Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Viimeinkin monta päivää turhaan etsittyäni sain työtä lupaan eräässä kaakelitehtaassa kaupungin ulkopuolella. Mieleni tuli siitä iloiseksi; toivon varmuus täytti sydämeni; kaikki entiset vaivani unohdin ja häpesin sitä, että olin antautunut jumalisuuden harjoituksiin. En osannut suinkaan aavistaa, että paljoa suuremmat vaivat ja kovemmat kohtalot olivat vielä edessäni.
Keräsin kokoon tavaroita matkaani varten, unohdin entiset kärsimykseni ja läksin meren rannikolle odottamaan jonkun laivan tuloa. Pian minun onnistuikin päästä suureen laivaan, joka oli menossa kaukaisiin maihin ja tein hyviä kauppoja. "Eräänä päivänä, kun iloisin mielin keinuimme meren laineilla, päästi kapteeni hätähuudon, repi hiuksiaan ja vaatteitaan ja sanoi: "'Me olemme kaikki hukassa.
Niskojansa viskaten Hero poistuu kiireesti huoneesta, ja voittaja on varsin onneton. Leander rientää paikalla vaimoaan etsimään ja löytää hänet matkakirstulla toivottomasti itkemässä. Hero-kulta, elä ole niin lapsellinen! Tee kuten itse tahdot. Minä myönnyn. Ei, jääköön vain sinun tahdollesi. Minä aivan unohdin, että vaimon velvollisuus on olla kuuliainen. Joutavia, Hero!
Aivan yksinkö te eilen souditte sinne ... minä aivan unohdin, että olisihan joku renkipojista joutanut tulla mukaan. Kiitoksia vain, mutta se ei olisi ollut tarpeellista. Ellin osanotto tuntui hänestä tehdyltä. Hän vastasi niin lyhyesti ja yksikantaan kuin suinkin voi näyttämättä tahallisesti epäkohteliaalta. Saako luvan olla teetä?
"Se on Sylvi, tyttäreni, tuo," sanoi Knut seuraen nuorukaisen silmiä. Tyttö kävi tulipunaiseksi. "Minä unohdin kertoa sinulle että tapasimme hänen kirkolla," kääntyi isä tytön puoleen ja nyykäytti samalla päätään Niilolle. "Eihän se minuun koske," vastasi tyttö tylysti, nousi ja lähti äkkiä tuvasta ulos. "Hm," lisäsi Knut ja katsoi pahoilla mielin hänen jälkeensä.
Hänen tuli niin ihmeellisen hyvä ja juhlallinen olla, että hän rupesi katselemaan ympärilleen mihinkä istuutuisi, tuota soittoa pitempäänkin kuunnellakseen. Mutta hän tunsi samalla niinkuin Helka olisi koskettanut häntä paidanhihaan: »Mitäs sitten pannaan?» »Kas kun unohdin koko kirjeeni Ei panna enää muuta kuin vain näin: Ei nyt muuta tällä kertaa.
Tosin mulle täällä tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtistä halavaa, ja heitä katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta juuri tämä ilo oli sen murheen lähde, joka kovin meitä painaa nyt, ja parempi, ettei yhtään tytärtä meillä ollut olis, kuin että toinen heistä näin temmattiin pois teille tietämättömille.
Nyt muisti Antti, että hän oli ollut menossa tulitikkuja lainaamaan. Hämmästyneenä huudahti hän: »Perhana, kun minä ihan unohdin, että tulitikkujahan minun piti hakea Anna Liisalle.» »Vai tulitikkuja!» »Tuli.» Sitten ajoivat he ääneti. Antti oli nyt hyvin miettivä. Hän ajatteli Anna Liisan luo menoa, ja mitä hän nyt sanoisi. Niin saapuivat he Hyvärisen tiehaaraan, jossa Antin piti erota.
Oi, mulle puhua katseesi suo lempeän, jott' itseni taas tasapainoon saisin, taas itseluottamuksen voittaisin. ALFONSO. Ei, rauhoitu, Antonio! Sinua, mä siitä millään tavalla en syytä; sen miehen mielen liian hyvin tunnen ja tiedän liian tarkoin tekoni, kuin paljon häntä säästin, kuinka tyyten ma unohdin, ett' oikeastaan hältä mull' oisi velottavaa.
Herra varatuomari! Vesterkvist. Se on oikeastaan humala, joka Kummellund. Nöyrin palvelianne, herra suokaa anteeksi, ett'en voi ottaa teitä vastaan tänäpäivänä nöyrin palvelijanne! Vesterkvist. Ei se mitään! Ei se mitään! Mutta unohdin kokonaan käydä tervehtimässä rouvasväkeä, he ovat varmaankin täällä sisällä? Nyt menette kovin pitkälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät