Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Virkkaen noin pois riensi jo Iris joutuvajalka. Nousi Akhilleus, suosima Zeun, ja Athenepa heitti aigiin ripsukkaan hänen harteilleen väkeville, kietoi korkea valtiatar pään ympäri pilven kultaisen sekä leimuamaan sen liekkinä saattoi. Kuin ylös ilmaan käy savu kaukaisen merensaaren kaupungista, jok' on vihamiehen saartama; kestää päivän kaiken saa väki kilvass' ankaran Areen, muureja, torneja varjellen, vaan päivä kun painuu, taajaan leimuelee hätävalkeat heittäen hohteen ilmojen korkeuteen, monen nähdä jo naapurisaaren, jott' ehk' auttamahan joku arvais laivoja laittaa: noinp' ylös ilmoihin kävi hohde Akhilleun päästä. Astui muurin luota hän kaivannolle, mut äidin neuvoa noudattain ei mennyt akhaijien joukkoon. Seisoen siinä hän huusi, ja kaukana Pallas Athenen soi sotahuuto, ja kauhistui kaikk' iliolaiset. Kuin sotatorvi, mi kaupungiss' ylt'ympäri raikuu, jonka on saattanut saarroksiin vihamies verenahne, 220 raikui ankara myös nyt Aiakon aaluvan huuto.
Kuitenkin hän nosti, niin varovasti kuin taisi, rakastetun isäntänsä väkeville karhunkäpälilleen ja vaelsi linnaan, kokien kovin hullunkurisesti niellä nyyhkytyksiään, joita ei tahtonut saada millään lailla tukahdutetuiksi. 29. EERIKKI LJUNG KUNINKAAN KEITTI
Se oli niitä Heikkilän salaisuuksia, joita saattoi aavistaa, vaan ei selittää. Jotkut väittivät varmaksi, että isäntä toisinaan tuoksahti väkeville. Mitä se merkitsi? Itse hän ei hommannut juomatavaroita. Hankkiko niitä emäntä, joka nyt ajoi kaikki kaupunkimatkat, ja antoi määräannoksittain? Mutta kukaan ei ollut häntä nähnyt viinakaupassa tai hänen tuomistensa joukossa sellaisia tavaroita.
Kenelm astui Kultaisen Karitsan kynnyksen yli, sai itselleen huoneen, pesi itsensä, pyysi ruokaa ja söi innokkaasti kuin ainakin illallistansa; mutta kun tuo synkkämielisyys taas alkoi hänen mieltänsä vaivata, jonka hän niin omituisella tavalla oli selittänyt olevan väkeville ihmisille tavallisen, lähti hän ulos kaasulla valaistuille kaduille haihduttaaksensa suruisia ajatuksiansa.
Parin heiton perästä hän pääsi ulos piiristä, puskien päänsä muutaman kainalon alitse, ja pakeni tuvan taa. Kaikki haisivat väkeville. Olivat nähtävästi juoneet monta päivää. Heidän kättensä kosketus kuin poltti häntä, oli, niinkuin olisi niistä pitänyt jäädä tahra joka paikkaan, mihin ne olivat tarttuneet.
Hän nosti lantioiltansa liinat leveille, väkeville hartioillensa, käänsi vielä, kukatiesi viimeisen kerran, vaaleat kasvonsa kotoa kohden jäähyväisiksi; sitten taivutti hän päänsä kolmatta, viimeistä aaltoa vastaan, joka vieryi vaahtoisine harjoineen, kuten ainakin suurempana ja raskaampana edelläkäviöitänsä. Kun laine oli hajonnut, ei Jens enää seisonutkaan luodolla.
Päivän Sana
Muut Etsivät