Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
UUNO: Isän pitäisi tietenkin lakata viinaa keittämästä, siinä kaikki. VALDEMAR: Taas sinä Martta tulit siihen vanhaan vanhaan tyytymättömyyteesi. Nyt on kesäpäivä, mutta sinulla on aina kuin lokakuu. Mielentilasi vaikuttaa väkisin toisiin. Ei pitäisi suotta johtaa toisiakin alakuloisuuteen. MARTTA: Kohta pääsette minusta. MUUT: No? MARTTA: Rupean sairaanhoitajattareksi.
Vanha lääkäri, joka oli katsomassa matkueen tuloa, tutki heti molempain onnettomain haavat. Valdemarin sanoi hän elävän, mutta hänen jalo äitinsä oli kuollut, koska hänen rintansa oli muserrettu. Lapsi ei nähnyt enää koskaan äidin armaita kasvoja. Valdemar oli jo kauan ollut terve, ennenkun hänen mieleensä johtui kysyä hyväntekiäinsä nimeä.
"Ah, että Jumala olisi jo kauan tätä ennen minun antanut päästä hautaani," valitti Elisabetin vanha äiti. "Minä olen syy kaikkeen siihen onnettomuuteen, joka teille on tapahtunut." "Ei, mummo," nyyhki Valdemar, "vaan minä olen syy kaikkeen.
Mutta kuulehan nyt Lempi...! Minä en kuule! ärjäsi jo rouva ja löi kämmenensä voimakkaasti pöytään, sanellen voimallisesti, juhlallisesti: Minä sanon sinulle nyt, Kauno Valdemar, jotta minä olen tähän asti paljon kärsinyt ja vaiennut, mutta minä en aio ikääni enää kärsiä. Ja yhä hermostuneemmaksi kävi rouva.
"Mutta sinä et saa unhottaa, että me olemme sinun vanhempasi," sanoi lempeä vaimo ja suuteli häntä. "Isä! äiti!" huusi Valdemar ihastuneena ja heittäysi molempain syliin. Kristian itki kovasti. "Miksi sinä itket?" kysyi Valdemar elävästi. "Ole iloinen! Etkö näe, mitä minä olen nyt saanut!
"Murhaa! väkivaltaa!" huusi abbotti ja laski kauniin kuormansa, jonka Valdemar otti syliinsä, vaikka raskaat rautakahleet olivat hänelle suureksi haitaksi. Signe aukaisi silmänsä. Rajut tunteet, jotka virtailivat läpi hänen olentonsa, anastivat häneltä puhevoiman. Valdemar painoi suutelon hänen vaaleille huulillensa ja sulki hänen lujasti sydämellensä.
Tästä kuninkaan vihan puhkeumisesta kauhistui Signe niin, että sanat kuolivat hänen huulillensa ja hänen päänsä vaipui kauniille rinnalle, jota kostutti hänen polttavat kyyneleensä. Valdemar rupesi sitte puhumaan, ja sanoi arvokkaalla äänellä ja käytöksellä: "Herrani ja kuninkaani!
Lääkäri noudettiin, ja kun Valdemar sidottiin, kuuli hän vanhuksen sanovan herralle ja rouvalle: "Poika on itsepäinen, ja ehkä on hyvä sanoa hänelle totuus. Hän voipi muutoin kerran, kun emme katso häntä, juosta ulos ja vahingoittaa itseänsä, niin että hänen henkensä voi tulla vaaraan." "Totuus!" huusi Valdemar innossaan; "oletteko siis valehdelleet minulle? Onko minun äitiparkani kipeä?
MARTTA: Sanokaa kerrankin, kuinka rikkaita me oikeastaan olemme? ROUVA VALTANEN: Kuinka lienee. Valittaahan isä aina, että olemme aivan konkurssin partaalla. UUNO: Hermosairautta. Vainohulluutta. Vähintäin seitsemän miljoonaa. ROUVA VALTANEN: Mutta sanokaa, mitä pitäisi? VALDEMAR: Joutavia. Tuommoiset ajatukset eivät vie muuhun kuin toimettomuuteen.
VALDEMAR: Kas niin, nyt saat vielä Leenankin puolellesi! Ei. Minun pitää saada keskustella kanssasi kahden kesken. Tule huoneeseeni. UUNO: Jos aijot kaikissa tapauksissa pysyä päätöksessäsi, kuten näkyy, miksi kysyt minun mieltäni? VALDEMAR: Tai mennään purjehtimaan, niin saamme jutella.
Päivän Sana
Muut Etsivät