Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ilolla Vellamon neitonen Sen vastahan uida täyttää: "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, Jok' immeltä silmään' näyttää? Voi, voi mua, Vellamon neitonen, Sill' ompi jo kultana ihminen!" Jo päättää Vellamon neitonen Nyt toivonsa turhan kostaa, Ja kosken pohjasta paatosen Hän äkkiä pintaan nostaa, Johon vene Vilhelmin loukahtaa, Ja hän kera kultansa kuolon saa.
Malttakaapas, minä autan teitä noin, rohkeutta vaan! älkää peljätkö mitään, vaikka niinkin hullusti kävisi, että vankivartianne tulisi takaisin. Kyllä me tuon lahonneen laivan pian upoksiin purjehtisimme." Donnerin näin puhuessa näki Vilho erään vaimon horjuen astuvan ylös tikapuita myöten. Hänen vaatteensa tulivat vallan homeelle.
Ah, kuinka ihanata, kuinka taivaallista! Kuinka, se virkistää ja vahvistaa! Tulen aivan kuin toiseksi ihmiseksi! Sydämeni käy niin keveäksi, koko olentoni muuttuu! Oi, kuinka onnellinen, kuinka autuas olenkin! Ah! Vielä kerran ja toinen kolmas neljäs ja viides ! Vilho. Janne. Prosit, herra hyvä! Ha, ha, ha, ha! VILHO. Ai! JANNE. No, herrallako rasia olikin! Ja te, joka ette koskaan nuuskaa käytä!
Mutta nytpä johtuukin mieleeni eräs asia, josta vuorostani saan sinua tilille vaatia. Etkö sinä itse kerran oikein todenperään käynyt mustissa sukissa? MARI. Hyi sinua, mitä puhut! VILHO.
Valkonen Arkangelogorodin univormu sopi hyvin hänen kauniille kasvoilleen ja lisäsi suurten, sinisten silmien loistoa. Sinä hetkenä näytti hän kolmenkymmenvuotiaalta. Teeskentelemättömällä sydämmellisyydellä tarjosi hän kättä sanoen: Ette tunne minua, neiti Sprengtport, mutta minä tunnen teidät. Tiedän että olette Vilho Sprengtportin, ikimuistettavan kumppanini tytär.
Vilho raukan kohtalo oli kovin; sillä hänen täytyi aina olla enonsa seurassa ja kärsiä häneltä haukkuma-sanoja, herjauksia ja lyöntiäkin. Ei kukaan olisi moittinut näin kiusattua Vilhoa, jos hän olisi koettanut hankkia itselleen toista isäntää, ja tosiaankin oli vaan kolme seikkaa, jotka estivät hänen tätä tekemästä.
Mutta hätäisenä päästä pelastamaan, mitä vielä pelastettavissa oli, toivoi Vilho itsellensä siipiä voidaksensa pikemmin rientää vaaran paikkaan. Kauan oli jo tämä kulku kestänyt, moni salakari ja hiekka-särkkä oli sivuutettu eikä vieläkään oltu perille päästy.
Eikö pieni Yrjö Maunumme ansaitse saada minulta kuulla, kuinka hänen isänsä voitti tahi mihin hänen hautansa laitettiin? Syvä suru ilmaantui majurin kasvoissa, ja hellästi moittien kysyi hän vähän kärsimättömästi: Miksi selität sanani muuksi kuin rakkaudeksi, ja teet tuskani katkerammaksi kuin se jo on? Sentähden, että rakastan sinua, Vilho! Yli kaiken maailmassa.
Hänen päivettyneet kasvonsa olivat hämmästyttävän kalpeat; harmaat silmänsä tuijottivat päässä ja silminnähtävä levottomuus oli kuvautunut hänen muotohonsa. Tästä peljästyneenä huudahti Vilho kiihkeästi: "eno, kääntäkää vene purjetuuleen, vielä on aikaa paeta!"
MARI. Janne minua varoitti. Hän sanoi Vilhon minua pettävän, ja sisään tultuaan Vilho itse tunnusti kaikki. Oi, setä kulta, peitä minut mustaan multaan, turpeen alle! BLOM. Niin minä olen kuin puusta pudonnut! Minulle hän vallan toista puhui. Armas Mariseni! Mikä erehdys! Ah, hän onkin täällä, setä! BLOM. Niin, puhdista itsesi nyt, jos voit poikani. VILHO. Armas Mariseni!
Päivän Sana
Muut Etsivät