Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Kyll' on kauhea se Panu, vielä minkä tekee... Voudissa kai taas aletaan juoda ja mässätä. Se lukee ensin ne kasteluvut, sitten se puhuu näille pojille ja sitten veisataan virsi. Pitää kumartaa ja notkistaa polviaan joka kerta kun se mainitsee Jeesuksen nimen. Hän on virkapuvussa. Asettuu pöydän päähän. Amen. OLAI Kenen? Kuka? REITA Panu! Sen sairaan tytön. OLAI Rampa-Riitan!
Herra antakoon minulle anteeksi, Herra armahtakoon minua syntistä, Herra vahvistakoon minua minun kurjuudessani! Mimmoinen minä yhä olen! Alhaalla veisataan isä-vainajan virttä hänen kunniaksensa tänä hänen suurena kunniapäivänään. Yht'äkkiä kimpoaa hänessä esiin kapinan, vihan, kiukun tunne. Miksi panit sinä minut tämmöiselle koetukselle? Miksi juuri nyt?
Ketä siinä kuulutetaan? kysyin minä, kun en muistanut, vaikka olin kuullut, että siellä oli käynyt Pohjanmaalta sulhasia. Johannaa, niin kertoivat tuolla talossa tän'aamuna. Sinne oli tullut se kauan odotettu sulhanen Kalajoelta. Veisataan niille vihkimävirsi, kun kohdalle tulevat, kehotti jo Risto. Ei tehdä rauhattomuutta ... kulkekoot rauhassa ... ne ovat siivoa väkeä, sanoin minä.
Iso on hänen äänensä ja kuuluu kauas ympäristöön, yli palaneen Panulan aina toiselle puolen salmen Ilpolan pihalle. Ei pääse kansa, joka oudon palon huomattuaan on rientänyt kaukaisistakin kylistä siitä selkoa ottamaan, hänen äänensä kuuluvilta. Jo metsiin tulevat vastaan virret, joita puheen lomaan veisataan, ja järven selälle kaikuu soutajia vastaan saarnaajan sanat.
Kun saarna on päättynyt, astuu saarnan pitäjä alas alttarilta ja seisahtuu ruumiin-paarien päähän alttarin eteen. Ruumiin-arkku lasketaan alas paareilta permannolle ja nyt kolmasti multaa heittämällä vihkii hän meidän rakastetun rovasti-vainajamme haudan lepoon sekä lukee lopuksi muutamia rukouksia. Sen jälkeen taasen veisataan yksi värssy.
Mennessä keikautettiin vielä mukaan otetusta viinapullosta ryyppy kunkin miehen kurkkuun. »Olkaa hiljaa», varottivat toiset, kun tultiin kartanolle. »Pirtissä parhaallaan veisataan». Veisuun aikana me kaikki menimme pirttiin ja seisotuimme oven suuhun, lakki silmillä, niinkuin kirkkoon tullessa on tavallista.
Lepäähän nyt siinä, lapsi. En minä enää tarvitse levätä.... Sinä taas alat vapista. Veisataan nyt ... tämä..... Helga etsi virren, alotti ja antoi kirjan isälle. Veisaa sinäkin ... tuosta. Se on niin pientä pränttiä ... en minä näe ilman laseja ... mutta minä koetan sinun mukaasi. Kalle, tule sinäkin tänne, kehoitti Helga. Kalle oli seisonut ovessa, katsellen kiinteästi merelle.
"Te, unilukkari, pidätte huolta, että värsy saarnatoimen jälkeen veisataan, jollei pastori lähde kasukassa alttarille tavallisella ajalla." Saarnavirren viimeiset sanat kuuluivat jo kirkosta, ja unilukkari avasi oven. Provasti astui juhlallisesti saarnastuoliin, niin kuin hän oli käynyt alttarin eteen ja niinkuin hänen tapansa oli kaikissa virkatoimissa.
No sitte veisataan virrestä 'Veteen hukkuneiden virsi', ensimmäinen, kolmas ja viides värsy, julisti Nikodemus, otti sylen suustansa kämmeneensä, pisti sen pöydän alle ja nousi veisaamaan. Hän veisasi hartaasti, tehtävänsä juhlallisuuden tajuten. Joskus vetää hojotti hän virttä ummessa silmin, pitäen isoa virsikirjaa molemmin käsin niin kaukana kuin kädet ylettyivät.
"Eivät ajattele, eivät ajattele, vaikka virressäkin veisataan: 'o ihminen ain' ajattele. Eikä se minusta vielä niin ihme olisikaan, jos eivät piikatytöt ja muut semmoiset ajattelisikaan, vaan kun talonkin tytöt, niinkuin tuokin Rekulan Riitta." "Mitä?" huudahti Reeta ja laski pöydälle kahvivadin, jota juuri oli huulillensa nostamaisillaan. "Joko se Rekulan Riittakin nyt on Kallen kimpussa?
Päivän Sana
Muut Etsivät