Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. syyskuuta 2025
Hän huusi Villen esille ja käski hänen heti valjastamaan Virkun. Ville rupesi estelemään, ilmoittaen naurellen että Virkku oli liian väsynyt vielä yöllisestä matkastaan. Vaan kajahtava korva-tillikka Lydian pienestä mutta voimakkaasta kädestä katkasi hänen väitteensä.
MATLENA. Niin minulla toverina, kaiken mokomin. Enhän minä toki hirviä täällä yksin olla, pimeässä metsässä. ANTTI. No, yhden tekevä. Olen sitten pitkälläni sen aikaa! Ahhah! Hyvää se tekeekin. Väsyttää minua nyt oikein kovasti. TOPRA-HEIKKI. Hyvästi, Matlena, anna minulle kättä! MATLENA. Hyvästi. Ala joutua, Topra! Sinun tähtesi. Ja Siljan ja Villen tähden. Heidän tähtensä, siellä Santalassa.
"Ei sitä osaa eikä ole tarvis kun minä näin Villen ja kuulin äänensä, niin löi kuin sokeudella kaikkeen muuhun ja tiesin samassa, että jollet sinä, niin ei kukaan muukaan, vaikken tiennyt, tokko tuo tahtoneekaan. Oli pitkät erot, kun vanhemmat panivat vastaan tyhjälle miehelle menoa, eikä luullut totta tulevankaan, vaan tulipas ja tulee sinullekin."
Villen asia otettiin esille. Patruuni oli itse saapuvilla ja seisoi lähellä viskaalia, joka oli yleisenä syyttäjänä ja luki poliisitutkinnon pöytäkirjaa. Ville seisoi heitä vastapäätä, tuon pitkän pöydän alapuolella, vanginvaatteissa ja raudoissa.
Mutta siihen oli vielä pitkä odotusaika. Ville ei sanonut jaksavansa niin kauan odottaa. Hän uhkasi, että ainakin Kyttyrä-Jaskalta itseltään pian »korvat karsitaan tahi kaula katkotaan». Jo seuraavana aamuna täytyi kuitenkin Villen kokea, ettei hän ollut tietäjän sukua eikä lapsi lappalainen. Hänen rannalle saapuessaan oli satama tyhjä.
Sittenkin oli kuljetus ollut hyvin vastahakoista, mutta oli kuin olikin saatettu onnellisesti loppuun, kun Villen aina onnistui ottaa rosvon juonet leikinteon kannalta. Milloin Ville katsoi kärsivällisyyden hyväksi, osasi hän tätä hyvettä harjoittaa paremmin kuin kukaan. Sen huomasin maihinnousussa.
Eläs mene, Antti. ANTTI. Täytyyhän mun. MAIJU. Elkää jättäkö meitä, isä, meille tulee niin kovasti ikävä. Kuuletteko, elkää jättäkö! ANTTI. Ehkä hyvät ihmiset auttavat, että saat tuon ruumiin maahan. SILJA. Unta? Pahaa unta taikka hourausta?... Minä kun valvoin niin paljon Villen kanssa.
Ja yht'äkkiä syöksyivät miehet kuin komennosta Villeä kohti, nostivat kädet ja yrittivät raskailla käsiraudoillaan lyödä Villeä päähän. Jos olisivat onnistuneet, olisi Villen pääkallo auttamattomasti murskaantunut.
Kosken pauhinasta huolimatta kuului hänen kuorsauksensa selvästi. Ville höristi korviaan ja katsoi kysyvästi minuun. Käskin hänen mennä itse katsomaan. Tähän asti oli Ison-Iivanan vangitseminen niitten olosuhteitten tähden, joissa se tapahtui, minua enemmän hävettänyt kuin ilahduttanut. Mutta Villen teeskentelemätön ilo rupesi minua sovittamaan.
Vaikealle tämä hänestä tuntui; Tiina Katrilta hän monta kertaa puutteessaan oli avun saanut; nyt siitä varmaankin tuli loppu, kuinka hän enää uskaltaisi mennä pyytämäänkään. Hän pani leivänkuoren kainaloonsa, sieppasi luudasta vitsan ja tarttui Villen käsivarteen. Poika yhä parkui; pelkäsi hänelle annettavan. »Oletkos hiljaa», sanoi äiti ja vei häntä sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät