United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä olet ihana, sen sanon ensi kerran sinulle, mutta samassa täytyy minun myöskin sanoa, että paljon suloisempi olisit halvemmassa ja vähemmän turhamaisessa puvussa.» »Oih tuota vanhaa veisua! Istu nyt, Paavo hyvä, minä menen toisia vaatteita pukemaan ylleni.» Hilja meni, ja Paavo jäi yksin. Vähän ajan perästä tuli Hilja sisälle tavallisessa siistissä puvussa.
Ja tänäpänä aamulla kun kävin ulkona ennen päivän valkenemista, minä kuulin vakavaa ja suloista veisua, ja kun menin sinne, mistä se tuli, minä näin joukon köyhiä vuorityöläisiä, jotka odottivat ulkopuolella John Wesleyn asumusta saadaksensa kuulla saarnaa, ennenkuin lähtivät työhönsä, ja nyt veisasivat virsiä, siksi kuin hän tuli ulos.
Kreivi Menteith, vähän aikaa hiljaa keskusteltuaan palvelijainsa kanssa, kääntyi kapteenin puoleen, joka istui muutamassa nurkassa kiilloittamassa haarniskaansa trippel-kivellä sekä vuorivuohennahkasella ja hyräili vanhaa, ikivoittoisen Kustaa Aadolfin kunniaksi sepitettyä veisua: »Kun paukkuu tykki ja tulia välkkää, Se kunnian saa, jok' ei kuoloa pelkää.»
"Mikä verraton sävel!" "Kukaan muu ei voisi sitä noin pitkittää" ja yleisö lopulla raikkailla käden-taputuksilla ilmoitti mieltymystänsä laulajattarelle, joka puolestaan syvällä teaterillisellä kumarruksella kiitteli kiitoksesta, silloin minä ajattelin harrasta virttä t:ri Watts'in kirkossa ja tunsin, että ennemmin olisin tahtonut olla siellä yksinkertaista, jonottavaa veisua kuulemassa kuin tätä kaunista ilvehdystä tähystämässä.
Kuinkas on laitanne, karvari? kysyin minä; »on niinkuin on», vastasi hän, kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa? »Jaksan niinkuin jaksan», lausui hän taasen ja läksi tiehensä, lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. Siinä oli hänen loppunsa. Mutta toinen karvari?
Ja ensi sunnuntaina oli kirkko täpi täynnä; ja taululle oli pantu ylös ensin yksi ainoastaan lapsilta veisattava virsi ja sitten muilta veisattavat virret. Ja lasten veisu kuului kirkossa niin kuin hiljainen ja ihana enkelein laulu. Monellen tuli kyyneleet silmiin ja sydän lämpeni. Moni vanha seurasi hiljaan ja itsekseen hyräillen lasten veisua.
Sentähden hän jouto hetkinä kokoili kylän nuorisoa ympärillensä, piti heille esitelmiä ja koetti opettaa heitä laulamaan neli-äänisesti. Tämä jälkimäinen yritys onnistuikin, niin että ennen pitkää kvartetti oli valmiina, joka auttavasti lauloi juhlatiloissa ja välin säesti virren veisua kirkon menoissakin.
Kynttilän valo loisti vielä Severin äitin kamarista. Ja sieltä kuului virren veisua. Se oli hänestä vanhaa tuttua. Sillä hänen äitinsä oli siinä harras, erittäin näin pyhä ehtoisilla. Hän lähestyi akkunaa ja kuuli Marin kauniilla altti-äänellä säestävän äitiänsä: "Syntini minä tunnustan, Tiedät minun niitä katuvan." Severin kuulteli hetken aikaa.
Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta. Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti virkkoi jälleen: Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa.