Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Neljäs ol' Antilokhos, hevot valmiiks uhkeaharjat vyötti hän valjasvöin, vesa loistava Nestorin aimon, Neleun valtikan kantajan; juurt' oli nuo pylolaista, vinhat vaunujen viejät.
Teidän salli nyt ei Kronossynty akhaijeja auttaa, vaan näin uhkaa hän, ja se uhka on täyttyvä totta: rammaks äkkiä lyö hevot vaunujen eestä hän vinhat, teidät niiltä hän koht' alas syöksee, murskaten vaunut; vuoden kymmenen vyöryiss' ei mene teiltä ne haavat haikeat umpeen, jotk' äkin polttava leimaus iskee, jott' älyäisit, Athene, mit' on sota taattoa vastaan.
Hirmustui hänet nähdessään, ei tohtinut Hektor vartoa kauemmin, pois karkkosi luota jo portin; vainosi, jännittäin jalat vinhat, häntä Akhilleus.
Vielä eivät lehdet putoa puista, vielä hymyilee kaupungin päällä ystävällinen taivas, mutta kunhan nyt viinipuun lehdet kellastuvat, kun lumi lankeaa Albanian vuorille ja jumalat lähettävät vinhat tuulensa Campanialle, niin kuka tietää, vaikka muuttaisi perheineen päivineen rauhaisiin maakyliin. "Ethän toki tahdo jättää Roomaa, Plautius?" kysyi Vinitius äkkiä levottomasti.
Siihen viimeisen virumaan minä löin, ja akhaijit Buprasionist' ohjasi pois sotivaljakot vinhat; kuului Zeun jumaloist', urohistapa Nestorin kiitos. Noin uros urkenemaan olin muinoin. Mutta Akhilleus uljas on vain iloks itselleen; viel' itkevä totta kyynelet karvaat lie, sotikansa kun sortunut kaikk' on.
Sillä mä sen sanon heille, ja täyttyvä myös se on totta: rammaks äkkiä lyön hevot vinhat vaunujen eestä, heidät niiltä mä koht' alas syöksen, murskaten vaunut; vuoden kymmenen vyöryiss' ei mene heiltä ne haavat haikeat umpeen, jotk' äkin polttava leimaus iskee, jott' älyäisi Athene, mit' on sota taattoa vastaan.
Kirves kasvoi niin suureksi, että kun sen terä kumotti laakson pohjalla, niin varsi vuoren ylimpään huippuun nojasi. Mutta Heikin pää yletti jo yli vuoren, ja korkeuden vinhat tuulet hulmuttivat hänen tukkaansa. Kirves huusi: »Etpä jaksa heilutella!» Katsotaan, sanoi Heikki, ja vuoren huippu oli jo hänen jalkainsa astinlautana. »Et uskalla lyödä, mihin lyötävä on!» kiljui kirveen säkenöivä terä.
Kuumuus synnytti kiivaita tuulenpuuskia, ja juuri tällä hetkellä kohosi se savuvaippa, joka oli kokonaan peittänyt laakson, ja kaunis kylä tuolla alhaalla tuli selvästi näkyviin. "Oi isäni, isäni," huudahti Elisabeth. "Ah tästä tästä olisi minut voitu säästää vaan minä nöyristyn mahtavamman tahdon alle." Hänet keskeytti ihmisäänen vinhat huudot. "Tyttö, missä olette, tyttö?
Päivän Sana
Muut Etsivät