Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Mutta kun he tulivat tiehaaraan ja Antti jo laskeutui kärryistä, puhui Jussi: »Sitä minä tässä ajattelin, että kun sinä nyt muutenkin sinne Hyväriselle olet menossa, niin jos tuota sitten kysyisit sitä tyttöä... Kun häntä nyt niin hierot minulle.» »Ka saapihan tuota ottaa puheeksi!... Vaikka eipä minusta ole puhemiestä», lupasi Antti.
Mutta katsellessaan reslaansa hän muistikin, että siellä on tavaraa, ja tarkasteltuaan varaston hän tuli hyvin iloiseksi. Oli paljon tavaraa! Ei koskaan ollut näin runsaasti ollut hänen kelkassaan. »Nyt äiti on hyvillään. Sanoo: Iikka raukka.» Hän porhalsi juoksuun. Yhtä painoa lasketti tiehaaraan saakka, josta hän ennen oli poikennut metsään ja kotimökille.
Jonkun peninkulman ajettuansa, kohtasi hän Könnilän patroonan, joka myöskin oli paluumatkalla, ja kun hän ajoi omalla hevosellansa, ei hän ollut vielä päässyt länteen päin erkanevaan tiehaaraan. "No hyvää päivää, Könnilä! Tekin olette markkinailot heittäneet". "Jo aivan mielelläni; tappioita tulee niissä vaan". "Jaa, tosin! Tappioita tulee piankin.
Aikaisessa nuoruudessaan kukin joutuu tiehaaraan ja saa valita, minkä tien hän tahtoo. Hänellä on lahjoja itseään ja muita varten.
Nyt muisti Antti, että hän oli ollut menossa tulitikkuja lainaamaan. Hämmästyneenä huudahti hän: »Perhana, kun minä ihan unohdin, että tulitikkujahan minun piti hakea Anna Liisalle.» »Vai tulitikkuja!» »Tuli.» Sitten ajoivat he ääneti. Antti oli nyt hyvin miettivä. Hän ajatteli Anna Liisan luo menoa, ja mitä hän nyt sanoisi. Niin saapuivat he Hyvärisen tiehaaraan, jossa Antin piti erota.
Kun he tulivat erääseen tiehaaraan, sanoi ukko Witt: »Juhani, ptruu, ptruu! Pysäytä vähän! Minä luulen unhoittaneeni rahani kotiin.» »
Härkämäen pojat sillä välin olivat päättäneet käyttää hyväkseen isän poissaoloa ja lähteneet vihkasemaan Lehmäniemeen. Mutta juuri kun he aikoivat poiketa kirkkotieltä, näkyi isä tulevan vastaan. Halu olisi ollut paeta, vaan eihän sitä ilennyt eikä oikein uskaltanutkaan. Istuivat tiehaaraan ja odottivat isän tuloa. Härkämäen Aapeli oli harvoin ollut niin hyvällä tuulella kuin nyt.
Mutta nyt ei voinut olla siitä puhettakaan. Päästyään tiehaaraan seisahti hän hetkiseksi ja itki. »Hyvä Jumala, kun ei tule kesää ollenkaan!» Jo hämärsi. Taivaalla pilkottivat kirkkaina tähdet. Tuulenhenki kävi pohjoisesta. Lyijyraskaana painoi Annan sydän kun hän hiljaa, syvissä ajatuksissa asteli mäelle, kotoansa kohti.
Ajettuamme suuren laajan sillan yli, jonka alatse Venäjältä tuleva ja monissa kymmenissä koskissa mylleröinyt vesi nyt jo jotakuinkin rauhallisesti, vaikka vähän hermostuneesti virtaa, tulemme tiehaaraan, joka suurelta maantieltä kääntyy Pankakosken tehtaalle. Tämä tie on viimeinen ajotie ja jos ei kulkisikaan sitä edemmä, voisi jo saada käsityksen rajantakaisesta luonnosta.
»On ne silmät ja korvat metsälläkin», jatkoi Hanna ynseästi. »Ei niitä näin kyläsessä kylässä niin salaa liikuta, ettei sitä joku näkisi... Olipahan muuan kulkija, joka tänä aamuna tuli Leppimäestä, niin oli juuri sattunut Rasilan tiehaaraan, kun Eljas oli Hiltusen aholta metsiä myöten laskeutunut itse pituisensa jyväsäkki selässään ja Ruokolahden tietä oli lähtenyt painumaan kotiinsa, mutta oli Siernakivelle laskenut säkkinsä levähtääkseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät