Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Verivalani vannonut oon. En tahdosta isien, ystävien kuin Hannibal muinen, en suitsussa jumalain alttarien. Minä valani vannoin kun yöhyt ylläni synkkänä uhkas, kun tähdet ei välkkyneet kannella taivaan, vihan salamat viilsi vain pimeätä pintaa, min alla purjehti pilvet. Verivalani vannonut oon.
Herra luutnantti Jörgenhof! Kuinka usein enkö ole vannonut itsekseni kirjoittaa teille, ja aina olen suureksi harmikseni taas lykännyt sen työn toistaiseksi; vaikka ajatus, että te voisitte pitää minua osallisena tuohon julmaan rikokseen, on minulle mitä kauhein ajatus. O, minun kallis herra luutnanttini! uskokaa minua, se päivä, jona sain tietää, että Te taas olitte terve, oli kauniin elämässäni!
Viimemainittu peitti sen suudelmilla. Bruno sulki hänet syliinsä. Anna antoi sen tapahtua. Bruno, kuiskasi hän, leväten hänen rinnoillaan, jos joku onnettomuus kohtaisi minua, jos minua uhkaisi vankila tai kuolema, jättäisitkö sinä silloin minut? Kuinka voit sellaista ajatellakaan! huusi Bruno; minäkö jättäisin sinut, minä, joka palvellakseni sinua olen vannonut itseni helvettiin!
Onko minulla aikaa puuttua akkain kujeisiin ja valoihin, joita en koskaan ole vannonut. Jo riittää. Saatte mennä. Sihteeri meni syvään kumartaen. Kreivi jäi vähäksi aikaa yksin. Hän oli oikeassa: kuka voi tällä hetkellä vaatia häntä ajattelemaan köyhiä leskiä ja kauan sitten unohdettuja valoja?
Ja jos valani rikon, kohdatkoot minua kaikki taivaan ja manalan tuskat! Riittää luotan sinuun. Tässä palkkasi. On jo pimeä riennä!» »Olet kummallinen tyttö ja olet minut vallan pelottanut. Mutta kaikki on järjestyksessä, ja jos Sallustus on kotona, jätän hänelle tämän kirjeen, kuten olen vannonut. Uskoni kautta!
Kiiruhtakaa nuhjustelia-lurjukset! paksupäät, asini et asinarii! niinkuin maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli sanoa minulle. Ettekö kuule kuinka kellot soivat ja vaara siis on läsnä! Lähde Anna! Sinä et saa viipyä täällä kauemmin! Anna. En lähde Bartholdus! Minä olen vannonut ampua hänen hengettömäksi, jos laskee hän vielä kerran jalkansa kaupunkimme pyhälle rannalle! ja valassani pysyn vakaana!
KAIKKIVALTA: Pidät häntä siis vertaisenasi voimassa ja ylpeydessä? Olen vannonut hänen perikatonsa. KAIKKIVALTA: Sinä? Miksi? LYYLI: Hän on heimoni vihollinen. KAIKKIVALTA: Et ole heimon pää sinä. KAIKKIVALTA: Niin. Siitä on vierinyt vuosia kymmenkunta. LYYLI: Kaksikymmentä on kulunut äitini kuolemasta. KAIKKIVALTA:
Kun pastori ilmoitti hänelle, että se oli ollut lukkarin Dorotea, rupesi hän haikeasti valittamaan. »Voi, rakas herra pastori, minä olen tehnyt suuren synnin! Minä olen vannonut, että ihmiset saisivat kääntää minut ylösalasin ennenkuin Frits ja Dorotea saisivat toisensa, ja tämän kaiken olen tehnyt kurjien rahojen tähden!
On kuva kuuluisa kolmaskin, piirtyvä kansan mielihin: maaherra, valvoja järjestyksen, puolella vääryyden, villityksen, lain ylin turvaaja turvanansa! Hälläkö myös vala vannomansa? Ei! Hän on vannonut Hallitsijalle olla kunnia armeijalle, oikeuden suojaksi miekkansa käyttää. Näinkö hän tuon pyhän tehtävän täyttää?
Näytti mielestäni siltä, kuin hän, jolloin kova onnensa julisti tuon tuomion: "tästä lähtein et valkeutta näe", olisi ylpeässä hurjuudessa vannonut: "minun tuskaani ei iäinen ihminen nähdä saa".
Päivän Sana
Muut Etsivät