United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kyllähän minäkin rakastan, rakastan ehkä paremmin ja syvemmin kuin koskaan ennen!... Tuolla hän kulkee niin arvokkaana, suorana ja vakavana, ajattelee tietysti vain minua, on päässyt pois surkeasta jokapäiväisyydestään, saanut uutta rohkeutta elääksensä niin, kuin oli niin monesti sanonut sitä toivoneensa...
Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Taivaan korkeassa kummussa loisti kuu ja tiheässä kimaltelivat tähdet tummansinisellä pohjalla. Maassa alhaalla hohti lumi helisevässä valossa niin pitkälle kuin silmä kantoi, yli laaksojen ja vuorten ja järvien jään. Mutta vakavana seisoi metsä; ylös kohosivat honkain latvat ja kuuset viheriöitsivät, vaikka taipuivatkin oksat maata kohden kylmän kinoksen painosta.
Mies vaan hymyssä suin riisui vaatteitaan, sen tehtyä istui hän juhlallisesti pöytätuolille ja sanoi vakavana: "tiedä, Leena, tuo tyttö tuottaa meille kaksi tynnyriä rukiita joka vuosi." Leena ei tuota ensinnä tahtonut uskoa, mutta täytyihän se, kun mies vakuutti, että tämän asian todistaa vaikka kirkkoherra.
Katsotaan onko minun kelloni kanssa yhdessä. Vakavana poika astui luokse ja veti kellon esiin taskusta. Hyvä kello ja aivan yhdessä. Ei ole kuin viisi tuntia väliä. Mikä tämä on nimeltä? Leever, sanoi poika kallistaen puheensa vahvistukseksi päätään ja painoi sitten huulensa niin tarkasti yhteen, kuin olisi siellä ollut jotain säilytettävää. Niin, selitti isä.
Kun vaan osuu oikein tönäisemään, niin kyllä se ihmisen pää raudankin sisästä halkeaa. Lygia nosti lapsellisen vakavana sormensa ja lausui: "Ursus! »ei sinun pidä tappaman»."
Ainoastaan Constance oli ja pysyi vakavana, hänen ohuet huulensa vetäytyivät vaan harvoin pakolliseen hymyyn, mutta silloin tällöin peitti hirveän kärsimyksen varjo hänen kuivettuneet kasvonsa hänen katsoessaan ympärilleen tässä iloisessa pöydässä, jossa uusi tulevaisuuden toivo vastustamattomalla voimalla tahtoi tunkeutua esiin viimeisestä surusta huolimatta.
En minä sentään ollut hullu enkä varas... Se oli väärin, että te siitä minut toimititte linnaan. Olisitte ennen panneet sinne vaikka joka tappelusta.» Esan mieli näytti synkistyvän. Vakavana ja melkein nöyrän tapaisena vastasi Janne: »Sinä puhut totta, et sinä ole varas ollut ikänä.
Laura katsoi häntä vakavana silmiin ja odotti vastausta. Ei ollut Leenalla muuta neuvoa kuin antaa mennä: »Roomasta niitä tuodaan.» »Joulupukkiko tuo?» »Tuo väliin joulupukkikin.» »Tuoko muukin?» »Tuo muuan kiltti täti.» Leena oli kuin tulisilla hiilillä, kun keskustelu oli saanut tämän käänteen. Hän pelolla odotti uusia kysymyksiä ja mietti, miten nyt pääsisi pian irti koko jutusta.
Ukko nyökkäsi myöntävästi päätään ja Irene kävi niin vakavana kuin kuka hyvänsä, joka tietää, mitä häneltä vaaditaan, keveine kannettavineen eteenpäin.
Mutta ei kukaan huomannut, että, Niinan istuessa vakavana ja kenenkään näkemättä, hänen siniset lapsensilmänsä muuttuivat hyvin miettiväisen-näköisiksi ja otsaan muodostui tyytymättömyyttä ja surua osoittava ryppy. Hän näki ympärillänsä niin paljon kaikenlaista, jota hän ei ymmärtänyt. Miksikä salattiin häneltä niin monenlaisia asioita?