United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kotona hänen lähtiessään oli jauhopuuropata ollut lattialla ja piimäsinukkakannu nurkassa. Kun hän meni lumivalkoisten lakanoitten väliin, pehmoiselle vuoteelle, kauniin peitteen alle, niin syöksähti itku. Oli niin outoa kaikki. Lakanatkin haisivat niin oudolle valkoiselle ja koko vuode niin vieraalle. Hänellä oli niin ikävä. Niillä siellä kotona, tallissa, oli niin hauska.
Parin heiton perästä hän pääsi ulos piiristä, puskien päänsä muutaman kainalon alitse, ja pakeni tuvan taa. Kaikki haisivat väkeville. Olivat nähtävästi juoneet monta päivää. Heidän kättensä kosketus kuin poltti häntä, oli, niinkuin olisi niistä pitänyt jäädä tahra joka paikkaan, mihin ne olivat tarttuneet.
Minä seurasin tyttöä, ja me ennätimme pian sangen sievän, vähäisen asunnon luo, joka oli varustettu iloisilla kaari-akkunoilla ja jonka edessä oli vähäinen neliskulmainen, somerolla peitetty piha elikkä tarha täynnänsä kukkia, jotka olivat huolellisesti hoidetut ja haisivat suloiselta. "Tässä Miss Trotwood asuu", ilmoitti tyttö.
Olennot, jotka haisivat paistetuilta pavuilta, joita kanniskelivat povessaan, jotka kadunkulmissa ja pylväskäytävissä pelasivat moraa, niin että alituisesti olivat hiessä ja yskässä ne eivät hänen silmissään ansainneet ihmisen nimeä.
Puut olivat pudottaneet lehtensä, paljaat oksat harroittivat rumina rungon ympärillä ja pieksivät vihapäissään toisiaan. Koirat olivat kuin uitetut; haisivat pahalle ja pyrkivät sisään. Ne raaputtivat ovea ja ulvoivat. Sisästä äreä ääni huusi: »tiehesi siitä!» Koirat eivät ääntä totelleet; raaputtivat vaan yhä ja ulvoivat.
Ainoa tapaus oli uudenvuoden aikaan. Silloin tuli kaupunkiin muutamia kauppamatkustajia, jotka haisivat sikareille ja pomadalle. He toivat vanhoja sukkeluuksia ja uusia kaulahuivia siinä kaikki. Joskus sattui hän saamaan käsiinsä uuden kirjan, ja siitä saattoi outoja kuvia ilmestyä hänen näköpiiriinsä.
Leipää, kylmiä potaatteja ja silliä oli ruuaksi. Vaan sillit eivät maistuneet Elsalle, ne olivat kesäytyneitä ja haisivat. Hän jykersi leipää ja söi muutaman potaatin. Mutta mielensä oli iloinen ja tyytyväinen, sitä enemmän kun äiti oli suostunut hänen nauhankutomispuuhaansa, josta hän oli heti kertonut. »Hyvähän se on, että jotakin koettaa. Saahan tuota sitäkin koettaa», sanoi äiti.
Silloin minä jo pelkäsin jatkaa matkaani, mutta menin yhtä kaikki. Ja me tulimme suureen kivirakennukseen. Mustia miehiä, mustia naisia tuli vastaamme joka sopessa, joka nurkassa. Kaikki he kävelivät horjuen, kaikilla heillä oli pistävä katsanto, kaikki he haisivat paloviinalta. Käännytään pois, sanoin minä poliisille, sillä minua pelottaa tämä talo ja tämän talon ihmiset.
Katsopas!" "Hyvät ovat!" "Erittäin mukavat!" "Niin, mutta haistapas ... se sitten on nahkaa se!" Minä haistoin länkiä. Ne haisivat eltaantuneelta merelliseltä, muuta merkillistä niissä ei ollut. "No painakaahan puuta, istukaa tuohon tuolille, istukaa", virkkoi Harlow, laskeutuen itse sohvaan, jossa rupesi melkein torkkumaan, pani silmät kiinni ja oikein jo rupesi kuorsahtelemaan.
Kauaksi pastoforien puhdistamatta jääneet kädet haisivat, sillä he olivat parhaillaan valmistaneet laboratorissa suitsutus-aineita; kirjastosta ja kirjoitus-huoneesta kirjaston virkamiehet ja temppelin omaisuuden hoitajat tulivat tukka hajalla, punaista ja mustaa väriä ohuissa työnutuissaan.