Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Ruuhet ovat ihan kuivana, niissä ei tänä iltana ole veden tilkkaa ollut. Saisit sinäkin vain emännän taloon toimittaa." "Tuo on se vanha veisu, jota äiti aina veisaa minulle, kun hätääntyy. Menkää nyt, äiti hyvä, Siirosen kanssa tupaan, kyllä minä lehmistä huolen pidän." Emäntä läksi vieraansa parissa, ja Mauri jäi itse lehmiä juottamaan. "Istukaa, kanttori hyvä", kehotti emäntä.
"Mitä mitä sanotte?" huudahti Alkaldi. "Sanon vaan," vastasi parran-ajaja, hieroen Alkaldin leukaa saipuapalasella sillä Hispanialainen parran-ajaja veisaa viisi harjasta "sanon vaan että Galicialainen Peregil on rosvonut ja murhannut erään Maurilaisen Mahomettiläisen ja haudannut hänet, juuri tänä Jumalan yönä, Maldita sea la Noche kirottu olkoon tämä yö."
Se on aivan tuon synkän juhlallisen tunteen vastakohta, jota saapi kokea, kun kuulee urkujen jymisevän korkeissa, puolihimmeissä holveissa jossakin Göthiläisessä kirkossa, jossa joka pilari kannattaa vaakunaa, ja seinät ovat tahratut muistokirjoituksilla; täällä taasen tuntee jotakin niin iloista ja toivo-täyttävää virtaavan sydämeen, kuin kansa, musiikin ja noitten pitkäveteisien rummun pärrytyksien avulla, veisaa virttä taivaan valoisan holvin alla ja luonnon helmassa, jossa kaikki merkit osoittavat uudesta syntymistä, jossa jokainen kukka, joka perhonen on elävä olento, joka alituisessa vaihtelevaisuudessa juoksee ylös tuosta maatuneesta.
Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen. Niin; mitä itse sanot, Aapeli? AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole. EENOKKI. Anna sitten sormus tänne. AAPELI. Tässä tämä on. Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua mieletöntä! EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. AAPELI. Veisaa, veisaa! »Saatanan juonet kauvas poista»...
Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulosaaren rantamaa. Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen. Avaruus mull' armahampi Kirkon kolkkoutta on, Luonnon hiljaus rakkahampi, Kuin on laulut joukkion. MUSTAT SILM
Lukkari jakaa meille pieniä virsikirjoja ja hetken perästä kajahtaa Shpalernajan ummehtuneissa käytävissä voimakkaana ja täyteläisenä tuttu jouluvirsi: "Enkeli taivaan lausui näin". Rinnallani seisoo nuori runoilija A., jonka olen jo aikaisemmin lukijalle esittänyt. Innostunut ilme kasvoillaan veisaa hän täydestä sydämestä.
JUHANI. O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. AAPO. Uusihan tässä kyllä tarvitaan. JUHANI. Uusi, uusi ilman kieltoa. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. Niin, ryöhäävä sauna, haukkuva halli, kiekuva kukko ja naukuva kissa, nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat.
Mutta lypsyllä ollessaan, silloin hän oikein täyteläisesti veisasi, ja siihen olivat hänen lehmänsäkin tottuneet niin, että itsestään sitä kohti kulkivat eivätkä muuta kotiin kutsumista tarvinneet. Veisaa sinä, Johanna, aina, kun kulet tuolla ulkona. Minä sitä niin mielelläni kuuntelisin, sanoin minä muutamana pyhäpäivänä, kun en kuullut hänen koko päivänä veisaavan.
Ja kun lasketaan levolle Tämän maailman majoista, Tule sitten Tuonelahan Lasten kanssa laulamahan, Siellä on makea manna, Siellä on ilo ihana, Siellä on koria kirkko, Siellä lehteri leviä, Siellä veisaa pyhät veljet, Siellä siunatut sisaret, Siell' on semmoinen elämä, Jott' ei täällä tietää saaha, Sit' ei voi sanoa suulla, Eikä käellä kirjoitella.
Minä kurja synnin lapsi Astun arkivaatteissain, Paljas rinta, takkuhapsi, Eikä pappi aatteissain. Minä kuljen kukkulalle, Jolla nurmi vihannoi; Istun sinne kuusten alle, Kuulen kuinka kuuset soi. Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulo saaren rantamaa. Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen.
Päivän Sana
Muut Etsivät