Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Minä olin juuri päästänyt valjaat minun puolellani, kun, sattumalta kääntyessäni taaksepäin, näin miehen seisovan vallan minun takanani, joka oli lähestynyt minua niin hiljaa, että olisin joutunut hämilleni siitä, vaikk'ei hänen ulkomuotonsa olisi ollutkaan pelkoa herättävä. Hän oli niin pahan ja ilkeän näköinen, hyvät herrat, etten milloinkaan ole hänen vertaistansa nähnyt.
No mitä nyt! sanoi d'Artagnan, mitä vielä tahdot, kiusaaja, tahdot kai minua vielä pelaamaan, eikö niin? En, tahdon vaan sinua vähän miettimään. Mitä? Sinä aiot ottaa hevosen, eikö niin? Epäilemättä. Hullusti teet, minä ottaisin ennemmin sata pistole'a; tiedäthän pelanneesi valjaat hevosta tai sataa pistole'a vastaan, oman valintasi mukaan. Kyllä. Minä ottaisin nuo sata pistole'a.
Kun Antti näki hädän olevan ohitse, astui hän kiroten ja vannoen likemmäksi, ja kun vielä rikotut valjaat ja särkynyt pyörä pistivät hänen silmäänsä, oli asia peräti paha.
Minä tiedän, kuinka korkealla ne valjaat riippuvat, ja sinun tulevan appesi tunnen minä sisältä ja ulkoa vielä tänään katuu hän silmät päästään, ettei hän sinua mennyt vuonna ajanut ruoskan varrella ulos. Sentähden pane tuumasi tukkuun, kaunoseni, äläkä puhu tuulta taivasta kohden.
Isäntä asettuu viimeksi paikalleen, sillä ensin pitää hänen katsoa, ovatko hevoset terävässä kengässä ja päitset ja valjaat hyvässä kunnossa; sitte nousee hän ja istahtaa, niin että reenkori paukkaa. Hän tarttuu ohjaksiin ja kysyy vielä kerran, eikö mitään ole unohtunut, läjäyttää piiskalla, katsahtaa ylös vanhan puutalonsa ikkunoihin ja antaa mennä.
Tekisitkö sinä niin? sanoi d'Artagnan kahdella päällä, niin paljo alkoi Athoksen osoittama luottamus tietämättänsä häneen vaikuttaa. Kunniani kautta, yhdessä heitossa! Mutta kun hevoset ovat menetetyt, tahtoisin minä kaikin mokomin säilyttää toki valjaat. Pelaa sitten timantistasi. Oh, se on vallan toinen asia; en koskaan, en milloinkaan.
Hän oli kaikista tietäjistä korkein, oli viisaampi kuin kaikki muut. Mutta hänen mielestänsä maa oli huono, hän ikävöitsi taivaaseen. Urier kutsui molemmat vaimonsa ja käski heitä valmistamaan uudet vaatteet heille kaikille ja poroille uudet valjaat, ja mitään vanhaa ei saanut ottaa mukaan.
Alhaalla leveällä kadulla kuului pyörien hurinaa ja kadunhuuhtojain hiljaista litinää; loppumaton jono vaunuja ajoi Boulognen metsään päin niin että pyörät, valjaat ja vaaleat puvut vilisivät ohi kuin nopeassa tuulessa.
Hän olisi voinut ilosta huudahtaa, sulkea syliinsä Riston saippuaposkineen, hänen teki mieli rientää paitahihasillaan pikkupoikain jälkeen, jotka repäistyään valjaat auki vaunuhevosilta olivat hypänneet niiden selkään ja ajoivat täyttä laukkaa tuvan ohitse hevoshakaan.
Liisalta nuorikot enimmän saivat. Hän antoi talon aluksi padan ja monta pannua, korvon, kaksi ämpäriä ja valjaat. Mielellään olisi hän antanut Katrille myöskin hopealusikan, ainoansa, jonka hän hääpäivänään oli saanut lahjaksi Runsan herrasväeltä. Mutta Juhana sitä kivenkovaan vastusti. "Saakoon Katri lusikan äitin kuoltua", sanoi hän, "vaan ei hänen eläessään. Eihän äiti itse ole koskaan raskinut syödä sillä, niinpä emme mekään sillä syö. Minulla on kuusi ihan uutta puulusikkaa, jotka ostin Skonlasta Jerker-ukolta, ja niistä kyllä riittää." Luutamummo selitti, että koska hän sillä ei ollut syönyt tähän asti eikä aikonut sitä vast'edeskään käyttää ennen kuolemaansa, niin hän sitä kaikista vähimmin tarvitsi. "Minä", sanoi hän, "olen sitä käyttänyt vain koristuksena ylimpänä kaapissani, niin että olen nähnyt sen, kun oven olen avannut, ja paraastaan vain pelottaakseni Suotalon Saaraa, sitä hullua, joka minua aina sanoo supiköyhäksi. Mutta Saara on jo ammoin kuollut, niin ettenhän lusikkaa tarvitse enää häntäkään varten. Sentähden sydämmestäni toivon, että Katri ottaa lusikan; sillä hänellä ei ole vielä kaappia tuvassaan, mutta hopeaa hänellä pitää olla kammarinseinän koristukseksi. Se lohduttakoon hänen silmänsä, jos rohkeus jolloinkin pettää ja hän ajattelee olevansa hyvin köyhä." Juhana vastasi: "Köyhäkö, vai köyhä? Kuka hullu sanoo Katria köyhäksi? Eihän hän ole köyhempi kuin minäkään, ja silloin ei ole hätää. Muuten näytätte te, äiti, nyt tekevän Katrille, niinkuin Suotalon Saara ennen teki teille kun haukkui teitä supiköyhäksi, ja te siitä suutuitte häneen. Eihän meidän nyt sovi pitää itseämme köyhinä, kun juuri rupeamme kotia perustamaan. Ei totta ollen! Pois kaikki hopeat, kunnes itse saamme semmoista ansaituksi." Juhana lausui tämän jotenkin jyrkällä äänellä; mutta heti hän pehmeni, kun näki äitinsä olevan itkuun pakahtumallaan poikansa kovista sanoista. Hän otti äitinsä syliinsä ja suuteli pois kyyneleet mummon silmistä. "
Päivän Sana
Muut Etsivät