Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
"Rakkaus on väkevä niinkuin kuolema, ei veden paljous taida rakkautta sammuttaa, ei virrat sitä upottaa". Kork. Veisu 8: 6, 7. «Kuule! Hän alkaa ilman tavallista rukousta; tästä ei mahda tulla tavallista saarnaa«. Nuo sanat kuuli neiti Maria; hän tiesi saarnaajan vaaleuden syyn, vaan hän hymyili. Nuorukainen saarnasi, hän saarnasi sydämen sanat.
Taikka taas, kun muinaisessa Pantheonissa kristittyjen veisu nousee entisten voitettujen jumalien himmeitä muotoja myöten, jotka ovat kuvatut seinillä, ja valo virtaa alas, ei muurien maalatuista akkunoista, vaan hohtavilta taivailta ylhäältä, kaikkuu jokainen jumalanpalveluksen sävel ikäänkuin voiton toitotus ja täyttää sydämeni kiitollisuudella.
3:S NAINEN. Minä hänen hiuksensa kiharoita tahdon. MARIAMNE. Ja minä ympäröitsen hänen päänsä tuoksuvalla myrtillä ja panen hänen käteensä öljy-oksan. 1:N NAINEN. Eijaa! jo kaikuu enkelten veisu, koska puvussa niin juhlaisessa viemme herramme hautaan. 2:N NAINEN. Ja sinne häntä saatamme murhevaatteissa mustat kuin yö.
Ja ensi sunnuntaina oli kirkko täpi täynnä; ja taululle oli pantu ylös ensin yksi ainoastaan lapsilta veisattava virsi ja sitten muilta veisattavat virret. Ja lasten veisu kuului kirkossa niin kuin hiljainen ja ihana enkelein laulu. Monellen tuli kyyneleet silmiin ja sydän lämpeni. Moni vanha seurasi hiljaan ja itsekseen hyräillen lasten veisua.
Ei säkenettäkään entistä lempeä! Kehto, joka ensin oli alkanut keinua juhlamielisesti kuin rakkauden uusi korkea veisu, oli ruvennut narisemaan kuivasti, jokapäiväisesti...
Urkujen humina kuului kaukaa ja seurakunnan veisu kaikui tänne saakka, ja nyt se lakkasi; nyt pappi on saarnassa, vaikkei yksinäinen ääni kuulu näin kauaksi.
Mutta auttaisko itku, koska asia kerran on näin pitkälle ehtinyt? Ei yhtään; sentähden itseni miehistää tahdon ja laulaa sen hääveisun, jonka jo lapsena opin. Tämä veisu on kaunis ja suloinen, sitä ei taida kieltää, mutta mielisinpä sitä kuitenkin lisätä muutamalla peräkaneetilla antaen sillä kurilla nuotille enemmin kiivautta ja voimaa. Mutta asiaan.
Se lämpimän, se valon soi, Ken kukat aamuin aukaisee; Se suloiset unelmat toi, Ken kevätluonnon kultailee. Vaan sävel outo illalla, Kuin veisu, kaikui korvihin; Siit' aateltiin: "se laulua Lie lapsoselle enkelin!" Jo päivyt sammui. Lapsen luo Riens äiti riemuin kukkineen: Hän syleilee, vaan kylm' on tuo! Tukehtui raukka ryysyilleen!
Tässä tuo elämäänsä kyltynyt raukka antoi päänsä vaipua alas tyynylle. Hän oli hiljaa ja ääneti hetken aikaa, minä näin hänen surullisesti hymyilevän, ja hän alkoi taas kirkkaammalla äänellä ja iloisemmalla nuotilla, laulamaan: Jospa koittavi koi, Jos hautaani kuulen, kun veisu se soi, Elohon mikä kutsuu... Niin mä loistoosi saan, Oi mun ruhtinaani! täält' mullasta maan Kun päätäni nostaa...
Rupesivat sitten toinen toisensa perään myöntelemään, jopa kehumaankin. Esa lämpeni uudestaan, kun tässä toistenkin kehuessa muistui uudelleen elävämmin mieleen veisu ja hän puhui melkein kuin huumauksessa: »Minä seisoin siinä sängyn pielessä ja kuuntelin, sillä se oli niin komeaa. Enkä minä yhteen aikaan enää muistanut mitä varten oli tultu.
Päivän Sana
Muut Etsivät