenko minä vanhentunut ja käynyt ikäväksi, vai olisiko Volmar luonnoltaan Ottoa jurompi? Ei sitä en toki voi uskoa, minussa tuo ennemmin mahtoi vika olla.
Oton huomio oli tällä kertaa enimmiten kääntynyt hevoseen, joka juosta vilisti semmoista vauhtia, että sai vaan hillitä sitä, minkä kerkesi. Puolessa tunnissa oli matka tehty ja me ajaa karahutimme pihaan. Katsoin ylös ikkunoihin. Ei näkynyt ketään. Vieläköhän Volmar nukkuu, ajattelin. Ei mutta sitä Volmaria, kun nukkui siellä rauhassa näin pitkään, vaikka minä olin poikessa!
Enhän tiennyt, että semmoinen oli ilmestynytkään. Volmar tavallisesti lähetti sanomalehdet niin sukkelasti pois, ne kun olivat hänellä yhteiset Eeron kanssa, etten ehtinyt minä niitä vilkaistakaan. Eihän niissä mitään ollut, hän sitten minulle sanoi jok'ainoan kerran. Itse hän taas ei välittänyt kaunokirjallisuudesta tuon taivaallista. Hänen mielestään se kaikki oli vaan naisia ja nuorisoa varten.
Olin vallan sulaa, en muista milloinkaan nauttineeni soitosta niin kuin sinä päivänä. Mutta eihän se kumma ollutkaan. Moneen aikaan en ollut pianoa auaissutkaan kotona. Volmar ei rakastanut soittoa, se hermostutti häntä, sen vuoksi täytyi minun olla soittamatta, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt. Otto siihen sijaan oli kovasti musikaalinen.
Luultavasti minä en suostunut antamaan evästäni hänelle. Silloin poika, jonka nimi oli Volmar, rupesi lakkaristaan vetelemään lankaan pujoteltuja nappikimppuja, yhden toisensa perästä, ja lupasi antaa minulle nappeja, jos antaisin hänelle maitoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät