Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. lokakuuta 2025
Pitää siivota huoneet, varustaa vaatteet, laittaa ruoat. Myös tarvitaan uusia huonekaluja, kyökkikapineita, morsiusvaatteita ja tuhansia muita tarpeita. Niin, niin Kustaa, luota vaan tätiisi. Minä en unhota mitään, en edes lapsen sukkia ja paitojakaan. Taivas! Lapsen paidatkin! Sukat myöskin. SANNA. Lapseni! Minä olen ikään kuin kymmentä vuotta nuoremmaksi tullut.
En elämässäni unhota sitä sammuvaa katsetta, joka kohtasi silmiäni ei koskaan ihmissilmä ole minua sillä tavalla katsellut! ei koskaan!... Hän kääntyi ja läksi pois lausumatta sanaakaan. Minä laskin ehdottomasti käteni sydämelleni, juuri kuin olisi pisto sattunut siihen ah, miten sitä kirveli! Katumus, syvä katumus se oli!... Minä juoksin portaita alas, ulos häntä etsimään.
"En sitä unhota, Javani", vastasi sisar, "vaikka oletkin saanut minun vaikeaan koettelemukseen." Illallinen syötiin tavattoman iloisella jopa leikilliselläkin mielellä, sillä Naomi, perheen elo ja ilo, oli muuttunut melkein entiselleen ja hänen vanhempansa olivat iloiset nähdessään hänen niin muuttuneena, vaikk'eivät tienneet siihen syytä. YHDEKS
Tässä näette valveilla olevan luonnon unennäköjä, kun se elää suviyön valoisassa, hurmaavassa hämärässä. Ette kuule aaltojen loisketta kun ne hyväilevät rantoja, ettekä lintujen viserrystä, kun ne aurinko herättää tahi illalla kun ne meille sanovat hyvää yötänsä. Maria. Ja semmoista muistatte vielä? Attila. Ne olivat lapsuuteni ainoa ilo. Semmoista ei unhota.
Ilo välähti sotilaan päivettyneistä kasvoista ja hänen sydämensä hymyili silmänräpäyksen ajan. »Muistatteko sitte, miten silloin oli?» kysyi hän. »En minä koskaan unhota», vastasi Elina, »miten hyvä te olitte ja koetitte ilahuttaa minua sinä ikävänä aikana, joka ei näyttänyt koskaan loppuvan.»
Kirjoittaja kuvaa kärsivällistä kotieläintä, jota omistaja rääkkää, kukkasta, joka varomattoman käden katkaisemana kuihtuu päivän paahteessa, yksinäisyydessä pusertunutta kyyneltä, hiljaisen kärsijän kätkettyä tuskaa hän ei mitään unhota, kaikki kärsimyksen muodot hän muistaa, elottoman luonnonkin huokaukset näkyy tuntevan tämä nainen, jonka kynän myötätuntoisuus on terottanut.
Joka miehen Nyt sanoilla ja kullall' lumoan, Ja linnan voiman voimassansa murran. Viel' arvollas sä sitten kerskaa! Kullan Te jätitten. Täss' on se. Onni myötä! Teit' unhota ei herttua. Hyvää yötä! Hyvästi elo entinen. Nyt kuudan, Yön kalpea ja paha omatunto, Sä maan yö-unta häiritsevä aave, Itseäs epäilevä, kurja valo. Sä teistäni yön helmass' älä kieli.
Pois tahdon lähteä ja kaukana vieraissa palvella. Pidä sinä kotisi ja talosi itse niinkauan kuin elät ja unhota minut, iloton, onneton lapsesi. Isä unhota! Ja hän oli tukehtua kyyneliin. Siihen hukkui sekin toivoni. Tyttö jätti sitten kodin ja meni etempää palvelusta etsimään. Katkera ero. Sen jälkeen tuntui koti minustakin tyhjältä ja autiolta. Toiveeni olivat kaikki sammuneet kuin tuhkaan.
Minä en koskaan unhota sitä ihanaa kevätaikaa enkä sitä nuorta henkeä, jonka aika pitejällemme lahjoitti. Henki seurasi miestä ja miehen hengestä syttyi koko pitejä.
Oi Jumala, ylpeys on varmaankin sydämmessäni asunut, mutta karkoita se pois ja ota minut taas lapseksesi.» Hilja käänteli kirjan lehtiä ja luki taas: Jos unhottaisi rakkaansa äiti joskus poikansa, ei kuitenkaan Jumala sinua koskaan unhota. Hilja tunsi näistä sanoista erinomaisen levon ja lohdutuksen sydämmessään.
Päivän Sana
Muut Etsivät