Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Huoneen ovi oli auki, niinkuin myöskin yksi ikkuna, josta viileä iltailma virvoittaen tunki huoneesen. Ripeästi astui Leo ovesta sisään, ja katsahti siihen suojaan, jossa hänen äitinsä tavallisesti oleskeli. Se oli tyhjä. Hän riensi puutarhaan. Täällä seisoi Vilho, lapio kädessä, kukkavierteitä laittamassa. "Vilho! Armas veljeni!" hän huusi.
Oi Vilho, kuinka saatoit noin teeskennellä, kuinka saatoit noin kavalasti pettää uskollisen Marisi! NELJ
Tuommoinen lippu näkyy selvästi useiden peninkulmien päähän, ja kun sinä näet sen liehuvan, niin kohta tiedät, että äiti sen kautta lähettää sinulle tuhansia terveisiä ja onnen toivotuksia." "Oivallinen ajatus!" huudahti Leo ilosta punehtuen. "Ethän sinä, Vilho, minua hyvässäkään tarkoituksessa petä?" "Ei, sillä minä pelkään semmoista väärin-tekoa," sanoi Vilho suoraan.
Hänellä oli sama rehellinen, suora muoto kuin ennenkin, ja hän sanoi: »Anni, me olemme molemmat olleet epäluulossa, olemme uskoneet turhia puheita. Siitä olemme kyllin kärsineet.» Anni itki ja nauroi kysyessään: »Mitä tämä nyt kaikki on? En tiedä, uneksinko vai olenko valveilla.» »Niin se nyt on», vastasi Vilho, »että illalla lähden isäsi kanssa pappilaan kuulutusta ottamaan».
Hänen äitinsä huomasi sen myös ja ajatteli: »Jos saisi Vilhon naimisiin, ehkä kaikki sitte kävisi paremmin.» Mutta kun hän vain puhui Mattilan Hennasta, ärjäsi Vilho heti: »Minä en ikänä huoli naimisesta.» Sitte ei ollut äidin enää mitään sanomista. Annin iloiset päivät olivat myös loppuneet.
VILHO. Ei mitään aamiaista enää! Hyvästi vaan ja kiitoksia kaikesta hyvyydestänne ja ystävyydestänne! BLOM. Mitä hullua! Tämähän on niin juhlallista kuin ijäksi talosta lähtisit. Mitä täällä on tapahtunut? VILHO. Välimme on rikkoutunut. Meidänkö välimme? VILHO. Ei vaan Marin ja minun. BLOM. Marin ja sinun? BLOM. Lempo vieköön, jos minä tätä ymmärrän!
Se pahoittaa minua, pahoittaa oikein kovasti, ellet sinä minua usko. MARI. Suo anteeksi, armas Vilhoni! Kuinka voisinkaan sinua epäillä! Kehenkä luottaisin tässä maailmassa, ellen sinuun, mun oma sulhoni! Annathan minulle anteeksi? VILHO. Oi, kuinka sievä ja suloinen sinä olet, ja kuinka oivallisen, pienen eukon minä sinusta saan! Edelliset. Voi, hyvä Jumala, kuinka herttaista ja imelätä!
Siitä illasta se oli, josta ystävyytemme alkunsa sai. Kas niin, ota nyt sentään hyppysellinen sen illan muistoksi. VILHO. En ota, en, tiedäthän setä, ett'en enää käytä nuuskaa. BLOM. Olet sitä tosin vakuuttanut monta monituista kertaa, mutta en sitä lempo vieköön sittenkään voi uskoa. Koska oikeastaan teit tuon suuren päätöksen? VILHO. Samana päivänä sen tein, jona Marini opin tuntemaan.
Saadaksensa selkoa siitä, kuka puhuja oikeastaan oli, täytyi hänen ajatella kauas, kauas takaisinpäin; se kaikui ikään kuin haudan tuolta puolen toisesta maailmasta. Hänen päätänsä pyörrytti mutta samassa epätietoisuuden verho poistui ja huuto: "Vilho, oi Herra Jumala, onkohan tuo mahdollista?" pääsi kalliilla äidinkielellä hänen vapisevilta huuliltaan.
»Voi, kuinka kirkas on illan kuu, Ja välkkyvä virran kalvo! Ei linnut liiku, ei oks', ei puu, Ei muut kuni tähdet valvo; Voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!» Näin Anna äänteli hiljalleen, Sen silmähän kyynel entää; Mut koski se kiihtyvi eellehen, Sen voimassa venhe lentää; Vaan Vilho on oppinut laskemaan, Tää kulku se on hänen riemujaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät