Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Vihdoin oli Valdemar vapaa kaikista raudoistansa. Hän tahtoi kiittää henkensä pelastajaa, mutta joukon riemuhuuto vaiensi hänen äänensä, ja joka puolelta kuului: "Eläköön hurskas Cecilia rouva! Eläköön abbotti Sigismund! Eläköön Valdemar Svane!" Sigismund vei Valdemarin keskusteluhuoneesen, jossa Cecilia odotti häntä.
MARTTA: Hän varmaan näki jotain ikkunasta... VALTANEN: Leena? Leena? MARTTA: Herra jumala! Vene on kaatunut! VALTANEN: Mikä vene? VALTANEN: Valdemar! Valdemar, sinä et saa mennä minulta! Va-al-de-mar! Kuulin huudon ... Leena! Leena-tyttöni! Mikä häneen on tullut? Aleksander, vastaahan toki! Mitä tämä on? Sinä vapiset! Mitä? Mitä? ROUVA VALTANEN: A Aleksan... Mitä sinä sanot... TOINEN N
Katsokaa noita pilviä. Tuotakin tuolla. Kaataa vielä veneenne! Pojat, rakkaat, jospa ette lähtisikään. UUNO: Niin, Valdemar, sietäisipä olla varovainen! Nousen vielä minäkin tästä tappeluun ja upotan sinut! MARTTA (vasemmalta, hämmästyneenä, huolestuneena, katsoo kuistikolta lähteneiden jälkeen, palaa sitten vasemmalle ovelle, kutsuu hiljaa):
LEENA: Ei se ole mitään helppoa tointa, tiedätkös. MARTTA: Minäpä tahdonkin vaikeata. Hyvä on Leenan puhua, joka et ole rikas. Mutta katsoppas minä, joka olen rikas, en voi ikinä saada semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sinä onnellinen! VALDEMAR: Rikkaat voivat elää ilmankin työtä ja paikkoja. MARTTA: Mutta eivät, eivät, eivät!
Mutta sen vahingon vuoksi, jonka hän meille voi tuottaa, en luule olevan tarpeellista yhä enemmän sekaantua hänen vekseleihinsä. Sitäpaitsi, tässä tapauksessa, kuten sanoin, hän vaatii meitä suoraan petokseen. VALDEMAR: Mutta jospa koko liikkeemme voisi tulla horjumaan? UUNO: Horjukoon ja vaikka kaatukoonkin minun puolestani. Paljon valetta silloin kaatuisikin.
Niin kaunista miestä, kun Valdemar oli, ei hän ollut koskaan nähnyt, ja ensi kerran elämässään tunsi hän itsessänsä, mitä rakkaus oli; sillä heikkoon kuninkaasen ei hänellä koskaan ollut mieltymystä, ja Sigismundia oli hän aina salaisesti inhonut.
Me tiedämme mistä rikkautemme ovat kotosin ja kuitenkin jatkamme rikkaina olemista. VALDEMAR: Sh! ROUVA VALTANEN: Niin, Uuno, miksi taas tuota iankaikkista! UUNO: Ennen viimeistä nälkävuotta hallitus antoi isälle toimeksi.., MARTTA: Ah, lakkaa, tiedänhän minä... VALDEMAR: Uuno! UUNO: Pukekaamme kerrankin selviin sanoihin, mitä kuitenkin jokainen meistä aina, yöt päivät tuntee tässä.
VALDEMAR: Mutta siitäkö sinä yhä?!
LEENA: »Otamme ratkaisevan askeleen» kun olemme jo kahdesti kuulutetut! VALDEMAR: Se ei tee mitään. Vielä voi hyvin peruuttaa. Ja jos mielipiteestä luopuminen sinulle on jotakin mahdotonta, niin sanon sen ilman mitään katkeruutta on todella parempi... VALDEMAR: Isä! ROUVA VALTANEN: Taas huonosti nukkunut, rakas Aleksander?
Ja niinpä hän hypoteekkilainainsa avulla pääsi nälistyneen kansan maitten omistajaksi. Siitä ovat kaikki maatilamme peräisin. MARTTA: Sinä väität isää suorastaan rosvoksi! ROUVA VALTANEN: Mutta mitä hän oikeastaan sanoo, kun en minä voi mitään ymmärtää? VALDEMAR:
Päivän Sana
Muut Etsivät