Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Niinkuin päivä, yön kun poistaa, Säteillen käy taivahille, Usva haihtuu, loitos loistaa Pyhä-paiste maisemille; Niin mun sieluun' koitti aamu, Rintaan syttyi päivän selko, Näin sen mailta öinen haamu Haihtui: tuska, tyhjyys, pelko. Aurinko, mi poistat synkät, Lempi, jos sä rinnan heität, Mihinkäs nää päivät jynkät, Jolloin silmäs meiltä peität, Päivät pitkät, toivoo vailla.
Hänen sydämmessään tuntui tyhjyys ja ikävyys. Hän kulki lattian poikki, katsahtaen samassa sivulle päin, ja näki peilissä kuvansa; silloin seisahtui hän, sanoen itseksensä: »Oh, tuota turhamaista naista! Eipä Paavokaan sinua rakasta; jos hän sen tekisi, olisi hän rakkautensa varmaankin nyt ilmoittanut, kun hän pois läksi, ystävänänsä hän vain minua pitää.
Yksi liekki, joka sammuu, koska tämä ruumiimme ihmeellinen konstilaitos kieltää häneltä palveluksensa ja herkenee käynnissänsä. Ja niin heräsimme kerran olemisen mailmaan, mutta nukuimme jälleen pian, ja kaikki oli ikuinen tyhjyys taas, ei muuta. CLAUDIO. Terve, Canzio! CANZIO. Claudio, Claudio, mun uskollinen ystäväni! CLAUDIO. Olet siis viimein tässä. CANZIO. Tässä olen, Claudio.
Iankaikkinen tyhjyys ja olemattomuus on ainoa, joka on valmista ja täyttä ja totta, sillä siitä ei voi mitään ottaa eikä tarvitse mitään panna. Sentähden on tämä niin sanomattoman turvallista ja suloista. Siellä on valheeni, täällä on toteni. Sentähden teen minä tänne toivioretkeni niin usein kuin pääsen. Olen jo aamutyynellä nostanut verkot merestä majaniemeni nenästä.
Ja nyt vallitsee täydellinen pimeys ja tyhjyys hänessä ja hänen ulkopuolellaan; entinen elämä on kuollut ja ulkopuolinen on sammunut. Se on tuo salaperäinen hetki, kun uuden elämän siemen alkaa itää sielun syvyydessä... Tunti tunnin perästä kuluu; hän ei enää ajattele, hän vain kärsii, kärsii ... ja odottaa... Tällöin hän on huomaavinaan verta valuvan ristin nousevan eteensä.
Mitä, eikö siis jumalallista viisautta ja hyvyyttä muualla löytyisi kuin vain meidän keskuudessamme? Eikö noilla epälukuisilla, kimaltelevilla taivaankappaleilla ja noissa loppumattomissa valomerissä niiden ympärillä, missä ei mitkään myrskyt raivoa eikä yöt milloinkaan pimitä, olisi muuta kuin rajaton avaruus ja iankaikkinen tyhjyys!
Jos sitä ei ollut ois, ois Nathan varmaan hänet jo tuonut tänne. RECHA. Ja kun saapunut se hetki sitten on, kun täyttynyt on toiveistani sisin, lämpimin, niin sitten? mitä sitten? DAJA. Mitä sitten? Ma toivon, että sitten toteen käy myös minun toiveistani lämpimin. RECHA. Mit' astuu tämän sijaan rintaani, mi enää laajeta ei osaa, ellei toiveitten toive sitä paisuta? Vain tyhjyys? Ah, mi kauhu!
Luonto ei kammoakaan tyhjyyttä, ajatteli hän, tyhjyys on näennäistä, sillä se on jonkinlaisten tasapainovoimien ja vaikutusten lakien toinen pää. Tyhjyyttä näki Pascal ihmisen sisässäkin, toisissa ihmisissä ja, siitä huolimatta, että oli päässyt tieteellisen tutkimuksen ylängöille, myöskin itsessään.
Olisi ollut vielä saarnan kirjoittamista huomiseksi jatkettava, mutta ei nyt tällä kertaa tuntunut olevan oikealla kirjoitustuulella. Sydänalassa oli omituinen tyhjyys ... ehkä se oli nälkä. Mutta kello oli vasta yksi, ja päivälliseen saakka oli kokonainen tunti. Vähän aikaa käveli maisteri vielä ja seisahtui milloin minkin ikkunan ääreen kadulla kulkijoita katsomaan.
Niin, ijankaikkisten kukkulain huipuilla ei ole ijankaikkinen lumi, siellä ei ole ääretön tyhjyys, vaan taivas ja Jumala. Ja missä hän on, siellä mekin saamme olla, siellä kaikki meillekin tulee niin selkeäksi, kuin se hänelle itselle on.
Päivän Sana
Muut Etsivät