Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Vähentänyt hän joukkoni on puoleks; Tylysti katsellut mua; kielellänsä Sydämeen pistänyt kuin käärme. Taivaan Kaikk' kostonnuolet iskeköhöt päähän Sen kiittämättömän. Sa, rutto-ilma, Sen nuoret luut tee rammaks! CORNWALLIN HERTTUA. Hyi, hyi, herra! LEAR. Nopea leimaus, ilkkuiset sen silmät Valollas huikaa! Raiskatkaa sen kauneus, Te kuuman päivän sikiöt, suon usmat, Ja lamatkaa sen korskan ylpeys.
Nyt päivämme on päässä; pilvet, usmat Ja vaarat uhkaa; työmme nyt on tehty! Epäilys voitostani tuon sai aikaan. MESSALA. Epäilys kaikesta sen aikaan sai. Kirottu hairaus, raskaan mielen lapsi! Miks olemattomia kuvaat herkkäin Ihmisten mieliin? Hairaus, valeen siitty! Ei onnellinen ole koskaan syntys: Sa surmaat äidin, joka sua kantoi. TITINIUS. Hoi, Pindarus! Miss' olet, Pindarus?
rukoilee voimaa suita armossasi niin suurta, että nostaa vois hän katseen nyt vihdoin viimeisehen Autuutehen. Vuoks oman näkemykseni en koskaan enemmän leimunnut kuin hänen, siksi rukoilen, ettei rukouksein ois turha, ja että usmat kuolevaisuutensa sa kaikki haihduttaisit rukouksillas ett' ilmestyisi hälle Korkein ilo.
rukoilee voimaa suita armossasi niin suurta, että nostaa vois hän katseen nyt vihdoin viimeisehen Autuutehen. Vuoks oman näkemykseni en koskaan enemmän leimunnut kuin hänen, siksi rukoilen, ettei rukouksein ois turha, ja että usmat kuolevaisuutensa sa kaikki haihduttaisit rukouksillas ett' ilmestyisi hälle Korkein ilo.
Ampukohot myrkkynuoliansa, nostakohot suosta suuret usmat, peittäköhöt taivaat talmallansa, laskiessaan Suomen laaksoloihin sentään helminä se sataa alas, laulun helminä ja hengen töinä. Kiitos unhoitus, sa Luojan lahja, kiitos sulle, Suomen suuri talvi.
Kuin kirkkaaks seijastuvi kansi taivaan puhaltaessa tuulen siltä puolen sen mistä poski pohjoinen on lempein, niin että usmat, sitä kaihtavaiset, pois haihtuu, hajoo sekä taivas seestyy hymyillen kaikin kaunein kappaleineen; niin kävi mun, kosk' oli Valtiatar sanallaan selvällä mun seijastanut, ja totuus paistoi niinkuin tähti taivaan.
Hepo hiljaa hirnahti: »Tunnehan toki ensin turmiot Salliman!» Oli aamun hetki. Ja Eos nousi punasormin aalloista aavan veen, jo joutui, ampui Apollon jousi maan, metsän, pilvien pimeyteen, ja niinkuin valkea niitynvilla tai liljat hempeät Heben vyön kävi keijut kummuilla kasteisilla, pois käsin käärien usmat yön.
ANEMOTIS. Nyt maille etelän taas palatkaamme, kevääsen Kypron ikikukkivaan, oi, itketty, oi ihanainen maamme miss' satakieli soittaa soitintaan, rypäle kypsyy, nähdä palmut saamme ja lapsuussiskot taasen tavataan. Tää unta onko? Isä, kätes suo! Tää onko maani? Ystävätkö nuo? Mun taaksein valtameren usmat haipuu ja pohjan talvi-yöt ja vuoret vaipuu ja revontulten synkkä loimo tuo.
Kävi humaus kansassa kuin suuri tuuli, yön kauhu väistyi, orjan kahleet katkes ja toivo tuikahti kuin tulen patsas, mi kansat johdattaapi halki korven. Hänt' oli kohdannunna ruoskan isku, hänt' itseänsä painoi orjan ies. Siks näön ijät kaiket muistan ma: Ylhäällä balkongilla vanha mies, yö musta, katu täynnä kansoa. Nouskaa aatteet murheiden alta Luojan luokse niinkuin nousee usmat yön!
Kuin kirkkaaks seijastuvi kansi taivaan puhaltaessa tuulen siltä puolen sen mistä poski pohjoinen on lempein, niin että usmat, sitä kaihtavaiset, pois haihtuu, hajoo sekä taivas seestyy hymyillen kaikin kaunein kappaleineen; niin kävi mun, kosk' oli Valtiatar sanallaan selvällä mun seijastanut, ja totuus paistoi niinkuin tähti taivaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät