Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Niin, missä paistaisi herttaisemmin Jumalan päivä kuin tuolla tyynenä lepäävällä kotilahdella, tai missä näkisit luonnon sen sirommassa puvussa kuin salmella saarien välissä, jossa kaikki on niin hiljaista, niin juhlallista, mieltä niin hartauteen vastustamattomasti vetävää, kun ikihongat vienosti humisevat korkeuksilla, kun kaislisto, tyytyväisyydestä hymisten, nuokkuu matalalla rannalla tuskin tuntuvassa iltatuulessa ja koskelo poikinensa soutaa hieman väreilevässä vedessä?
Yksityisiä. ruusun-punaiselta hohtavia pilviä vieri vitkaan kirkastuneitten ilmojen lävitse, ja veden kalvolla liikkui, purjeet levitettyinä, joiden häikäisevä valkeus komeasti erisi purpuran-värisestä, läntisestä taivaasta, muutamia laivoja, viiltäen kimaltelevia aaltoja, niinkuin summattoman suuret joutsenet, vienosti ja kuitenkin joutuisasti eteenpäin kulkien.
Sitten suuteli hän vienosti vanhan vaimon vaaleita huulia ja lähti kiireesti ulos tuvasta jätettyänsä kirjeen ja rahat, jotka hän oli saanut, vuoteen vieressä olevalle tuolille. Kirjeesen oli hän kirjoittanut: "Armas
Moni karhea käsi, pantuansa lautaselle pienen lahjan, sivelsi vienosti hänen poskeansa, moni ystävällinen sana pojalle puhuttiin, jota hän ei ymmärtänyt, sillä puolan kieli oli hänelle varsin vierasta. Hyväilyjä hän palkitsi kyynelillä, jotka hänen ruskeilla poskillansa vierivät loistavina, kirkkaina pisaroina.
Vaan ei aina kai'u lemmen kieli yhtä intoisaan ja kiihkeästi: ajan vinhan pyörän pyöriessä tunteen hento kärki tylsistyy, intohimon leimut lempeydeksi pehmentyy, vienon vienosti ja hellemmästi sointuu soitto, äsken salamoiva, nyt niin tasainen ja elinvoipa kuin on vilkas laakson lähteensuoni, alta nuoren nurmen pulppuvainen.
Tuoll' aina, missä Pohjantulten palo Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, Siell' yleni se ihmishenki jalo, Jon ruumista tuo hauta tallentaa. Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto Sieluunsa Pohjan taivaspalosta, Ja isänmaalle kunnia ja voitto Säteili vienosti sen valosta.
Hiljaa uinahtaen makasi hän jälleen, voitetun rakkauden suutelo vienosti hymyilevillä huulillaan ja ilta-auringon siunaava loiste otsallaan. Sen päivän illalla kuin vanhan isän hautaus oli vietetty, seisoi Gerda surupuvussa yksinään peräkammiossaan syvissä ajatuksissa, nojaten kasvonsa tuoksuviin ruusuihin kukkapöydällä. Leonard astui sisään ja lähestyi häntä. Gerda! sanoi hän.
On aivan kuin näkisin edessäni taulun, jossa luonto uinuu äänetönnä, hiljaa seisovat puut, värähtämättä järven pinta, kaikki, kaikki on niin hiljaa, mutta kuitenkin tuntuu siltä, kuin kaikki odottaisi kärsimättömänä jotakin, aurinkoa. Se rusottaakin jo itäisen taivaan rannalla, ulottuvatpa sen tuliset säteet jo korkeimman koivun latvaan, jossa lehdet vienosti käyvät värähtelemään.
Muistin luonnon peittämät puut akkunan edustalla ja niistä kiiltävät lumitimantit ja kaukaisien vuorien punertavat huiput sekä vienosti lainehtivat pilvenhattarat, jotka hiljaan liitelivät ilmassa. Kaikki mulle näkyi toivottavan "ilosta joulua;" niin teki isäkin, joka pisti päänsä sivuhuoneen ovesta sisälle.
Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana vinkunut ja suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja vienosti kuin kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon orretkaan eivät nyt natisseet ja narisseet niin kovasti. Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina hämärän tullen laittautui taipaleelle Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän ajatellut lyöttäytyä tytön matkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät