Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
»Aivan oikein, jo se katselee!» riemastui hän. »Ensin tietysti Mariaa no, muuta ei tarvita, kyllä sinä sen toisen sitten huomaat.» Morsian havaitsi Uutelan katselevan hellittämättömästi itseään. Hän kävi kasvoiltaan punaiseksi ja painoi päänsä alemmaksi. »Nyt se ymmärsi ja häpesi», ajatteli Uutela kääntyen taas taulua katselemaan.
He näkivät Uutelan ja Hannan tulevan yhdessä hitaasti ylöspäin, katsahtivat toisiaan silmiin ja huokasivat raskaasti. Nyt se lopullinen lähestyi! Tulijat pysähtyivät, Uutela näytti nyökäyttävän Hannalle päätään sitten he erosivat. Tyttö tuli keittiöön, mutta Uutela näkyi kulkevan ajatuksissaan pirttiin päin. Hanna oli niin kalpea, että he eivät uskaltaneet häneltä kysyä muuten kuin katseillaan.
Uutelan Juha, leskimies, istui pöytänsä ääressä ja lopetti parranajoaan. Hän pani veitsen syrjään ja katsahti peiliin. Hiljainen kirkastus levisi hänen kasvoilleen. »Kuinka tuo leuanalusparran ajaminen miehen nuorensi!» puheli hän ajatuksissaan. »Tuskin enää tunnen itseäni.» Hän yhä istui ja katseli. »Ryppyjä?
On rahaa ja on tavaraa, olet saanut kaikkea mitä olet tahtonut.» Uutelan pienet silmät välähtivät. »Vaan jos ei olisikaan saanut kaikkea mitä on tahtonut? Jos vielä yksi puuttuu?» Sisar katseli hämmästyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt veljensä silmien noin leimahtavan eikä kuullut äänen niin rinnan pohjasta tärähtävän.
Hetki takaperin hän oli ihaillut suunnitelmansa erinomaisuutta nyt oli kaikki häpeällisesti murskana. Niinkuin hän olisi itse ollut syyllinen ja saatu kiinni juuri teossa... »Jos se sentään on Uutelan...?» ehätti emäntä, katsoen mieheensä rauhottavasti ja sitten tyttäreen kuin viimeiseen pelastuksen toivoon. Niinkuin pahahenki olisi sinä hetkenä mennyt tyttäreen.
Sillä hän oli vilpittömästi halunnut täyttä selvitystä, nähtyään miten ankarasti asia Uutelaan koski. Silloin se oli jäänyt, koska hän piti parempana antaa Uutelan hiukan rauhottua. Mutta kun se ei tullut silloin tehdyksi, niin se oli yhä jäänyt.
Vaan tuo sisar pakkaa minua jo vanhaksi takseeraamaan.» »Vanhaksi?» Keskitalo räväytti suuret, ulkonevat silmänsä avaraan ihmettelyyn. Mutta ne jäivät luonnostaan samaan asentoon, kun hän katsahti tarkemmin Uutelan kasvoihin.
Siellä tuli Rimpiläinen, punottavana ja hyväntuulisena, heiskautellen vilkkaasti valkoista keppiään. Uutelan rinnassa alkoi taas kuohua. »Jokohan sekin sen tietää...?» hätäili hän. Rimpiläinen läheni. »Paha sillä on mielessä», päätti Uutela, »kun on noin suu syyringillä!» Rimpiläinen tervehti ja jatkoi: »No jo on hyvä kevät soap' moanmies olla tyytyväinen!» »Niin on niin on.»
Uutelan valtasi sellainen mielenkuohu, ettei hän voinut pysyä kotona, vaan otti kirveen kainaloonsa ja läksi metsään. »Menen veräjiä korjailemaan», ajatteli hän. Hän kulki raskain, laahustavin askelin, katsettaan tiestä kohottamatta. »Tähänkö sitä nyt tultiin?» ajatteli hän. »Nytkö se taas tuli takaisin, se tuska?»
Mutta aina silloin tuli Hanna sinisine hätääntyneine silmineen ja ristiinpuristettuine käsineen väliin »älkää olko isälle vihainen, isä on niin paljon kärsinyt!» Tietysti, sen hän kyllä ymmärsi ja oli nähnytkin. Mutta se konna ei ollut kärsinyt vielä kymmenettä osaakaan siitä, mitä oli ansainnut! Niin kuluivat päivät Uutelan voimatta koskaan ottaa päättävää askelta.
Päivän Sana
Muut Etsivät