United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen asema on tuoll' ylähällä saarella, jok' uipi jäämeressä, ja jota sydänyön aurinko kultailee. Tätä pientä, ystävällistä viljeltyä saarta koristavat valkoisen vehreät koivut, huvilat verandoinensa ja balkongeinensa, läiskyvin suihkulähtehin ja ystävällisine kukastoinensa.
Sun naurus on hellä ja hirmuinen, on ilkein ja ihanaisin, sun naurusi hurmata, surmata voi kun jällehen kuulla sen saisin! Sun naurusi, oi, sitä lemmin ma niin kuin laulua illan rastaan, kun aurinko kumpuja kultailee ja käkönen kukkuvi vastaan. Sun naurusi päilyvi, päärlyilee, sun naurusi soi ja helkkää. Ken kerran sen naurusi kuuli sun, sen aina se rinnassa välkkää.
Katon vanhan räystään alla viime säteet viivähtää. Maassa, puissa, kaikkialla vaikeroi ja nyyhkyttää. Viime säteet hellävaroin kattoja jo kultailee. Sisässäni ääni aroin itkee, heltyy, hiljenee. Linnut oksillansa vaikenevat, päivä vielä hetken viipyy poissa, neitseelliset haavat vapisevat autuaissa lemmen unelmoissa. Laaja lakeus kuin jättiläinen uinuu jälkeen päivän arkitöiden.
Ennen muinoin sininen taivas oli nyt musta ei ukonpilven tavoin, jonka uhkaavia reunoja aurinko kultailee, vaan musta kuin paarivaate haudalla. Paul pelästyi ja katsahti kaupunkiin päin. Siellä missä vanha Turku oli ollut, oli hävitetty erämaa, ja soraläjien keskellä oli tuo muinoin niin ihana, kunnianarvoisa tuomiokirkko raunioiksi kukistuneena. Hän kysyi itseltään, mitä tämä merkitsi.
Lempeät lehtivi puut, miss' uinuvat sankarivainaat, vartio äänetön tuo järvien, metsien maan; taivahat leimuavat, punapilvihin aurinko vaipuu, kohta jo kattavi veet valkea, varjoton yö, yhtäpä kultailee yhä kumpua pohjolan päivä, päällä sen karkelohon kulkevi ilta ja koi; helkkävät ihmisen hengessä noin ilot, muistot ja toiveet, sieluissa kansojen myös kantelo korkeuden, kauniimmin kaiu se ei kuin kaikuu se hetkenä Herran, kun veriliittohon käy veljinä kansoa kaks, kumpikin uljaat, uhraten maalleen poikansa parhaat, toinenpa uhraten myös onnelle vierahan maan, siks sinä ilmoisna ei ikän' unhotu heimossa Suomen kalleus kunnahan tään: kansojen kiitollisuus.
Se lämpimän, se valon soi, Ken kukat aamuin aukaisee; Se suloiset unelmat toi, Ken kevätluonnon kultailee. Vaan sävel outo illalla, Kuin veisu, kaikui korvihin; Siit' aateltiin: "se laulua Lie lapsoselle enkelin!" Jo päivyt sammui. Lapsen luo Riens äiti riemuin kukkineen: Hän syleilee, vaan kylm' on tuo! Tukehtui raukka ryysyilleen!