Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Muuten on kaikki aivan hiljaa, mutta kuitenkin tuntuu siltä kuin läpi koko luonnon kävisi vienosti lausuttu ja kaino kuiske, niinkuin nuoren immen vastaus sulhonsa sanoihin. Aurinkokaan ei tahdo enää malttaa lainkaan maillensa mennä, vaan viipyy viipymistään taivaanrannalla tuolla Kekomäen metsäisellä kiireellä.
Monta kertaa hän itsekseen äännähti, välistä vienosti valittaen, väliin kamoittavan hurjasti ja nureksivasti. Tämän ääntämisensä hän tavallisesti äkkiä keskeytti, ainoastaan joskus hän lauloi yksitoikkoisesti, mutta suloisesti jonkun kätky-laulun, ikään kuin viihdyttääkseen sydämmensä riehuvia tunteita.
Mitä oli jäänyt salaista murheellisuutta hänen kasvoihinsa, ja osoittuvaa hiljaisuutta hänen käytökseensä, oli jäänyt vahingotta ja vienosti, enemmän osoittamaan mitä kerran oli ollut, kuin mitä nyt oli.
SIHTEERI. Minä pyydän teitä, hyvä herra, elkää olko noin tuima ja tiukka sitä hyväsydämistä miestä vastaan. Tehän olette muutoin ystävällinen kaikkia kohtaan. Sanokaa mulle joku lohdullinen sana, joka voisi teidän jaloa ystäväänne rauhoittaa. Näettenhän te, kuinka huolellinen hän on, kuinka hän teitä vienosti koskettaa. EGMONT. Ja kuitenkin hän aina koskettaa sitä kieltä.
Ehdottomasti esiintyvät ne yöllä ivaillen ja kummallisina sielumme silmälle. Semmoisiako kuvia päivän ajatuksista olivat ne, jotka tänä yönä Laurin sielulle esiintyivät? Hän näki unissaan vaimonsa kuolleena ja tuli nyt muun hautajaisväen kanssa pois hänen haudaltansa. Tullessa Uotilan pihaan, kuului sieltä soittoa vienosti kajahtelevan.
Knuut mutisi jotakin, että hänellä oli sovittu kokous muutamien toverien kanssa, vaan pani kuitenkin palttoonsa naulaan ja tuli Hiljan luo. Muistatko, miten halulla ennen kuvailimme yhdessä sitä päivää, jolloin olet saanut tutkintosi suoritetuksi? sanoi hän vienosti ja ojensi hänelle kätensä.
Jalon sydämensä hairahtamattomalla vaistolla kosketti hän muistoni säveliä niin vienosti ja sointuisasti, ettei yksikään särissyt minussa; minä kuuntelin surullista, kaukaista soittoa enkä tahtonut väistyä mistään, mitä se herätti. Kuinka olisinkaan tahtonut, kun yhteydessä niitten kaikkien kanssa oli hän itse, tuo kallis olento, elämäni hyvä enkeli?
Ja ruutujen takana talvinen maa niin vienosti hämärtäypi.... Lumikukkaset kasvavat akkunaan, tarun haltia tanhuita käypi.... Sano, mummo, miks silmäsi välke on lauha kuin lapsosen? Usein laskevan päivän rusko on nousevan kaltainen. Sano, mummo, miks äänesi helke niin lämpöisen läheltä soi? Usein muiston ja toivon virsi yht' armaasti soida voi.
Että te juuri senvuoksi sitä paremmin voitte muuttaa luokseni. Sillä minäkin rakastan teitä. Heidän sanansa hukkuivat suudelmiin. Mutta sitten painoi Johannes päänsä hänen helmaansa ja purskahti ääneen itkemään. Rouva Rabbing antoi hänen itkeä valloiltaan. Mutta sitten hän kohotti hänen päänsä ylös ja kysyi vienosti: Sinä itket? Miksi? Siksi että minä en ansaitse tätä autuutta, nyyhki Johannes.
Vienosti vedet välkkyy, on taivas sumuton, ja metsät vehreässä on juhlaverhossaan, ja vakavina vaarat nostaapi rintojaan. Ja uutta ihastusta vaan nousee mielehen, kun venhe viilettääpi välitse niemien, ja joka salmen suulla meit' yhä tervehtää taas uudet rannat, saaret oi, hausk' on retki tää! Me airokkahat, kelvot olkaamme soutajat: pois joukostamme veltot ja turhan-kiskojat!
Päivän Sana
Muut Etsivät