Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Varottavasti lyödä naputteli hän etusormellansa pöydän reunaa ja varotti vakavasti: Muista sinä, Kauno Valdemar, jotta sinä olet lapsen elämästä yhtä paljon edesvastuussa kuin minäkin. Vallesmanni yritti jotain sanoa, mutta rouva ehti ennen. Hän löi entistä nopeammassa tahdissa ja toisti terävämmin: Tämä sinä, Kauno Valdemar, pidä aina mielessäsi, eläkä sitä että olet valtion virkamies.
UUNO: No nyt vannon toistamiseen ja viimeisen kerran, etten enää koskaan, en ikipäivinäni enää mitään vanno. Valdemar, lähde purjehtimaan. MARTTA: Oletko mieletön! UUNO: Se virkistäisi sinuakin, Valdemar. MARTTA: Ukkonen käy, ja hän käskee purjehtimaan! VALDEMAR: En nyt jouda. UUNO: Jouda! MARTTA: Siitä ei tule mitään! Sanon isälle.
Samallainen keskustelu oli usein Guldborgin ja häntä ympäröiväin välillä, ja tämä hyvänluontoinen vaimo alkoi juostua tuumaan, vaikkei hän vielä voinut antaa varmaa lupausta. Mutta nyt tuli tulopäivä ja Gertrud astui hänen huoneesensa häntä noutamaan, kädessänsä rahi, jolla Valdemar saisi seisoa; poika pyysi ystävällisesti, ja nyt ei hänen äitinsä enää voinut kieltää.
Kristian ei sitä itsekään oikein tiennyt vaan sanoi ainoasti hänelle, että se on hyvin ylhäinen herra, lähin kuningasta, että hän usein ajoi samassa vaunussa kuin kuningatar Margaretha, ja että hän matkueen tullessa istui kuninkaan vieressä. "Mikäs minun isäni sitte on?" kysyi Valdemar. "Saako hänkin ajaa samassa vaunussa kuninkaan kanssa?"
VALDEMAR: Uuno, minä tahdon toimia tässä asiassa yksimielisyyden perustuksella, sinun täytyy ymmärtää vaikuttimeni. UUNO: Purjehtimaan voin tulla, mutta ainoastaan muuttaakseni sinun mielesi.
Tämä sulki kuitenkin hänet syliinsä, painoi muiskun hänen punahuulillensa ja sanoi: "Sinun pitää tuleman minun kansani suojelushengeksi!" Ovi temmattiin nyt väkirynnäköllä selälleen, ja Valdemar, sekä prinsessan musta hovipoika astuivat sisälle, kantaen käsissään pyörtynyttä tyttöä se oli Signe.
UUNO: Ahaa! Ei koskaan! VALDEMAR:
MARTTA: Mene sinä yksin niin paljon kuin tahdot. Se on toinen asia. VALDEMAR: Eipä nyt oikein haluttaisi. UUNO: No, sillivoileipää sitten.
Määrätty kolmas päivä tuli, molemmat vaimot kantoivat kapineitansa kainaloissaan ja Valdemar ratsasti edellä niin kiireesti keppihevosellaan, että he tuskin taisivat seurata häntä. Vihdoin tulivat he uuteen asuntoonsa, joka oli P. Ollinkadun varrella lähellä sitä lähdettä, josta Roskild on nimensä saanut.
Isä sanoi jo viime kerralla, että parasta kun Uuno ei tulisi enää ollenkaan kotiin. Sellainen häpeä perheellemme! Hän on täysissä voimissaan, mutta asiassa täytyy olla jotain muuta, josta en pääse perille. LEENA: Ah, täti, hän tulee varmaan ihan kohta. VALDEMAR: Mistä sen tiedät? LEENA: En tiedä mistä minä ... mutta hän on jo tulossa, hän on ... no tuossahan hän onkin!
Päivän Sana
Muut Etsivät