Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Nyt muisto teistä vanhuksen Ehtoota purppuroi, Ja toivo poistaa pilveksen Kuin kirkas aamukoi. Sa vaivoista, kuin vanhuskin, Jo vihdoin uupuilet. Niin arvelen, kosk' useinkin Käymästä taukoilet. En moiti sua. Mieluimmin Tok' tointais harjotat, Ja käyt taas kahta kiivaammin Kun käymään tarkotat. Syksyn koivu. On syksy taasen tullunna, Ja nurmi surkastuu.
Ja hyväntahtoinen hymy levisi jälleen vanhuksen suupieliin. SILM
Robert katsahti liedelle, jossa vielä hehkuvat hiilet olivat todisteena siitä, että vanhuksen muisti jo alkoi hämmetä. "Tahdotteko Daniel että teen hiukan tulta lieteen?" kysyi Robert ja nousi seisaalleen.
Kun tultiin laulukertoon: "Ylistäkäät hänt' tott'. Hän tuo hurskaat tuomiot, Eikä uskovit' unhot'!" yhtyi vanhuksen vapiseva ääni virteen ja hän veisasi kaikki yksitoista säkeistöä aina virren loppuun saakka.
Hän oli aivan toivoton, sillä olihan ennustus sittenkin mennyt täytäntöön. Hiukan toinnuttuansa hän poistui luolasta, laski luukun paikoilleen ja peitti sen mullalla. Hän kiipesi jälleen korkeaan puuhun ja tähysteli merelle, milloin laiva tulisi näkyviin. Hänen ei tarvinnutkaan odottaa kauan, ennenkuin laiva laski rantaan ja orjat saattoivat vanhuksen maihin.
Oli vielä varhainen aamuyö, kun Jorma majansa ovella asetti sukset jalkaansa ja valmistautui pyydyksilleen lähtemään ja samalla Karin majalla käydäkseen. Kontti selässään, kupeellaan jousi ja kädessä sauva solahutti hän alas tuttua latuaan järven jäälle. Ketterästi nouseskeli vielä vanhuksen jalka ja säännöllisesti loksahteli suksi ennen tehdyn ladun kovaan pohjaan.
Häntä harmitti, kun täytyi omassatunnossaan myöntää vanhuksen sanat tosiksi, sillä eihän hän tosiaankaan ollut tehnyt vielä mitään koko elämässään; toisia oli hänen kaikesta kiittäminen. Tuo tunne oli hyvin katkera. Jerikon täytyi hävetä itseään, hän häpesi kiittämättömyyttään, lapsellisuuttaan ja huikentelevaisuuttaan, jota hän ei ennen luullut itsessään löytyvänkään.
Vihdoin hanhi kyllästyi tähän, mielestänsä luultavasti joutavaan, leikkiin ja haki viimein raolle jääneen oven kautta suojaa itse jumalien jalkain juuressa. Hymysuin katsellen takaa-ajavan vanhuksen kiihkoa päättivät jumalat, että hanhen henki oli säästettävä. Vieraat nyt nousivat, läksivät mökistä ulos ja käskivät vanhusten heitä seurata. Matka piti ylös vuorelle.
Vanhuksen sydäntä täristytti; silmänsä tapasivat paljaan miekan, joka vielä kädessään heilui. Miksikä tämä näin tällä Jumalan-rauhan hetkellä? Hän pisti sen takaisin tuppeensa, ja alkoi kävellä vuoren rinnettä alas kirkkoa kohden. Totkin jäljet olivat jo hävinneet, eikä Kurki tätä seikkaa enää huomannutkaan; hän ainoastaan seurasi sitä valoa, mikä temppelin ikkunoista häntä vastaan loisti.
BARTHOLO. Viha tukehuttaa minut. KREIVI. Todellakin, herra, nuoren naisen on vaikea... FIGARO. Niin, nuori nainen ja korkea ikä, sepä vaivaa vanhuksen päätä. BARTHOLO. Kuinka! kun tapaan heidät verekseltä! Kirottu parturi! Minun tekee kovasti mieli... FIGARO. Minä menen tieheni, hän on hullu. KREIVI. Ja minä myöskin; kunniani kautta, hän on hullu. FIGARO. Hän on hullu, hän on hullu...
Päivän Sana
Muut Etsivät