Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
»Minä uskonkin sen ja usko ei anna häpeään tulla. Eihän sen ole kummempi koulussa ja akatemioissa käytyään papiksi tulla kuin nyt herraspojaksi semmoiset vaatteet saatuaan. Tyhmemmätkin ne ...» rupesi Vimpari todistelemaan, vaan vaimo katkasi hänen puheensa ja kysyi: »Minne sinun vanhat vaatteesi tulivat, Aappo?» »Takakartanolle.» »Tunkiolle! Hyvänen aika.
Olli Pekalla on mielitietty jo tiedossa ja taitaapa se Erkilläkin olla kierroksessa, sanoi Anna Maria ja nousi täyttämään kuppia. Jospa niistä tulijoista sitten on tunkiolle lähtijää, sanoi isäntä noustessaan ottamaan kuppiaan pöydältä.
Kuole muisto, sanon minä. Ja kirveen terä vilahti hänen olkansa yläpuolella ja sattui kuvaan sydämen kohdalle. Kehykset singahtelivat pikku sirpaleina lattialle. Arnold hengitti raskaasti, mutta tasaiseen. Välinpitämättömänä hän kääntyi pois, kutsui Arvin sisälle. Kanna täältä ulos tuo mädännäisyys! Vie se tunkiolle. Arvi katsoi ihmeissään juhlallista isäntäänsä.
TEEMU. Minä myös. KARRI. Minua ei miellytä tämä temmellys, mutta jos en taida haluanne pidättää, niin painikaat ja syyttäkäät itsiänne, vaikka selät taittuisi ja sääret murtuisi. Kuitenkaan ei saa tämä tiimelys, niinkuin usein tapahtuu, loppua tappeluksella ja verellä. Sentähden tahdon teille ilmoittaa: joka painin riidaksi kääntää, hänen heitämme ulos tunkiolle. 1:N H
Ampumalla saivat he kuitenkin muutamia meikäläisistä kaatumaan, mutta heidän joukostaan ei jäänyt eloon kolmatta osaakaan. Juho, ja Taneli ruhjoivat heitä miekallaan kuin sääskiä. "Näin se käy aikamiehiltä!" kiljahti Juho, viimeksi viskaten erään venäläisen upseerin aidan yli pihasta tunkiolle. "Jopa saivat saakelit kuria," sanoi Maunu-Matti melskeen loputtua, pyyhkien hikeä otsastaan.
Aurinko paistaa tunkiolle. Mutta aurinko ei mitenkään tunkioa suosi. Se vaan valaisee tunkioa samoin kuin ruusuakin. Kenelm oli aina katsonut tätä irtonaista sädettä Goethen rikkaasta ajatuksen aartehistosta inholla, joka oli varsin epäfilosoofinen filosoofille, joka oli niin nuori että yleensä olisi luullut hänen valalla vannovan niin suuren mestarin jokaista sanaa oikeaksi.
Caesarkin itse liekiss' on, ja suuremp' On vastustus, kuin mitä odotimme. SCARUS. Päällikkö uljas! Tää vast' ottelua! Jos taannoin näin ois tehty, kotiin heidät Pää veriss' olis piesty. ANTONIUS. Vuodat verta. SCARUS. Sain haavan; se ol' ensin niinkuin T, Mut nyt se on kuin H. ANTONIUS. He pakenevat. SCARUS. Nyt survokaamme heidät tunkiolle; Minuss' on vielä kuuden naarman tila.
Kun olin astiat pessyt ja kaikki likavedet tunkiolle vienyt, heittäysin ovensuusänkyyn ja nukuin siihen heti. Nukuin niin uuvuttavan raskaaseen uneen, ettei mikään olisi minua siitä voinut herättää. Kun seuraavana aamuna heräsin ja raotin silmiäni, näin emännän seisovan keskellä pirtin lattiata ja kuulin seuraavan keskustelun: »Niin pahan näköistä se ylenantoi, että minua ihan puistatti.
Eräs vaimo kantoi toisesta mökistä likavesisankoa, viskasi sen sisällön tunkiolle ja kumartui sitten sylkemään, antaen sylen hitaasti valahtaa suusta. Pelastuakseni tästä omituisesta asemasta aloin huudahdella: "Ai miten kaunis näköala tuolla... Katsokaa herra Ikonen ... tuo tuolla etäällä... Mikä soma maalaisidylli!"
Nyt Joukahainen murti suuta, väänti päätä ja lausui: "Sen, joka ei lähde minun kanssani miekkasille, sen minä laulan tunkiolle, nutistan läävän nurkkaan." Jo loppui Väinämöisen kärsivällisyys, suuttuneena alkoi hän nyt itse laulaa. Se oli vasta uroon laulua, sen voimasta järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät