Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Mut Valdemar niin arvoss' oli Saksass', Ett' äitit häntä vastaan vaelsivat Kaupunkein porteille ja pyysivät Lapsiinsa hänet koskemaan, ne että Kurissa, kasvannossa karttuisivat. Ja maamies pyysi hänet ottamahan Jyviä kouraansa ja pellolle Ne heittämään, ett' oiva sato saatais. HAKON. Ja moista keisaria palvelit sa? AKSEL. En; Saksin herttuata palvelin Ma, suurta Henrik Leijonaa.
ROUVA VALTANEN: Se on totta, unohdin aivan että Hilma on lomalla. Eikös vaan sittenkin... MARTTA: Minä menen, äiti. ROUVA VALTANEN: Ei, te ette osaa sitä kukaan. Ja jos kuoressa tuntuu vähänkään palaneen käryä, ei Valdemar voi syödä. Kyllä minun täytyy... MARTTA: Isä! Minulla ei ole aikaa. MARTTA: Sinulla ei ole milloinkaan aikaa. MARTTA: Ei. Pian.
VALDEMAR: Otan isältä vastaan koko liikkeemme, ja sanon nyt kerta kaikkiaan, että katson kunnian-asiakseni suurentaa omaisuutemme vaikkapa kymmenkertaiseksi. Sitävarten tarvitsen intoa, tarmoa, hyvää mieltä, niin, ja erittäinkin rauhaa, kotirauhaa. Sentähden sanon sinulle suoraan: mieti tarkkaan, ennenkuin otamme ratkaisevan askeleen.
Mene sitten sinäkin minne ikinä haluat, niinkuin menee Uuno. Vai luuletko, etten minä ole oppinut myrskyjä kestämään? Aijon jäädä pystyyn, vaikka jäisin yksin kuin seiväs kinokseen! MARTTA: Niinpä on siis puheesi lasten onnesta puhetta. VALTANEN: Minulla on toki vielä yksi, jolle sekä työni että omaisuuteni kelpaa. Minulla on Valdemar! VALTANEN: Mitä se oli? Kuka huusi?
Suurella ilohuudolla kantoi Valdemar kotkanpojan kotiin, sulki sen häkkiin ja elätti sitä raa'alla lihalla ja kalan kappaleilla. Se otti ruokansa hänen kädestänsä, ja Valdemarilla ja Kristianilla oli paljon huvitusta tästä saaliista.
Vihdoin ilmoitettiin, että kiehuva lyijypata oli valmiina luostarin pihalla neljällä vahvalla rautapatsaalla, joiden välille Valdemar piti asetettaman, lyijyn hänen päähänsä tippuessa. Sigismund iloitsi suuresti siitä, että nyt saisi näyttää Cecilialle tätä rakennusta, jonka keksijä hän oli, ja josta hän toivoi ansaitsevansa hänen suosionsa.
Tätä ei hän myöskään saattanut jättää käyttämättä, kun Signenkin suurin ilo oli tulla hänen lintuhuoneesensa, ja kun hän jo kolmen vuotiaana tiesi jokaisen linnun nimen. Heidän kolmantena vuotena maalla oleskellessansa oli Valdemar niin onnellinen, tahi oikeammin: hän oli onneton, että keksi erään puun latvasta maakotkan pesän.
Heidän pitäisi silloin ajaa kumpikin erityisissä mahtavissa vaunuissaan, puetettuina kuninkaalliseen pukuun ja Pohjan kolmikertainen ruunu päässänsä." "Jaa, äiti," huusi kuusivuotias Valdemar, "sitä pitää sinun nähdä ja minun myös. Eikös ole tosi, ettäs otat minut kanssasi?"
Kesän loputtua seurasi maakotka Valdemaria Roskildeen, ja samoin seuraavana keväänä syntymäpaikkaansa, Sorön läpipääsemättömiin metsiin, jossa se nyt sai nauttia vapautta ja taisi lentää korkeimpiin puihin, milloin vaan halutti; kuitenkin oli se vielä niin kesy, että Valdemar ja Kristian viheltämällä saattoivat kutsua sen takaisin.
Valdemar huusi nyt niin kiivaasti, että se nuori vaimo oikein säikähti: "Missä on äitini?" "Ole rauhassa, poikani," sanoi mies, "hän on kotonansa ja voi siellä hyvin." Lapsi raukka ei ymmärtänyt, että hän sillä kodilla tarkoitti taivasta. "Jumalan olkoon kiitos," sanoi Valdemar.
Päivän Sana
Muut Etsivät