Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Oli jo melkein pimeä, ensimmäiset syystähdet tuikkivat jo kelmeästi taivaalla. Ikkuna rasahti saranoillaan ja hän säpsähti, niin että oli parkaista. Oletko sinä siellä, Elli ... mikset tule jo nukkumaan? Hänen miehensä seisoi haukotellen ikkunassa ja oli jo riisuutunut. Hänenkö luokseen!
Oli ruvennut tuulemaan ja tuuli hajoitti ne pilvet, jotka edellisenä päivänä olivat peittäneet taivaan, niin että tähdet näkyivät taivaalla pilvien yläpuolella ne tuikkivat hetkisen milloin yhdellä milloin toisella paikalla, sillä joutuisat pilvet väliin niitä peitti.
Käsi kädessä läksivät he ulos tielle sille kaidalle tielle, jota myöten Melissan väsyneet jalat kerran olivat astuneet kouluopettajan ovelle ja jota hän opettajan mielestä ei koskaan enää saisi kävellä yksinään. Tähdet tuikkivat kirkkaasti heidän päänsä päällitse. Tulipa siitä sitte hyvää tai pahaa, surua tai iloa läksy oli luettu ja koulun ovi sulkeutui ijäksi päiväksi heidän takanansa.
Valot tuikkivat sieltä päin, ja kuului jo yön hiljaisuudessa valppaitten koirien haukunta, jotka jo olivat vainuneet lähestyviä miehiä. "Kohta olemme perille", sanoi pastori Friedrich, kiiruhtaen lähemmä Georgia ja tarjoten hänelle käsivartensa tukeeksi. Samassa Georgin jalka koski johonkin kalisevaan esineeseen hänen tiellään ja pastori huusi. "Seis! sinulta on tietenkin jotain pudonnut!"
Pienet silmät tuikkivat reijissään aivan kuin pyrkien laajentumaan. Heinonen oli lakittomin päin ja paitahihasillaan. Koko hänen olentonsa teki miellyttävän vaikutuksen, eikä ollut ensinkään kummaa jos pojat vastustelematta tottelivat tupaankutsua, huolimatta siitä että sydänyö jo lähenteli. Heinonen kävi edellä pihan poikki.
Talviyö oli kaunis ja kirkas, kun Maisu ajoi pois Pilgrim'in kanssa; tähdet taivaalla tuikkivat, ja Maisun aivoissa kimalteli taivas täynnä tähtiä. Hän tavoitteli ja puserteli tavaroitansa monta kertaa, siksi kun hän sormiinsa tunsi täysinäisen aarnikenkänsä. Tätä tekoa hän teki ehtimiseen senkin tähden, kun hän yhtä päätä luuli näkevänsä unta vaan.
Kuu nousi, tähdet tuikkivat, revontulet säihkyivät ja tuhannen tuhannet lumikiteet välkähtelivät ja kimaltelivat. Yö oli valoisa, vaan ei ainoatakaan elävää olentoa kuulunut eikä näkynyt. Kaikki oli hiljaista ja äänetöntä näillä äärettömän lakeilla tunturimailla.
Hetki oli kulunut. Alma nousi kanervikosta istualleen; silmät harhailivat peljästyneinä ympäri. Maa oli kylmä, metsä pimeä; puut seisoivat vakavina ja liikkumattomina. Ei risahdusta eikä ääntä. Mutta ylhäällä kumotti kuu niinkuin ennen ja tähdet tuikkivat. Alman katse ei niihin kiintynyt. Hän kätki kasvonsa käsiin ja painoi otsan polviin.
Hän laulavi: »Viihtynyt milloinkaan en päällä maan niin hyvin kuin keskellä vimman; kun näin minä vastaani kiiltävän vihan viiltävän, tulet tuikkivat kiron ja kimman, taas sain minä sieluni nuoruuden, sydänsuoruuden ja urhouden uhmaavimman.»
Ja Jeannesta näytti, että hänen henkensä avautui käsittämään näkymättömiä asioita. Nuo siellä täällä tuikkivat tulet loivat häneen yht'äkkiä elävän tunteen kaikkien ihmisolentojen yksinäisyydestä, siitä, että kaikki hajottaa, kaikki erottaa ja kaikki vetää heidät kauas siitä, mikä heille on rakasta. Alistuvalla äänellä lausui hän silloin: Ei ole elämä aina hauskaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät