Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Mut Ruotsi silloin Suomen rantamalle myös merten takaa oudon taimen toi, ja vuodet vaipui ajan virran alle ja vieras virpi täällä vihannoi; se kohta päänsä nosti korkealle ja juuret vankat syvään maahan loi. Ja tiedon terhoja se tammi tarjos ja uskon katvehella kansan varjos.
Oi, poppel'lehto, varjos huostaan peitä, Min kuulit viimein varjotessas meitä; Mit' innoissaan hän pyysi, suuttui syyttä Ol' varten sua ja mua ja äänetyyttä. Sill' ylhäält' aurinko jo länteen lähti, Ei silmääns' auaissut viel' iltatähti. Yövuodettaan jo tuulen siipi viisti, Kun erosuudelmaa hän multa kiisti.
Hän mulle: »Maine, joka maailmassa soi heistä vielä, hankkinut on heille tään armon taivahaisen ynnä avun.» Samassa kuulin äänen kaikuvaksi: »Suur' Runoniekka, sulle kunniata! taas varjos palajaa, mi poissa oli.» Kun vaiennut ol' ääni, neljän näin ma vastaamme varjon ylvään kiirehtävän, ei riemu eikä murhe muodossansa.
Ken kalpeni Parnasson lehtoloissa, syvältä niin sen lähtehistä juoden, ett' ei ois heikko henkensä, jos tahtoo kuvata sellaisena sun kuin olit, kun varjos soitollaan sua tarhat Taivaan ja kun sa ilmi alta hunnun astuit! Kahdesneljättä laulu Niin oli kiihkeät vuosikymmenien janoa silmäni nyt sammuttamaan, muut että turtuneet ol' aistit kaikki.
Näin lauleli hiihtäjä hiljakseen, käden hyvästiksi hän tarjos. Mut Tellervo itkuhun purskahti ja hän kädellä silmänsä varjos. Yö hiljainen. Humu honkien. Ja laulaja lauleli jällehen. »Mut jos mua tyttö sä rakastat, niin vie minut Metsolaasi! Me heitämme maailman herjan tään ja etsimme elomaasi, ja minä olen sun ja sinä olet mun ja me elämme onnea unhotetun.
Päivän Sana
Muut Etsivät